VAASAN YLIOPISTO Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö Teknisen viestinnän maisteriohjelma Jere Paldanius ”Asevelvollisena aseettomassa palveluksessa” Tarkastelussa asevelvollisuuteen liittyvä käsitteistö ja termistö Viestintätieteiden pro gradu -tutkielma Vaasa 2020 1 SISÄLLYS KUVIOT 2 TAULUKOT 3 TIIVISTELMÄ 5 1 JOHDANTO 7 1.1 Tutkimuksen tavoite 9 1.2 Aineisto 11 1.3 Tutkimusmenetelmä 13 2 ASEVELVOLLISUUSVIESTINTÄ 16 2.1 Asevelvollisuus 16 2.1.1 Asevelvollisuuden käsite 17 2.1.2 Asevelvollisuus Ruotsin vallan ajalta itsenäisyyteen 19 2.1.3 Asevelvollisuus yhteiskunnan ja yksilön näkökulmista 22 2.2 Asevelvollisuusviestintä Puolustusvoimissa 25 2.2.1 Puolustusvoimien viestintä 25 2.2.2 Asevelvollisuusviestinnän käytäntö 26 2.3 Ymmärrettävän asevelvollisuusviestinnän haasteita 29 2.3.1 Yleiskieli ja erikoiskieli 30 2.3.2 Säädöskielen olemus 32 2.3.3 Ymmärrettävyys 36 3 TERMINOLOGISET TUTKIMUSMENETELMÄT 39 3.1 Terminologisen tutkimuksen peruskäsitteet 40 3.2 Systemaattinen käsiteanalyysi 42 3.3 Termin muodostaminen 46 3.4 Termin ominaisuudet 48 4 ASEVELVOLLISUUDEN KÄSITTEIDEN JA TERMIEN ANALYYSI 52 4.1 Tutkimuksen kulku 52 4.2 Kokonaiskuvan luominen asevelvollisuuskäsitteistöstä ja -termistöstä 54 2 4.3 Asevelvollisuuden ja maanpuolustuksen peruskäsitteet 60 4.3.1 Maanpuolustusvelvollisuus ja sotilaallinen maanpuolustus 60 4.3.2 Asevelvollisuus 63 4.3.3 Siviilipalvelusvelvollisuus 65 4.3.4 Naisten vapaaehtoinen asepalvelus 67 4.4 Asevelvollisuuden suorittamiseen liittyvät käsitteet 68 4.4.1 Palvelus 69 4.4.2 Palveluskelpoisuuden selvittäminen ja kutsunnat 70 4.4.3 Varusmiespalvelus ja varusmies 74 4.4.4 Reservi ja varareservi 77 4.5 Asevelvollisen etuuksiin liittyvät käsitteet 78 4.6 Asevelvollisuusasioita käsitteleviin osapuoliin liittyvät käsitteet 78 4.7 Yhteenveto käsiteanalyysin tuloksista 79 4.8 Asevelvollisuuden termien ja käsitteiden ominaisuuksien tarkastelu 82 4.8.1 Termin ristiriitaisuus 82 4.8.2 Termin läpinäkymättömyys 86 4.8.3 Intertekstuaaliset ilmaukset 91 4.8.4 Määrittelemättömyys 93 4.8.5 Epäyhtenäisyys 94 4.8.6 Synonymia ja polysemia 97 4.8.7 Termeihin liittyvät sivumerkitykset 98 4.9 Yhteenveto termien ja käsitteiden ominaisuuksien arvioinnista 99 5 PÄÄTÄNTÖ 102 LÄHTEET 110 KUVIOT Kuvio 1. Tutkimusasetelma ja tutkimuksen viitekehys 11 Kuvio 2. Käsiteanalyysin toteuttaminen ja kokonaiskuvan muodostaminen 14 Kuvio 3. Terminologian tetraedrimalli (Sanastotyön käsikirja 1989: 24) 40 Kuvio 4. Käsitteen, käsitteen alaan kuuluvien käsitteiden ja käsitepiirteiden suhteet 41 3 Kuvio 5. Asevelvollisuuden ylä-, rinnakkais- ja alakäsitteet 54 Kuvio 6. Asevelvollisuuden suorittamisen temporaalisia käsitesuhteita 55 Kuvio 7. Varusmiespalveluksen toimintasuhteinen käsitejärjestelmä 56 Kuvio 8. Erilaisia palveluksia asevelvollisuuslaeissa 57 Kuvio 9. Asevelvollisuusasioita käsittelevät osapuolet 57 Kuvio 10. Asevelvollisuuden käsitejärjestelmä 59 Kuvio 11. Lakeihin perustuvia velvollisuuksia 61 Kuvio 12. Eri laeissa säädettyjä velvollisuuksia ja tehtäviä 62 Kuvio 13. Asevelvollisuuslain ja siviilipalveluslain päällekkäisiä käsitteitä 64 Kuvio 14. Siviilipalvelusvelvollisuuden suorittaminen 66 Kuvio 15. Naisen muuttuva rooli asevelvollisuuslaeissa 67 Kuvio 16. Miehen roolin muutokset asevelvollisuuslaeissa 68 Kuvio 17. Asevelvollisuuden suorittamisen käsitejärjestelmä 69 Kuvio 18. Palveluskelpoisuuteen liittyviä käsitteitä 71 Kuvio 19. Palveluskelpoisuuteen liittyvien käsitteiden suhde toisiinsa 71 Kuvio 20. Kutsuntoihin liittyviä termejä ja käsitteitä 73 Kuvio 21. Varusmiespalveluksen ala- ja rinnakkaiskäsitteitä 75 Kuvio 22. Varusmiespalveluksen aikajana 76 Kuvio 23. Asevelvollisuuslaeissa säädettyjä päällekkäisiä velvollisuuksia 77 Kuvio 24. Esittämäni maanpuolustuspalveluksen malli 84 Kuvio 25. Termin läpinäkymättömyyden aiheuttama ymmärrysongelma 85 Kuvio 26. Vaihtoehtoja varusmies-alkuisille termeille 90 Kuvio 27. Vaihtoehtoja puolustushaaran esikunta -termin korvaamiseksi 91 Kuvio 28. Yhtenäiset nimitykset palvelusta suorittaville 95 TAULUKOT Taulukko 1. Tutkimuskysymykset, -aineistot, -menetelmät ja tavoitteet 13 Taulukko 2. Kooste lakikielen yleispiirteistä 33 Taulukko 3. Varusmies-käsitteen käsitepiirteitä 40 Taulukko 4. Esimerkki käsitepiirreanalyysista 44 Taulukko 5. Termien arviointikysymykset (Nuopponen 2018) 50 4 Taulukko 6. Tarkennetut tutkimuskysymykset 52 Taulukko 7. Maanpuolustusvelvollisen käsitteen piirteitä 60 Taulukko 8. Asevelvollisen käsitteen piirteitä 63 Taulukko 9. Reserviläisen ja varareserviläisen käsitteiden piirteitä 64 Taulukko 10. Siviilipalvelusvelvollisen käsitteen piirteitä 65 Taulukko 11. Kutsunnanalaisen käsitteen piirteitä 73 Taulukko 12. Yhteenveto käsiteanalyysin tuloksista 81 Taulukko 13. Harjoitustyyppien käsitepiirteitä 96 Taulukko 14. Yhteenveto asevelvollisuuskäsitteiden ja -termien ongelmista 100 5 VAASAN YLIOPISTO Markkinoinnin ja viestinnän akateeminen yksikkö Tekijä: Jere Paldanius Pro gradu -tutkielma: ”Asevelvollisena aseettomassa palveluksessa” Tarkastelussa asevelvollisuuteen liittyvä käsitteistö ja termistö Tutkinto: Filosofian maisteri Koulutusohjelma: Teknisen viestinnän maisteriohjelma Oppiaine: Viestintätieteet Valmistumisvuosi: 2020 Työn ohjaaja: Anita Nuopponen TIIVISTELMÄ: Tutkimuksessa selvitettiin, miten asevelvollisuuteen liittyvää termistöä ja käsitteistöä voitaisiin kehittää paremmin nykyaikaiseen asevelvollisille suunnattuun viestintään sopi- vaksi. Taustalla ovat viestinnässä ja asiakaspalvelussa esiin nousseet termien ja käsittei- den aiheuttamat ymmärrettävyysongelmat. Asevelvollisuus on 18–60-vuotiaiden miesten ja palveluksen suorittavien naisten velvollisuus kouluttautua Suomen puolustamiseen. Aineistoina olivat asevelvollisuuslaki, laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja si- viilipalveluslaki, joihin viestinnässä käytettävä termistö ja käsitteistö perustuvat. Tutkimuksessa sovellettiin systemaattisen käsiteanalyysin ja termianalyysin menetelmiä. Ensimmäiseksi selvitettiin asevelvollisuuden käsitejärjestelmä ja käsitteellisiä ongelmia. Koska asevelvollisuus on pitkä ja vaiheikas velvollisuus, sisältyy siihen runsaasti laajoja lakikäsitteitä. Termien ja käsitteiden suhteissa todettiin tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia, koska termit voivat heijastaa käsitteen historiaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on termi va- rusmies, jonka käsitteen alaan kuuluvat myös varusmiespalvelusta suorittavat naiset. Lakien sisäisten viittausten havaittiin aiheuttavan ymmärrettävyysongelmia, koska viit- tausten käsittäminen edellyttää eri lakien tuntemista. Toiseksi selvitettiin termien ymmärrettävyyttä mahdollisesti heikentäviä ominaisuuksia. Havaintona on, että termistö on osin sukupuolittunutta, ristiriitaista ja läpinäkymätöntä. Tyypillistä on myös synonymia ja pitkät sanaliittotermit. Asevelvolliset saattavat muo- dostaa käsityksiä käsitteistä termien perusteella, minkä vuoksi on olennaista, että termit ovat selkeitä. Olisi tärkeää, että asevelvolliset huomioitaisiin lain kohderyhmänä. Tehdyt havainnot toivat esiin tarpeen selkeyttää ja yhtenäistää asevelvollisuuteen liitty- vien lakien käsitteistöä ja termistöä. Terminologisilla menetelmillä osana säädösten valmistelua ennaltaehkäistäisiin ja ratkottaisiin säädöstermistön ja -käsitteistön läpinäky- vyyteen sekä termin ja käsitteen suhteeseen liittyviä ongelmia. AVAINSANAT: asevelvollisuusviestintä, käsiteanalyysi, lakikieli, lakitermi, puolustusvoimat, sanastotyö, terminologia, termit, ymmärrettävyys 7 1 JOHDANTO Asevelvollisuus, eli velvollisuus varautua, kouluttautua ja osallistua tarvittaessa Suomen sotilaalliseen puolustamiseen, koskee jokaista 18–60-vuotiasta suomalaismiestä. Miesten asevelvollisuutta täydentää naisten mahdollisuus hakeutua vapaaehtoiseen asepalveluk- seen ja tulla tätä kautta asevelvollisiksi. Huhtikuussa 2019 Suomessa tuli voimaan laki, joka velvoittaa viranomaisia muokkaamaan erityisesti verkkoviestintäpalveluitaan saavu- tettaviksi eli erilaisten käyttäjien käytettäviksi. Selkokeskuksen (2019) mukaan Suo- messa on noin 650 000 ihmistä, jotka tarvitsevat selkokielisiä palveluita ja viestintää. Todennäköistä siis on, että yhteensä yli 900 000 suomalaisen asevelvollisen joukkoon kuuluu selkokielisiä ja saavutettavia palveluita tarvitsevia. Moni nuori saa ensikosketuksensa asevelvollisuuteen ja sen termeihin eli asevelvollisuu- den erikoisalan käsitteiden nimityksiin ennen kutsuntoja asevelvollisuusviestinnässä. Käsitteellä tarkoitetaan ihmisen mielessä olevaa käsitystä jostakin asiasta. Nuoret saatta- vat kuulla myös kavereiltaan tulevasta velvollisuudestaan ja siihen liittyvistä vaiheista. Asevelvollisen voi olla hankala ymmärtää kohtaamiaan lakitermejä ja -käsitteitä, koska ne voivat sisältää runsaasti heille uusia ja ristiriitaisia termejä. Termien ja käsitteiden ole- mukseen on kiinnittänyt huomiota myös Kotro (2018), joka blogissaan kehottaa suoma- laisia osallistumaan asevelvollisuustermien päivittämiseen. Varusmiespalveluksessa olevalle, sen suorittaneelle tai Puolustusvoimissa työskentele- välle asevelvollisuustermit ja -käsitteet lienevät tuttuja. Alaa tunteva ei välttämättä ha- vaitse termistössä tai säädöskielessä ongelmia siinä missä termit ensi kertaa kohtaava. Kosonen (2019: 52–53) toteaakin, että maanpuolustukseen liittyvän tiedon määrässä on suuria eroja riippuen siitä, onko henkilö jo suorittanut vai vasta suorittamassa varusmies- palvelusta. Asevelvollisuuslakeihin perustuvat termit ovat juurtuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja arkea, koska suurella osalla suomalaisista on lähipiirissään ”oma asevel- vollinen” eli varusmiespalveluksen suorittanut tai sitä suorittava henkilö. Pitkän histori- ansa ja vain miehiä koskevan velvoittavuutensa vuoksi asevelvollisuuden ilmiö sekä sii- hen liittyvät termit ja käsitteet saavat aikaan paljon yhteiskunnallista keskustelua. Ne 8 myös herättävät tunteita puolesta ja vastaan. Asevelvollisuuden uudistaminen ja kehittä- minen on myös usein esillä mediassa. Keskustelussa esiintyy ristiriitaiseltakin tuntuvaa käsitteistöä ja termistöä. Termit ohjailevat ihmisten ajatusmaailmaa, käsityksiä ja toimintaa. Ne ovat käsitteiden nimilappuja ja siten myös ensikohtaamisia ilmiöiden kanssa. Laeissa ja viestinnässä käy- tettävät termit saattavat tuntua viranomaisista itsestään selviltä, minkä vuoksi termeihin ja käsitteiden sisältöihin tai läpinäkyvyyteen ei välttämättä kiinnitetä tarpeeksi huomiota (Suominen 2019: 290–293; 327–328). Puolustusvoimien ulkopuoliselle ja asevelvolli- suuslakeja tuntemattomalle henkilölle läpinäkymättömät termit saattavat kuitenkin antaa väärän kuvan kyseessä olevasta ilmiöstä, jos termi esimerkiksi jättää käsitteen oleellisia piirteitä piiloon. Termiä voisi luonnehtia tästä syystä käsitteen näyteikkunaksi. Osa ihmi- sistä näkee ikkunasta vain vilauksen ja muodostaa vilkaisun jälkeen käsityksensä siitä, mitä lasin toisella puolella on. Kososen (2019: 53) mukaan asevelvollisuustermit ja -kä- sitteet vaikuttavat asevelvollisten käsityksiin ja niiden muodostumiseen. Tekstien ym- märrettävyyden, viestinnän onnistumisen ja oikeanlaisten käsitysten muodostumiseksi olisikin tärkeää, että termi heijastaisi mahdollisimman läpinäkyvästi käsitteensä pääpiir- teitä. Asevelvollisuuden näkökulmasta saavutettavuutta ja selkeyttä edellytetään kaikilta ase- velvollisen verkkopalveluilta ja viestinnältä. Viestinnässä käytettävä asevelvollisuuster- mistö ja -käsitteistö perustuvat asevelvollisuuslakeihin. Lait ja säädökset on tarkoitettu sekä asiantuntijoiden että tavallisten suomalaisten käyttöön (Tyynilä 1984). Voidaankin siis todeta, että saavutettava viestintä edellyttää selkeitä lakeja ja termejä. Jotta esimer- kiksi asevelvollisten verkkopalvelujen sisältöä voitaisiin muokata saavutettavaksi, lakien ja niiden kielen tulisi olla jokaisen ymmärrettävissä. Lakikielen tutkimuksissa on ha- vaittu, että tekstin ymmärrettävyyttä mahdollisesti haittaavia tekijöitä ovat esimerkiksi tekstissä esiintyvät lyhenteet ja termit (aiheesta mm. Mattila 2018: 126–127; Piehl 2008). Säädöskielen ymmärrettävyyttä voidaan parantaa esimerkiksi muokkaamalla tekstiä aiempaa yleistajuisemmaksi tai kehittämällä käytössä olevaa termistöä läpinäkyväm- 9 mäksi. Ymmärrettävyys on yksilöllistä, ja tekstin ymmärrettävyyteen vaikuttaa moni te- kijä. Erikoiskielille on kuitenkin ominaista, että ne sisältävät termejä. Kaikkia termejä ei voida yleistajuistaa, mutta tässä tutkimuksessa lähdetäänkin pohtimaan, miten asevelvol- lisuuslakien termejä ja käsitteitä voitaisiin kehittää, jotta ne olisivat kaikkien asevelvol- listen ymmärrettävissä. 1.1 Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten asevelvollisuuteen liittyvää termistöä ja kä- sitteistöä voitaisiin kehittää paremmin nykyaikaiseen asevelvollisille suunnattuun vies- tintään sopivaksi. Tutkimuskohteina ovat asevelvollisuuden termit ja käsitteet. Tutkimuk- sen teoreettinen ja menetelmällinen viitekehys muodostuu terminologisen tutkimuksen teoriasta ja menetelmistä sekä lakikielen, erikoiskielten ja ymmärrettävyyden tutkimuk- sesta. Keskeisiä käsitteitä tällöin ovat käsite, termi, lakikieli, erikoiskieli ja ymmärrettä- vyys. Käsite voidaan nähdä ihmisen mielessä olevana käsityksenä jostakin asiasta ja termi eri- koisalan käsitteen nimityksenä (Haarala 1981: 15–19). Erikoiskieli viittaa jollakin am- matti- tai harrastusalalla käytettävään kieleen (Haarala 1981: 9). Lakikieli sijoittuu yleis- kielen ja erikoiskielen välille ja sillä on oma käsitteistönsä ja termistönsä (Tanskanen 2019: 23–24). Koska lakikieli on tarkoitettu kaikkien kansalaisten ymmärrettäväksi (Tyy- nilä 1984), tässä tutkimuksessa asevelvollisuuslakeihin liittyviä käsitteitä ja termejä poh- ditaan myös ymmärrettävyyden näkökulmasta. Vastatakseni tutkimuksen tavoitteeseen muodostan seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Millaisia ovat asevelvollisuuden keskeiset käsitteet ja termit? Asevelvollisuuteen liittyy termejä ja käsitteitä, joita määritellään asevelvollisuuslaeissa. Selvittääkseni millaisia asevelvollisuuden keskeiset käsitteet ovat muodostan ensin ko- konaiskuvan lakien käsitteistöstä ja termistöstä. 10 Muodostamalla käsitteistön kokonaiskuvan saan selville, millaisia suhteita käsitteiden välillä on sekä millaisia käsitteitä ja termejä laeissa esiintyy. Tämä tarkastelu luo pohjan käsitteistön ja termistön ominaisuuksien analyysille, koska termien ja käsitteiden tarkas- telussa korostuu lähikäsitteiden ja käsitejärjestelmän tuntemus (Isohella & Nuopponen 2016: 230). 2. Millaisia käsitteellisiä ja termistöllisiä ongelmia asevelvollisuuteen liittyy? Toinen tutkimuskysymys on keskeinen siksi, että lakikielen tulisi olla sekä kansalaisten että asiantuntijoiden ymmärrettävissä. Koska jotkin termeistä ovat peräisin jo 1800-lu- vulla säädetystä asevelvollisuuslaista, voivat ne olla esimerkiksi ristiriitaisia, vanhentu- neita tai epäyhtenäisiä eri lakien välillä. Osa termien edustamista käsitteistä on kehittynyt lakien, yhteiskunnan ja menettelytapojen muuttuessa. Särmäkarin (2016: 201–202) mu- kaan asevelvollisuussanastoa on 1800-luvun lopulla muodostettu tunnistamatta käsittei- den ja termien kulttuurisidonnaisuutta tai kerroksisuutta. Vastaan tutkimuskysymykseen arvioimalla termien ominaisuuksia ja niistä keskeisim- pänä tarkastelen termin ja käsitteen välistä suhdetta kuten termin ristiriitaisuutta tai lä- pinäkymättömyyttä. Käytän tarkastelussa apuna laeissa esiintyviä käsitteiden määritel- miä, koska Heikkisen (2013) mukaan määritelmät voivat vaikuttaa koko lakitekstin ym- märrettävyyteen positiivisesti tai negatiivisesti. Kuviossa 1 kuvaan asevelvollisuuslakien suhdetta viestintään, mediaan, asevelvollisiin, aiheesta kiinnostuneisiin ja asiantuntijoihin. Viestintä perustuu lakeihin ja niiden termei- hin. Lakien termit nousevat myös yhteiskunnalliseen keskusteluun median kautta. Puo- lustusvoimat tuottaa asevelvollisuusviestintää asevelvollisille. Lait eivät vaikuta ainoas- taan Puolustusvoimien asevelvollisuusviestintään vaan myös esimerkiksi median toimit- tamiin uutisiin asevelvollisuudesta tai siihen, millä termeillä Puolustusvoimien edustajat kutsunnoissa asevelvollisille puhuvat. 11 Kuvio 1. Tutkimusasetelma ja tutkimuksen viitekehys Asiantuntija pyrkii myös muokkaamaan lakitekstiä ymmärrettävään muotoon viestin- nässä, joka on tarkoitettu yhtäältä asevelvollisille ja toisaalta myös medialle sekä muille aiheesta kiinnostuneille suomalaisille. Selvittämällä vastauksia tutkimuskysymyksiin luon pohjan tutkimustavoitteeseen vastaa- miselle. Käsitteiden ja termien analyysilla saan selville, miten ja mitä terminologisia me- netelmiä voitaisiin hyödyntää asevelvollisuuslakien ymmärrettävyyden parantamisessa. 1.2 Aineisto Tutkimusaineistoina ovat vuonna 2007 säädetty asevelvollisuuslaki (1438/2007) ja vuonna 1995 säädetty laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta (194/1995). Myös siviilipalveluslaissa (1446/2007) määritellään asevelvollisuuden suorittamista, minkä vuoksi olen valinnut siviilipalveluslain keskeisiä käsitteitä tarkasteluun. Pääpaino on ase- velvollisuuslaissa ja naisten vapaaehtoisessa asepalveluksesta annetussa laissa. Tässä tut- kimuksissa viittaan edellä mainittuihin lakeihin ilmauksella asevelvollisuuslait. Lakiteks- tit olen hakenut lakitietokanta Finlexistä 18. huhtikuuta 2019. 12 Tarkasteluun valittavien termien keskeisyyden arvioinnissa hyödynnän omaa asiantunte- mustani, koska olen työskennellyt yli 2,5 vuoden Puolustusvoimissa asevelvollisuustie- dottajana. Tämä myös mahdollistaa sen, että tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan siis hyödyntää nykyaikaisen asevelvollisille suunnatun viestinnän kehittämisessä. Asevelvollisuuslait olen valinnut aineistoiksi, koska niistä saan kattavan aineiston ase- velvollisuuden peruskäsitteiden ja -termien analysoinnille. Laeissa määritetään perusteet koko asevelvollisuudelle ja naisten vapaaehtoiselle asepalvelukselle. Lait sisältävät kes- keisten käsitteiden määritelmät ja käsitteisiin viittaavat termit. Muut oppaat ja ohjesään- nöt tavalla tai toisella perustuvat, täydentävät tai saavat lainvoimaisuutensa asevelvolli- suuslaeista, minkä vuoksi päädyin rajaamaan aineiston näihin kolmeen lakiin. Lakitekstissä on linkkejä muihin lakeihin. Lait eivät siis ole tyhjiössä, vaan ne liittyvät laajoihin kokonaisuuksiin. (Tanskanen 2019: 24) Lakiteksti on tyyliltään normatiivista, ja sen avulla lainsäätäjä ohjeistaa, velvoittaa ja oikeuttaa (Salmi-Tolonen 2008: 133– 136). Teksteissä ei käytetä suoria imperatiivimuotoisia käskyjä (Salmi-Tolonen 2008: 133–136), vaan ohjailu tekstissä rakentuu pääasiassa kieliopillisten metaforien avulla muodostetuille velvollisuuksille (Hiidenmaa 2001: 57). Lainsäädännössä kielellä on kes- keinen rooli, koska laki vaatii kielen olemassa olonsa perustaksi (Salmi-Tolonen 2008: 101). Lakiteksti sisältää pykäliä, ja pykälät muodostuvat yhdestä tai useammasta momentista. Asevelvollisuuslaissa on kaikkiaan 129 pykälää ja 7 840 sanaa, joilla määritellään ase- velvollisuuden keskeisiä käsitteitä ja periaatteita. Laki naisten vapaaehtoisesta asepalve- luksesta koostuu kahdeksasta pykälästä, ja siinä on yhteensä 538 sanaa. Laki perustuu suurelta osin asevelvollisuuslakiin ja täydentää sitä. Siviilipalveluslaissa on 107 pykälää ja 8 366 sanaa. Säädöskieltä voidaan pitää erikoiskielenä eli jonkin erikoisalan asiantuntijoiden tai har- rastajien sisäisen viestinnän kielenä. Säädöskieli poikkeaa tästä erikoiskielen määritel- mästä siinä, että se on Tyynilän (1984) mukaan tarkoitettu jokaiselle kansalaiselle eikä 13 vain tietyn erityisalan asiantuntijoille. Asevelvollisuuslain vaikutuksen ensisijainen koh- deryhmä ovat pian asevelvollisuusikään tulevat nuoret miehet, vapaaehtoisesta asepalve- luksesta kiinnostuneet tai sitä suorittavat naiset ja muut 18–60-vuotiaat asevelvolliset. Nämä ryhmät ovat myös Puolustusvoimien asevelvollisuusviestinnän (tarkemmin lu- vussa 2.2) kohderyhmää. Toisaalta lain kohderyhmänä voidaan nähdä ne henkilöt, jotka pitävät huolta siitä, että lakia noudatetaan ja jotka välittävät tietoa ja viestivät asevelvol- lisille. Säädöskielen erityispiirteitä käsitellään tarkemmin luvussa 2.3.2 ja ymmärrettä- vyyttä pohditaan luvussa 2.3.3. 1.3 Tutkimusmenetelmä Tutkimusmenetelmä muodostuu terminologisen tutkimuksen menetelmistä termistöllis- ten ja käsitteellisten ongelmien selvittämiseksi ja tutkimustavoitteeseen vastaamiseksi. Menetelmä on yhdistelmä terminologista analyysimenetelmistä systemaattisesta käsite- analyysista ja termianalyysista. Asevelvollisuuden, säädöskielen ja ymmärrettävyyden taustoitusluvuilla (2.1–2.3) saan tietoa siitä, millainen asevelvollisuusviestinnän kenttä on ja millaisia vaatimuksia se käsitteille ja termeille asettaa. Tutkimus on kvalitatiivinen, koska siinä tutkitaan termeihin ja käsitteisiin liittyviä laadullisia ongelmia. Tutkimusky- symykset, -menetelmät, -aineistot ja -kysymyskohtaiset tavoitteet olen koonnut tauluk- koon 1. Taulukko 1. Tutkimuskysymykset, -aineistot, -menetelmät ja tavoitteet Käsiteanalyysissa yhdistyvät terminologiset analyysimenetelmät, joilla selvitetään käsi- tepiirretyyppejä, käsitesuhteita ja käsitejärjestelmätyyppejä (Nuopponen 2009: 317–318). tutkimuskysymys aineisto menetelmä tulos 1. Millaisia ovat asevelvol- lisuuden keskeiset käsit- teet? asevelvollisuuslaki, laki naisten vapaa- ehtoisesta asepal- veluksesta, siviili- palveluslaki käsite- analyysi Kokonaiskuva asevelvollisuuden käsitejärjestelmästä ja perusta termien arvioinnille sekä analyy- sille. 2. Millaisia käsitteellisiä ja termistöllisiä ongelmia asevelvollisuuteen liittyy? käsite- analyysi, termianalyysi Tietoa termistön läpinäkyvyy- destä ja erityispiirteistä sekä ter- min ja käsitteen suhteesta. 14 Ensimmäisessä vaiheessa selvitän systemaattisen käsiteanalyysin avulla asevelvollisuu- teen liittyvät käsitteet, käsitteiden väliset suhteet ja käsitteiden piirteet. Tämän jälkeen muodostan kokonaiskuvan käsitteistöstä eli käsitejärjestelmän. Kuviossa 2 kuvaan näitä tutkimusvaiheita. Havainnollistan käsitejärjestelmää satelliittimallilla eli käsitekartalla, jonka muodostan FreeMind-sovelluksella. Vaihe on keskeinen analyysin jatkon kannalta, koska selvittämällä käsitteistön saan selville käsitteisiin liittyviä ongelmia. Kokonaisku- van luomalla havaitsen aineistoon liittyviä käsitteellisiä ja termistöllisiä ongelmia, joita tarkastelen tarkemmin tutkimuksen seuraavassa vaiheessa. Valitsen jatkotarkasteluun sel- laisia termejä ja käsitteitä, jotka ovat erikoisalalla keskeisiä ja joihin liittyy käsitteellisiä sekä termistöllisiä ongelmia. Hyödynnän valinnassa asevelvollisuustiedottajan tehtävästä saamaani kokemusta. Käsiteanalyysi on terminologisen analyysin perustavaa laatua oleva vaihe, jonka jälkeen voidaan luontevasti siirtyä termistön tarkasteluun eli termianalyysiin (Nuopponen & Pilke 2016: 18–20). Käsiteanalyysin menetelmää muodostan luvuissa 3.1–3.2. Kuvio 2. Käsiteanalyysin toteuttaminen ja kokonaiskuvan muodostaminen Toisessa vaiheessa toteutan termianalyysin. Tässä tutkimuksessa viittaan termianalyy- silla termien ominaisuuksien analyysiin. Termianalyysin avulla selvitän, millaisia omi- naisuuksia asevelvollisuuslaeissa olevilla termeillä on ja millainen suhde niillä on käsit- teisiinsä. Termistöä tarkastelen ensin terminmuodostuksen näkökulmasta, koska näin saan tietoa termien rakenteesta ja alkuperästä. Termin rakenteen analyysin jälkeen arvioin termien 15 ominaisuuksia, joista keskeisimpinä ovat termin läpinäkyvyys, termin ja käsitteen suhde ja se, miten johdonmukaisesti termiä laeissa käytetään. Arvioinnissa sovellan Nuopposen (2018) ja Isohellan ja Nuopposen (2016) kokoamia termien ominaisuuksien arviointiky- symyksiä. Lähtökohtana ovat myös Mattilan (esim. 2018) tutkimukset lakikielen omi- naispiireistä. Kuvaan termien analyysin ja arvioinnin menetelmää luvuissa 3.3–3.4. 16 2 ASEVELVOLLISUUSVIESTINTÄ Tässä luvussa tarkastelen ensin suomalaisen asevelvollisuuden käsitettä ja taustoja (2.1). Käyn läpi Puolustusvoimien asevelvollisille kohdentamaa viestintää (2.2), jolla asevel- vollisia ohjeistetaan ja neuvotaan. Selvitän, millä tavoin Puolustusvoimat viestii asevel- vollisuudesta asevelvollisille, koska viestinnässä ollaan riippuvaisia lain käsitteistä ja nii- den termeistä sekä tulkitaan säädöksiä asevelvollisille. Syvennyn myös pohtimaan ym- märrettävän asevelvollisuusviestinnän haasteita ja vaatimuksia (2.3), jolloin käyn läpi säädöskielen olemusta ja ymmärrettävyyden käsitettä. Pohdin, millaisia ongelmia säädös- kieleen ja sen termeihin liittyy ymmärrettävyyden näkökulmasta. Tämä tarkastelu tukee myöhempää pohdintaani siitä, miten terminologiset menetelmät voisivat tukea asevelvollisuuteen liittyvän termistön ja käsitteistön kehittämistä parem- min nykyaikaiseen viestintään sopivaksi. Syventymällä asevelvollisuuteen, asevelvolli- sille kohdennettuun viestintään, säädöskieleen ja ymmärrettävyyteen saan käsityksen siitä, millainen asevelvollisuusviestinnän kenttä on ja millaisia vaatimuksia se käsitteille ja termeille asettaa. 2.1 Asevelvollisuus Tutkimuksen keskiössä ovat käsitteet ja termit sekä niiden vaikutus ymmärrettävyyteen Puolustusvoimien asevelvollisille kohdentamassa viestinnässä eli asevelvollisuusviestin- nässä. Tässä luvussa käsittelen viestinnän kohdetta eli taustoitan asevelvollisuutta. Taustoitan asevelvollisuuden ilmiötä ja sen kehittymistä, jotta asevelvollisuuden käsitettä olisi helpompi lähestyä myöhemmässä analyysi- ja pohdintavaiheessa. Saan tietoa siitä, millaisia vaatimuksia asevelvollisuus viestinnälle asettaa. 17 2.1.1 Asevelvollisuuden käsite "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa." (Ehrnrooth 2004: 170) Seuraavassa kuvaan suomalaisen asevelvollisuuden käsitettä velvollisuutena ja yksilöä velvoittavina toimenpiteinä. Asevelvollisuutta vuosina 2009–2010 selvittäneen työryh- män mukaan asevelvollisuudella on pelkkää sotilaallista maanpuolustusta laajempi yh- teiskunnallinen vaikutus ja että vaikutukset yhteiskuntaan ovat pääasiassa positiivisia (PLM 2010: 8). Tätä näkökulmaa tukee myös se, että asevelvollisuus saa paljon yhteis- kunnallista huomiota mediassa ja kansalaiskeskustelussa. Asevelvollisuutta on pidetty säilyttämisen arvoisena ratkaisuna Suomen puolustamiseksi. Asevelvollisuutta tulisi työryhmän havaintojen perusteella [vuonna 2010] kuitenkin ke- hittää entistä enemmän osaksi yhteiskuntaa, sillä yleisen hyväksyttävyyden kannalta on tärkeää, että Puolustusvoimat nähdään yhteiskunnan osana. Lausunnossa todetaan, että Puolustusvoimien tulee olla yhteiskunnallisen muutoksen kärjessä sisäistämällä yhteis- kunnan muutos ja vaikutus nuoriin entistä paremmin. (PLM 2010: 9, 138) Luvun alussa olevat Adolf Ehrnroothin ajatukset kuvaavat Suomen puolustusratkaisua yhä 2010–2020-luvun taitteessa, sillä Suomi on sotilasliittoihin kuulumaton maa ja va- rautuu puolustamaan itse itseään. Asevelvollisuus perustuu edelleen 18–60-vuotiaita mie- hiä koskevaan asevelvollisuuteen (PLM 2019). Lisäksi vuodesta 1995 alkaen 18–30-vuo- tiailla naisilla on ollut mahdollisuus hakeutua vapaaehtoisesti palvelukseen ja sittemmin tulla asevelvollisiksi (laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta 194/1995: 1 §). Kun nainen aloittaa palveluksen, hänellä on 45 päivää aikaa ilmoittaa ja päättää palvelus seu- raamuksitta. Tämän ajan jälkeen palveluksessa olevat ja reserviin siirtyvät naiset rinnas- tetaan asevelvolliseen. (PV 2019d) Siviilipalvelus on yksi asevelvollisuuden suorittami- sen muoto, jonka asevelvollinen voi valita, mikäli vakaumukselliset syyt estävät häntä suorittamasta varusmiespalvelusta. (Siviilipalveluslaki 1446/2007: 1 §) 18 Asevelvollisuuden tarkoituksena on kouluttaa joukkoja ja varmistaa Suomen sotilaallinen puolustaminen kriisitilanteissa (PLM 2019). Puolustusvoimien (2019a) mukaan nykyi- senkaltainen asevelvollisuus takaa Suomen sotilaallisen turvallisuuden. Suomi itse varau- tuu puolustamaan aluettaan, koska se ei kuulu sotilasliittoihin. Asevelvollisuuden perus- telut ovat Suomen perustuslaissa (731/1999: 127 §), jossa todetaan jokaisen Suomen kan- salaisen olevan ”velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään”. Asevelvollisuuslailla (1438/2007) säädetään miehiä koskevasta velvollisuudesta osallistua Suomen aseelliseen puolustamiseen. Puolustusvoi- mien Yleisessä palvelusohjesäännössä (PV 2017) täsmennetään asevelvollisuuden yksi- tyiskohtia ja annetaan ohjeita sotilaalle. Asevelvollisuuden ensimmäinen osuus on osallistuminen kutsuntoihin ja palveluskelpoi- suuden tarkastukseen. Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen terveydentila varusmies- palvelusta varten. Tämän perusteella päätetään palveluksen aloittamispaikka ja -aika. Kutsunnoissa annetaan lisäksi tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta. Varusmiespalve- luksessa varusmiehet koulutetaan puolustamaan Suomea. Vuonna 2019 varusmiespalve- luksen kesto on 165, 255 tai 347 päivää. Siviilipalvelus kestää 347 päivää. (PV 2019a) Varusmiespalveluksen voi suorittaa erilaisissa palvelustehtävissä, joissa varusmies voi hyödyntää ennen varusmiespalvelusta hankkimaansa osaamista kuten viestintäosaamista tai soittotaitoa (PV 2019b). Palveluksen jälkeen asevelvollinen kuuluu varareserviin tai reserviin, josta reserviläinen voidaan määrätä esimerkiksi kertausharjoitukseen päivittämään osaamistaan omassa so- dan ajan tehtävässään. (Asevelvollisuuslaki 1438/2007: 2 §) Tarvittaessa reserviläinen määrätään puolustamaan Suomea sotilaallisesti. (PV 2019a) Asevelvollisuus on pitkä ja monivaiheinen ajanjakso. Tästä syystä asevelvollisen sisäis- tettäväksi tulee paljon tietoa, termejä ja käsitteitä, jotta hän voi muodostaa oikeita käsi- tyksiä ja tehdä hänelle itselleen sopivia valintoja. 19 2.1.2 Asevelvollisuus Ruotsin vallan ajalta itsenäisyyteen Jotta voi ymmärtää nykyistä asevelvollisuusratkaisua ja sen termejä sekä käsitteitä, on hyvä katsoa asevelvollisuuden taustoihin. Itsenäisen Suomen asevelvollisuuslaki täytti 100 vuotta helmikuussa 2019. Suomalaisten asevelvollisten historia ulottuu kuitenkin paljon pidemmälle, sillä suomalaiset miehet ovat hallitsijasta riippuen palvelleet Ruotsin (vuoteen 1808 asti), Venäjän (1809–1917) tai itsenäisen Suomen (1918–) asevoimissa (Laitinen 2005: 43–60). Ruotsin valtakuntaan kuuluvassa Suomessa sotilaat otettiin armeijan palvelukseen sota- väenotoilla ja myöhemmin ruotujakolaitoksella. Ruotujaolla Ruotsin kuningas Kaarle XI varmisti 1600-luvun lopussa, että armeijaan riittäisi sotilaita. Pitäjien talot ryhmiteltiin ruotuihin, ja ruodut tarjosivat Ruotsin armeijan sotilaille asumuksen, talousrakennuksen ja hankkivat heille aseet sekä varusteet. Ruodun sotamies osallistui rauhan aikana harjoi- tuksiin ja oli lähtövalmiina sotaan. (Laihonen 2018) Suomi liitettiin Haminan rauhassa osaksi Venäjää vuonna 1809. Pian liitoksen jälkeen Suomen oma armeija ja ruotujakolaitos lakkautettiin. Venäjän keisari antoi Venäjän puo- lustamiseksi hallinnolleen vuonna 1870 tehtäväksi valmistella koko valtakuntaa koske- van asevelvollisuuden täytäntöönpanon. Asevelvollisuus otettiin käyttöön Venäjällä vuonna 1874. Suomen suuriruhtinaskunnassa velvollisuus osallistua Venäjän valtakun- nan puolustamiseen tuli pakolliseksi miehille vasta vuonna 1878. Keisarin myönnytyk- senä Suomelle sallittiin oman kansallisen sotaväen perustaminen, sillä suomalaismiehet eivät halunneet palvella Venäjän armeijassa. (Laitinen 2005: 43–52) Huomionarvoista on, että vuonna 1878 säädetystä asevelvollisuuslaista joitakin termejä, kuten reservi, ase- velvollinen ja kutsunta, esiintyy edelleen asevelvollisuuslaissa. Vuonna 1891 muualla Venäjällä käytössä ollut asevelvollisuuslaki otettiin käyttöön myös Suomen suuriruhtinaskunnassa. Tämä tarkoitti käytännössä Suomen oman armeijan yh- distämistä Venäjän keisarikunnan armeijaan 1800–1900-luvun vaihteessa. Uudistukset saivat suomalaiset nousemaan asevelvollisuutta vastaan. Lopulta suomalaisia koskeva asevelvollisuus lopetettiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. (Laitinen 2005: 50–55) 20 Venäjän asevelvollisuuslaki velvoitti suomalaiset miehet palvelemaan vakinaisessa vä- essä kolme vuotta. Palvelusaika oli puolet lyhempi kuin venäläisillä. Suomalaisten tuli osallistua myös reserviläisten harjoituskokouksiin (nyk. kertausharjoitus) kolmena ke- sänä kaikkiaan noin 90 päivänä. Reservin harjoitusten jälkeen asevelvolliset sijoitettiin nostoväkeen (nyk. reservi tai varareservi). (Laitinen 2005: 46–56) Suomen senaatti antoi eduskunnalle 4.12.1917 esityksen Suomen itsenäistymisestä, ja eduskunta hyväksyi esityksen 6. joulukuuta. (Nyström 2017) Itsenäisyyteen ja hallinnon järjestämiseen liittyi keskeisesti kysymys oman alueen puolustamisesta. Suomi otti käyt- töön mukautetun version Venäjän vuoden 1878 asevelvollisuuslaista. Sisällissodan jälkeen asevelvollisuus oli yksi keino yhdistää kahtia jakautunutta kansaa. Vuonna 1919 itsenäisen Suomen hallitus sääti väliaikaisen asevelvollisuuslain. Varsinai- nen asevelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1922. (Laitinen 2005: 55–60) Asevelvolli- suuslakia on muutettu itsenäisyyden aikana useasti. Nykyinen asevelvollisuuslaki (1438/2007) on vuodelta 2008. Asevelvollisuutta perustellaan edelleen suuria joukkoja ja eri väestöryhmiä yhdistäväksi järjestelmäksi, mikä heijastuu myös viestintään siinä, että asevelvollisuus kiinnostaa. Suosittuja sisältöjä ja aiheita ovat kaikki asevelvollisuuden suorittamiseen, varusmiesten hyvinvointiin, koulutukseen ja materiaaliin liittyvät aiheet. Asevelvollisuuden perusperiaatteet Suomessa ovat edelleen samat kuin sata vuotta sitten. Toisin kuin suuri osa Euroopan maista Suomi ei muuttanut radikaalisti omaa puolustus- ratkaisuaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vuonna 2014 Venäjä valtasi Krimin nie- mimaan ja käynnisti sotatoimet Ukrainassa. Sota Euroopassa sai monet maat pohtimaan puolustusratkaisujaan uudelleen. Esimerkiksi Ruotsi on kasvattamassa varusmiesten määrää asteittain (Försvarsmakten 2019). Suomessa asevelvollisuutta ja sen käytäntöjä on päivitetty vastaamaan eri turvallisuusti- lanteita. Esimerkkeinä ovat naisten vapaaehtoisen asepalveluksen mahdollistaminen vuonna 1995 ja vuonna 2017 tehty lakimuutos, jonka mukaan palveluksessa olevia ase- velvollisia voidaan käyttää esimerkiksi virka-aputehtävissä. Näitä voivat olla järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito, terrorismirikosten ehkäisy ja muun yhteiskunnan turvaaminen. 21 Vuonna 2019 asevelvollisuuslaista kumottiin Jehovan todistajia koskenut erivapaus, jonka perusteella heidät vapautettiin asevelvollisuuden suorittamisesta (HE 139/2018). Puolustusvoimat uudistaa asevelvollisuuden käytäntöjä Koulutus 2020 -ohjelmalla (PV 2019c). Ohjelmalla kehitetään kutsuntajärjestelmää, varusmiesten palvelusvalintoja, kou- lutusjärjestelmää ja -menetelmiä. Asevelvollisen koulutuspolkua kutsunnanalaisesta re- serviläiseksi pyritään kehittämään mahdollisimman sujuvaksi. (PV 2019c) Nykyisen asevelvollisuuden kehittämisestä sekä vaihtoehtoisista malleista ja niiden ni- mityksistä on keskusteltu eri foorumeilla vilkkaasti. Vaihtoehtoina on esitetty muun mu- assa vapaaehtoisuuteen perustuvaa mallia ja valikoivaa asevelvollisuutta (esim. Ahtokivi 2018). Hulkko (2018) on kritisoinut näitä vaihtoehtoja epädemokraattisiksi ja siksi, ettei- vät ne tuottaisi tarvittavaa määrää sodan ajan joukkoja Puolustusvoimien tarpeisiin. Myös ennen vuoden 1878 lain säätämistä Suomessa käytiin paljon asevelvollisuuskes- kustelua. Keskustelua käytiin muun muassa tehokkuuteen, yksilönvapauteen, tasa-arvoi- suuteen ja demokraattisuuteen perustuvilla argumenteilla. Keskustelua kirvoitti myös se, miten suomalaiset hyötyisivät miehiä koskevasta asevelvollisuudesta. Käytännössä suo- malaiset olisivat tahtoneet puolustaa vain omaa aluettaan – eivät koko Venäjää. (Laitinen 2005: 46–56) Argumenteissa asevelvollisuuden puolesta tai vastaan ei vuosikymmenten ja -satojen ai- kana ole tapahtunut kovin suurta muutosta. Edelleen keskustelua käydään epätasa-arvoi- suuteen, tehottomuuteen ja yksilönvapauden viemiseen vedoten. Toisaalta sama turvalli- suuspoliittinen ajatus leimaa suomalaista asevelvollisuutta yhä: Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja vahvistaa omaa kansallista puolustusta mutta tiivistää kansainvälistä yhteistyötä (VNK 2017: 13). Asevelvollisuus on erityisesti suomalaisia miehiä ja yhä useampia naisia yhdistävä side. Varsin monella on omakohtaista kokemusta asevelvollisuudesta joko itse palveluksen suorittaneena tai lähipiirissä on joku palveluksen suorittanut henkilö. Tästä syystä asevel- 22 vollisuuteen liittyy paljon mielipiteitä. Käsitteet ja termit herättävät keskustelua sosiaali- sessa mediassa, koska palveluksen suorittaneet tuntevat käsitteitä ja pystyvät ottamaan kantaa niiden muotoon ja oikeellisuuteen. 2.1.3 Asevelvollisuus yhteiskunnan ja yksilön näkökulmista Seuraavassa pohdin asevelvollisuutta ensin yhteiskunnan ja sitten yksikön näkökulmista. Käyn läpi argumentteja asevelvollisuuden puolesta ja vastaan. Asevelvollisuudella on to- dettu olevan monia yhteiskunnallisesti positiivisia vaikutuksia. Toisaalta asevelvollisuu- delle löytyy myös vasta-argumentteja esimerkiksi taloudellisin perustein. Asevelvollisuutta selvittänyt työryhmä painotti, että asevelvollisuudella pystytään muun muassa yhdistämään yhteiskunnan toimijoita, edistämään yhteiskunnallisia arvoja, tuot- tamaan nuorille monipuolista osaamista, opettamaan nuoria toimimaan ryhmässä, kotout- tamaan maahanmuuttajia, edistämään kansanterveyttä ja tuottamaan reserviä myös muille viranomaisille. (PLM 2010: 9) Asevelvollisuuden merkittävä yhteiskunnallinen rooli korostuu siinä, että asevelvolli- suudella saadaan ”julkinen yhteys” miespuolisiin suomalaisiin. Asevelvollisuudella pys- tytään ehkäisemään syrjäytymistä, nopeuttamaan maahan muuttaneiden kotouttamista ja vaikuttamaan nuorten terveystottumuksiin. Varusmiespalvelukseen liittyy myös negatii- visia vaikutuksia. Esimerkiksi tupakoivat nuoret polttavat enemmän savukkeita kuin en- nen palvelusta, ja nuuskan käytön on todettu kasvavan. Alkoholin käytön on todettu kes- kittyvän yhteen päivään viikossa. (PLM 2010: 108) Työikäiset nuoret ovat poissa työ- ja opiskeluelämästä palvelusajasta riippuen noin 5,5–11,5 kuukautta. Toisaalta nuoret voi- vat saada palveluksensa aikana työkokemusta esimerkiksi siltä alalta, jolle he ovat kou- luttautumassa. Asevelvollisuutta on perusteltu kansantaloudellisesti järkevimmäksi ratkaisuksi Suomen puolustamiseen. Asevelvollisuudessa hyödynnetään yksilön ennen palvelusta hankittua osaamista. Puolustusjärjestelmän kansantaloudellisiksi kustannuksiksi on arvioitu noin 23 4,8 miljardia euroa vuodessa. Ammattiarmeijaa, eli armeijaa, johon kuuluvat sotilaat ovat palkattua henkilöstöä, pidetään nykyjärjestelmää tuntuvasti kalliimpana vaihtoehtona, sillä nykyvahvuinen sodan ajan joukko, noin 280 000 sotilasta, pitäisi palkata ja varustaa. (PLM 2010: 109) Kanniainen (2019: 85–86) toteaa, että asevelvollisuuden vaikutusta bruttokansantuottee- seen tai talouskasvuun ei pitäisi tarkastella erillään järjestelmän tuottamasta turvallisuus- vaikutuksesta. Valtion riskiluokka vaikuttaa siihen, millaisen puolustusjärjestelmän se tarvitsee. Hänen mukaansa valtiolle, joka tarvitsee paljon sotilashenkilöstöä, pakollinen asevelvollisuus on kustannustehokkain ratkaisu. (Emt. 85–87) Poutvaara tulee tutkimuksissaan erilaiseen lopputulemaan asevelvollisuuden vaikutuk- sista talouteen kuin Kanniainen (2019: 85–86). Poutvaaran (2010: 413) mukaan ammat- tiarmeija sopisi Suomeen hyvin ja kritisoi asevelvollisuutta vertaamalla sitä terveyden- huoltoon. Hän kuvaa, että vain harva kansalainen toivoisi, että terveydenhuollon ammat- tilaiset korvattaisiin joidenkin kuukausien ajaksi työhön rekrytoiduilla tilapäistyönteki- jöillä. (Ema. 413) Poutvaara (2010: 414) kritisoi myös asevelvollisuuden kustannuksia ja ajatusta, että ammattiarmeija tulisi Suomelle asevelvollisuutta kalliimmaksi. Hänen mu- kaansa asevelvollisuuden kustannuksia laskettaessa ei huomioida yksilötason kustannuk- sia. Yksilötason kustannuksia ovat esimerkiksi verotulojen menetykset, jotka syntyvät asevelvollisten ollessa suorittamassa varusmiespalvelustaan. (Poutvaara 2010: 413) Pout- vaara (2010: 417) pitää nykyistä asevelvollisuutta epätasa-arvoisena ja sukupuolisyrji- vänä. Vaikka taloustutkijat kiistelevät asevelvollisuuden hyvyydestä, Suomen kansan asevel- vollisuudelle osoittama tuki on pysynyt suhteellisen korkealla tasolla. Vuonna 2013 ase- velvollisuuden kannatus oli alle 70 prosenttia (MTS 2018: 12). Vuonna 2014 alkoi Uk- rainan sota, mikä todennäköisesti on vaikuttanut siihen, että asevelvollisuuden tuki ko- hosi vuoteen 2017 mennessä yli 80 prosenttiin. Vuonna 2018 kannatus laski 74 prosent- tiin. (MTS 2018: 12) 24 Turvallisuudentunne vaikuttaa mahdollisesti suomalaisten käsitykseen Suomelle sopi- vasta puolustusratkaisusta. Vuonna 2018 noin yhdeksän prosenttia mielipidemittaukseen vastanneista kannatti ammattiarmeijaan siirtymistä. Ammattiarmeijan heikkoutena on pi- detty esimerkiksi sitä, ettei Suomen käytössä olevalla puolustusbudjetilla pystytä palk- kaamaan riittävän suuruista sotilasjoukkoa puolustamaan Suomen laajaa maa-aluetta. Maanpuolustus on jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus (Suomen perustuslaki 731/1999: 127 §). Keskustelua, onko maanpuolustus oikeus vai velvollisuus, käydään siitä lähtökohdasta, kokeeko henkilö Suomen puolustamisen arvoiseksi maaksi. Asevel- vollisuuslaki velvoittaa jokaista suomalaista miestä osallistumaan Suomen puolustami- seen tarvittaessa (asevelvollisuuslaki 1438/2007: 2 §). Puolustusministeriön (2010: 9) ra- portissa todetaan, että jokaisella suomalaisella miehellä ja naisella on oltava oikeus suo- rittaa varusmiespalvelus. Työryhmä korostaa, että jos varusmiespalvelus olisi esimerkiksi valikoiva, palvelusta ei enää koettaisi velvollisuudeksi. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa mallissa ei halukkaita saataisi riittävästi koko Suomen puolustamiseksi. (Emt. 9) Asevelvollisuus näkyy yksilön elämässä asevelvollisuuden suorittamisen kautta. Jos ase- velvollinen ei ole palveluskelpoinen, hänet vapautetaan rauhanaikaisesta palveluksesta. Palveluksen aloittamista voi yksilöllisistä syistä siirtää. (PV 2019a) Henkilö voi va- kaumuksellisten syiden vuoksi hakeutua aseettomaan palvelukseen tai siviilipalveluk- seen. (Asevelvollisuuslaki 1438/2007: 67 §) Toimivan asevelvollisuusjärjestelmän edellytys on, että nuoret miehet eli asevelvolliset ja vapaaehtoisesti palvelukseen hakeutuvat naiset kokevat asevelvollisuuden mielek- kääksi ja että he ovat motivoituneita sen suorittamiseen. Motivaatiota lisäisivät esimer- kiksi yksilöllisyyttä korostavat asiat. Palveluksen täytyisi tarjota haasteita ja mieleenpai- nuvia kokemuksia. Yhteiskunnan muutos näkyy erilaisten palvelustehtävien muutok- sessa. Digitalisaation seurauksena varusmiesten teknistä osaamista voidaan hyödyntää te- hokkaalla tavalla, mistä sekä varusmies että Puolustusvoimat hyötyvät. (PLM 2010: 57) Asevelvollisuusviestintään on tehty parannusehdotuksia painottaen, että viestinnän tulisi olla rehellistä ja ajantasaista (PLM 2010: 135). Työryhmä korostaa, että viestinnällä on 25 suuri vaikutus maanpuolustustahtoon ja että sosiaalisessa mediassa saattaa liikkua paljon virheellisiä käsityksiä asevelvollisuudesta. (PLM 2010: 135) Asevelvollisten tietämys ja käsitykset rakentuvat nykyään vahvasti sosiaalisessa mediassa, ja asevelvolliset saattavat tehdä johtopäätöksiä nopeasti termin ulkoisen olemuksen perusteella ilman syvällistä tu- tustumista ilmiöön tai asiaan, mikä korostaa moitteettoman termistön ja käsitteistön tär- keyttä. Tästä syystä on tärkeää pohtia sitä, miten hyvin termit edustavat käsitteitään. 2.2 Asevelvollisuusviestintä Puolustusvoimissa Seuraavassa käyn läpi viestintää Puolustusvoimissa ja erityisesti Puolustusvoimien ase- velvollisille suuntaamaa viestintää. Olen itse työskennellyt Puolustusvoimissa tiedotta- jana vuodesta 2015, ja vuodesta 2017 tehtäviini on kuulunut asevelvollisuusviestintä. Hyödynnän tutkimuksessa omaa asiantuntemustani Puolustusvoimien viestinnästä. Puolustushallinnon viestinnän tehtävänä on johdon tukeminen normaali- ja poikkeus- oloissa (PLM 2007: 3). Viestinnällä tuetaan maanpuolustustahdon ylläpitämistä ja vies- tinnällä ”pyritään vaikuttamaan vastaanottajan tietoihin, mielipiteisiin ja asenteisiin sekä käyttäytymiseen Puolustusvoimien tarpeiden mukaisesti” (PV 2015: 4). Tiivistetysti voi- daan todeta, että Puolustusvoimien viestinnän lähtökohtina ovat sekä informoivan että vaikuttavan viestinnän suuntaukset. 2.2.1 Puolustusvoimien viestintä Viestintä Puolustusvoimissa muodostuu kahdesta osa-alueesta: pitkän aikavälin suunnit- telusta ja päivittäisviestinnästä. Suunnittelulla pyritään lisäämään viestinnän ennakoita- vuutta ja täsmällisyyttä. Päivittäisviestinnällä tarkoitetaan kaikkea viestintää, joka tukee muun muassa Puolustusvoimien johtamista ja toimintaa. (PV 2015: 8–9) Puolustusvoimien viestintää ohjaa Pääesikunnan viestintäosasto. Viestijät toimivat Puo- lustusvoimien eri toimipisteissä esimerkiksi puolustushaaraesikunnissa ja joukko-osas- 26 toissa. Viestintää ohjeistetaan valtionhallinnon viestintäasiakirjoissa ja -säädöksissä, ku- ten valtionhallinnon viestintäsuosituksissa, ohjeissa valtionhallinnon viestinnästä erityis- ja häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa sekä puolustushallinnon viestintästrategiassa ja puolustushallinnon viestinnän periaatteissa. (PV 2015: 3) Keskeisiä periaatteita Puolustusvoimien viestinnälle ovat avoimuus (salassapitovelvolli- suus huomioiden), aktiivisuus, viestintä jokaisen työntekijän velvollisuutena, rehellisyys, vaikuttavuus ja oikea-aikaisuus. Puolustusvoimien viestinnältä edellytetään ymmärrettä- vyyttä. (PV 2015: 3–5) Ulkoisella viestinnällä Puolustusvoimat vastaa kansalaisten tietotarpeisiin ja viestii toi- minnastaan. Kohderyhmiä ovat asevelvolliset sekä harjoituksista, ammunnoista ja muusta toiminnasta kiinnostuneet kuten harjoitusalueiden läheisyydessä asuvat kansalaiset. Puo- lustusvoimat käyttää ulkoisessa viestinnässään verkkosivustonsa puolustusvoimat.fi:n lisäksi sosiaalisen median kanavia Facebook, Twitter, Instagram, Youtube, Snapchat, LinkedIn ja blogeja (PV 2019e). Puolustusvoimien sisäisellä viestinnällä ohjeistetaan omaa henkilöstöä tulevista ja val- mistelussa olevista asioista ja jaetaan henkilöstölle sitä koskevaa tietoa. Sisäisessä vies- tinnässä käytetään muun muassa intranetiä Tornia ja Puolustusvoimien asianhallintajär- jestelmää. 2.2.2 Asevelvollisuusviestinnän käytäntö Seuraavassa kuvaan Puolustusvoimien asevelvollisille kohdentaman viestinnän käytän- töjä. Oppaiden ja ohjeiden lisäksi läpi käymäni tiedot perustuvat omaan työhöni ja työ- kokemukseeni. Viranomaisena Puolustusvoimat viestii sekä sisäisesti omalle henkilös- tölleen että ulkoisesti kansalaisille. Puolustushallinnon viestinnän tehtävänä on antaa yleistä tietoa toiminnastaan ja neuvontaa käsiteltävistä asioista ja saatavista julkisista pal- veluista. Tarkoituksena on edistää kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista. (PLM 2007: 2) Viestinnän on tavallisesti todettu olevan tiedon välittämistä ja vaihtoa. Toisaalta 27 viestinnän tehtävänä on yhteisöllisyyden kehittäminen ja vaikuttaminen eli viestintä on paitsi informoivaa myös vaikuttavaa. (Nuopponen, Koskela & Nissilä 2018: 4) Asevelvollisuusviestinnällä tarkoitetaan Puolustusvoimien asevelvollisille, eli kutsuntoi- hin osallistuville, varusmiehille ja reserviläisille suuntaamaa viestintää ja asiakaspalve- lua. Viestinnän tarkoituksena on informoida ja neuvoa kohderyhmää eli asevelvollisia. Puolustusvoimat kertoo asevelvolliselle mediassa, julkaisuissa, esitteissä ja verkkosi- vuilla, mitä asevelvollisen tulisi asevelvollisuuden vaiheissa tehdä ja miksi. Asevelvolli- suuslait määrittävät viestittävää asiasisältöä ja käytettävää käsitteistöä ja termistöä. Esi- merkiksi käsitteet asevelvollisuus, siviilipalvelusvelvollisuus ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus määritellään asevelvollisuuslaeissa ja niille luodaan perusteet. Tästä syystä tässä tutkimuksessa pureudunkin lain termeihin ja käsitteisiin. Puolustusvoimien toiminnan tukemisen näkökulmasta asevelvollisuusviestintä muodos- tuu keskeiseksi osaksi viestintää, sillä asevelvollisuudella tuotetaan joukkoja sodan ajan tarpeisiin. Asevelvollisuusviestinnässä huomioidaan erityisesti se, että asevelvollinen saa kaiken tarvitsemansa tiedon tarvittaessa molemmilla kansalliskielillä eli suomeksi ja ruot- siksi. Puolustusvoimat (PV 2015: 4) ohjeistaa, että Pääesikunta ja kaksikielisillä alueilla toimivat yksiköt ottavat viestinnässä huomioon kielivähemmistöjen tietotarpeet käytän- nössä suomeksi ja ruotsiksi. Kaikkea aineistoa ei tarvitse tuottaa molemmilla kielillä, vaan oleellinen tieto on saatava äidinkielellä. (PV 2015: 4) Puolustusvoimien asiantuntijoiden tehtävänä on ikään kuin tulkita lakia kohderyhmille. Asevelvollisuusviestinnällä tiedotetaan ja ohjeistetaan asevelvollista asevelvollisuuden suorittamisesta ja vaiheista sekä toisaalta kerrotaan kansalaisille asevelvollisuuden yh- teiskunnallisista ja strategisista vaikutuksista. Puolustusvoimat on asevelvollisuusviestin- nän pääasiallinen tuottaja ja asevelvollinen viestinnän vastaanottaja. Ensisijaisesti asevelvollisuusviestintä on ulkoista viestintää, sillä viestintää toteutetaan sosiaalisessa mediassa, verkossa ja painetuissa oppaissa. Toisaalta voidaan pohtia, onko asevelvollisuusviestintä sisäistä, kun asevelvollinen on aloittanut varusmiespalveluk- sensa. Tällöin esimerkiksi erikoistermistön käyttö yleistyy, ja viestintäkanavat muuttuvat 28 yhä enemmän sisäisiksi. Esimerkiksi sotilaskäskyt ja ohjesäännöt toiminnan ohjaamisen ja johtamisen välineinä ovat viestintäkanavia tai oikeastaan yksisuuntaisia tiedotuskana- via. Asevelvollisuus on yli 40 vuoden ajanjakso, ja siihen liittyy useita vaiheita. Jokainen vaihe asettaa viestinnälle omat vaatimuksensa. Esimerkiksi kutsuntoihin osallistuva nuori tarvitsee etukäteen tietoa muun muassa tulevasta velvollisuudestaan, kutsunnan ajasta, paikasta ja tarkoituksesta ja varusmiespalveluksen mahdollisuuksista. Palvelukseen läh- tevä saattaa haluta tietää, miten valmistautua ja millaista palvelus on. Reserviläinen tar- vinnee tietoa, miten reserviin kuuluminen häntä koskettaa ja miten kertausharjoitusmää- räykseen tulisi reagoida. Näissä vaiheissa asevelvollinen saattaa törmätä ongelmallisiin käsitteisiin ja ihmetystä herättäviin termeihin, joita tässä tutkimuksessa pohdin. Viestintähaasteita on erityisesti nuoren tavoittamisessa ennen kutsuntoja ja varusmiespal- velusta. Näissä vaiheissa olisi keskeistä tavoittaa asevelvollinen ja kehottaa tätä ottamaan selvää palvelusmahdollisuuksista. Kun asevelvollinen on ottanut selvää ja pyrkinyt sel- laiseen palvelustehtävään, jossa hän voi hyödyntää siviilissä hankkimaansa osaamista, sekä asevelvollinen että Puolustusvoimat hyötyvät. Puolustusvoimat saa tällöin käyt- töönsä asevelvollisen ennen palvelustaan hankkiman osaamisen. Asevelvollinen hyötyy palveluksestaan saamalla siitä työtodistuksen ja -kokemusta. Asevelvolliselle on tarjolla ulkoisen viestinnän kanavia kuten verkkosivusto intti.fi, jossa on tietoa niin palvelukseen ja kutsuntoihin valmistautuville, varusmiespalveluksessa ole- ville ja reserviläisille. Ennen kutsuntoja asevelvolliselle toimitetaan kutsuntaposti (PV 2019f), johon kuuluvat kutsuntakuulutus, ennakkokysely ja varusmiehen opas. Ulkoisten viestintäkanavien lisäksi kutsunnat ovat tärkeä viestintäkanava asevelvolliselle, koska ne ovat asevelvollisen ensikosketus Puolustusvoimiin. Vuosittain palveluksen suorittaa yli 20 000 nuorta (Findikaattori 2019). Asevelvollisten suureen joukkoon lukeutuu hyvin erilaisia ihmisiä. Osalla saattaa olla rajoitteita esimer- kiksi luetun ymmärtämisen kyvyissä. Tässä siis asevelvollisuusviestintä, ymmärrettävyys ja saavutettavuus kohtaavat. 29 2.3 Ymmärrettävän asevelvollisuusviestinnän haasteita Seuraavassa pohdin yleiskielen ja erikoiskielten (2.3.1), säädöskielen (2.3.2) ja ymmär- rettävyyden (2.3.3) olemusta, koska nykyaikainen ja asevelvollisen näkökulmasta ym- märrettävä asevelvollisuusviestintä edellyttää ymmärrettävää säädöskieltä ja termistöä. Pohdin yhtäältä, mitä säädöskieli ja ymmärrettävyys ovat ja toisaalta, miten ja millä ter- minologisilla menetelmillä voitaisiin ehkäistä ja ratkoa säädöstekstin ymmärrettävyyson- gelmia ja parantaa niitä. Pohdin myös, miksi johdonmukaisen ja läpinäkyvän termistön käyttö voisi parantaa tekstin ymmärrettävyyttä. Puolustusvoimien asevelvollisuusviestintä liittyy läheisesti asevelvollisuuslakiin ja lakiin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Säädöstekstillä on kuitenkin erilainen tavoite kuin asevelvollisille kohdennetulla viestinnällä, sillä viestinnällä pyritään ohjeistamaan asevelvollisia, kun taas lakitekstillä sallitaan, oikeutetaan tai velvoitetaan. Asevelvolli- suuslait toimivat pohjana viestinnälle, eikä viestinnässä voida käyttää esimerkiksi eri- laista termistöä kuin laeissa. Onnistunut ja ymmärrettävä viestintä edellyttääkin, että käy- tettävä termistö on oikeaa ja ajanmukaista. Viestinnässä voidaan toki tarkentaa ja määri- tellä käytettävää termistöä tarkemmin kuin mitä laissa määritellään. Termien ja muiden kielellisten keinojen avulla siirretään tietoa esimerkiksi viranomai- selta asevelvolliselle. Kohdattava termistö saattaa olla valtaosalle asevelvollisia vierasta ja uutta. Velvollisuuden ja kaikkien siihen liittyvien vaiheiden omaksuminen voi tuntua raskaalta. Ensimmäisessä asevelvollisuuden vaiheessa kutsunnoissa päätetään varusmies- palveluksen suorittamisesta. Myöhemmin asevelvollinen voi valita, suorittaako palveluk- sen aseellisesti tai aseettomasti. Asevelvollinen voi hakea palveluksen aloittamisajan tai -paikan muutosta. Hänen on osattava valita itselleen sopivat ja oikeat vaihtoehdot ja ym- märrettävä termien takana olevat käsitteet. Termit voivat siis vaikuttaa siihen, miten hen- kilö suorittaa asevelvollisuutensa. Termit ovat keskeinen osa erikoiskieltä (Nuopponen ym. 2018: 8), ja niiden vaikutus eri- koisalan tiedon ymmärtämiseen ja ymmärrettävyyteen on merkittävä, koska asiantuntija tuntee ja ymmärtää termit paremmin kuin ”maallikkolukija”. Erilaisissa tilanteissa olevat 30 ihmiset saattavat tarkastella esimerkiksi asevelvollisuutta eri lähtökohdista ja siten ym- märtää ilmiötä ja termejä eri tavoin. Esimerkiksi 17-vuotias nuori mies saattaa olla kiin- nostunut asevelvollisuuden suorittamisesta, kun taas 61-vuotias asevelvollisuusaikansa päättänyt henkilö lienee kiinnostunut asevelvollisuudesta sivustaseuraajana. Ymmärrettävyys on tämän tutkimuksen keskeinen käsite, sillä säädöskielen ja siihen pe- rustuvan asevelvollisuusviestinnän tulisi olla sisällöltään ymmärrettävää sekä asevelvol- lisen että asiantuntijan näkökulmasta. Säädösten ja eri kirjoitusoppaiden mukaan lainsää- täjän tulisi käyttää ymmärrettävää kieltä ja virheetöntä termistöä, sillä lait ja asetukset määrittävät kansalaisen oikeuksia ja velvollisuuksia. Tästä syystä on keskeistä, että kan- salainen ymmärtää täsmällisesti, mitä laissa kulloinkin säädetään. (Aiheesta esim. Heik- kinen 2010; Kankaanpää, Piehl & Räsänen. 2012; Heikkinen 2013) Seuraavassa pohdin yleis- ja erikoiskielten eroja ennen siirtymistä säädöskielen ja ym- märrettävyyden tarkasteluun. Pohdin myös asevelvollisille kohdennetun viestinnän ase- maa yleistajuistettuna viestintänä. 2.3.1 Yleiskieli ja erikoiskieli Yleiskieli on kielen osa-alueista laaja-alaisin ja tärkein (Haarala 1981: 9). Esimerkiksi suomen yleiskieli on yhteinen kaikille ihmisryhmille koko Suomessa ja myös Suomessa yleisesti ymmärrettävää kieltä. Kielen muoto perustuu kirjallisuuteen ja sanasto vakiintu- neeseen käyttöön ja perinteisiin. Suuri osa eri medioiden teksteistä tuotetaan yleiskielellä. (Haarala 1981: 9) Erikoiskielellä tarkoitetaan jollakin erikoisalalla, esimerkiksi ammatti-, tiede- tai harras- tealalla tarvittavaa kieltä (Haarala 1981: 9). Säädöskieli eroaa muista erikoiskielistä siinä, että se on tarkoitettu alan asiantuntijoiden lisäksi myös tavallisille kansalaisille (Piehl 2012). Erikoiskielille ovat tyypillisiä yleiskielestä poikkeavat ilmaisukeinot ja termit, koska termien avulla erikoisalan ja -kielen tietoa välitetään. Erikoiskielet ovat yhteydessä 31 yleiskieleen, eivätkä ne ole olemassa vain omilla eriytyneillä alueillaan. (Suomalainen 2002) Tarkka rajanveto yleis- ja erikoiskielten välille on hankalaa, koska sama termi voi esiintyä useilla ammattialoilla. Yleiskielen sana voi myös olla käytössä jonkin erikoiskielen ter- minä. Esimerkiksi termiä koodi käytetään useilla ammattialoilla tai yleiskielen sanaa ava- ruus käytetään terminä matematiikan alalla. (Haarala 1981: 10–11) Erikoiskielillä on omia tyylillisiä ja lauseopillisia ominaisuuksia. Erikoiskieli siis pohjau- tuu kieliopiltaan ja perussanastoltaan yleiskieleen, mutta alan termistö voi tehdä erikois- kielestä ulkopuoliselle vaikeasti ymmärrettävän. (TSK 2006: 30) Popularisointi tarkoittaa erikoiskielen yleistajuistamista, jotta laaja yleisö ymmärtäisi sitä paremmin. Tämä edellyttää Gottin (2011: 180–190) mukaan tekstin uudelleenmuotoilua. Popularisoidussa tekstissä käytettävät termit korvataan yleiskielen ilmauksilla tai ne mää- ritellään. Määritelmällä pyritään itse käsitteen lisäksi kuvaamaan käsitteen suhdetta mui- hin käsitteisiin. (Gotti 2011: 180–190) Popularisoidut tekstit sijoittuvat yleis- ja erikoiskielten väliselle alueelle. Popularisoitu teksti saattaa keskittyä yksittäisiin ajankohtaisiin tai kiinnostaviin sisältöihin, minkä vuoksi laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen voi popularisoiduissa teksteissä jäädä vajavaiseksi. (Nuopponen ym. 2018: 12) Tämän tutkimuksen viitekehyksessä asevelvol- lisuusviestintää voidaan pitää popularisoituna erikoiskielenä, joka kuitenkin sisältää jon- kin verran erikoiskielelle tyypillistä termistöä. Asevelvollisuuslakien osalta voidaan poh- tia, ovatko ne popularisoitua tekstiä vai kuuluvatko ne ”ei kenenkään maalle” eli yleis- ja erikoiskielten väliselle alueelle. Asevelvollisuuslakien kieli on tavallaan erikoiskieltä, jolla sekä asevelvollisen että ammattilaisen tulisi kyetä viestimään ja keskustelemaan. 32 2.3.2 Säädöskielen olemus Säädöskieli on ensisijaisesti laeissa ja asetuksissa käytettävää erikoiskieltä. Säädöskieli pohjautuu yleiskieleen omine tunnuksenomaisine piirteineen. Näitä piirteitä ovat esimer- kiksi sanasto ja muut ilmaisun tavat. (Tanskanen 2019: 23–24) Säädöskielen yläkäsite on lakikieli eli juridinen kieli (Mattila 2018: 113–114). Oikeusministeriö on laatinut Lainkirjoittajan oppaan, jonka tarkoituksena on yhdenmu- kaistaa kansallisten säädösten valmistelua ja säädöstekstien muotoa. Lainkirjoittajan op- paassa todetaan, että laeissa käytettävän kielen on oltava asiallista, täsmällistä ja yksitul- kintaista. Oppaassa todetaan myös, että lakikielelle tyypilliset vakioilmaukset ja termit, kuten todistustaakkanormi, kuuluvat säädöskieleen. (OM 2018: 24.1) Mattila (2018: 113) on tutkinut lakikieltä erikoisalaviestinnän näkökulmasta, ja hänen mukaansa lakikieleen kuuluvat termit ja erot lause- ja tekstitasoilla. Mattila (2018: 113) korostaa, että tavalliset kansalaiset tarvitsevat lakikieltä ja ettei sitä käytä vain yksi am- mattiryhmä sisäisessä viestinnässään. Esimerkiksi hän nostaa esiin eduskuntalain, joka on tarkoitettu jokaiselle suomalaiselle (Mattila 2002: 4). Bussen (1999: 1382) mukaan lakikielen tulisi olla yleistajuista tai yleisesti ymmärrettävää. Lakikieltä ei voida siis suo- raan määritellä yksinomaan erikoiskieleksi, koska sen tulisi olla kaikkien kansalaisten omaksuttavissa. Gunnarsson (1982) on tutkinut väitöskirjassaan lakikielen ymmärrettävyyttä. Hän koros- taa, että lakien säätäjien pitäisi huomioida lukijakohderyhmä. Tutkimuksessaan hän on havainnut, että kohderyhmät paremmin huomioiva teksti on ymmärrettävämpää kuin teksti, joka ei huomioi kohderyhmää. Yksittäisten sanojen muutoksilla ei ollut tekstin ymmärrettävyydelle ratkaisevaa merkitystä. Hänen tutkimuksestaan käy ilmi, että sano- jen kontekstinen ja pragmaattinen ymmärtäminen on tärkeää syvällisen ymmärtämisen saavuttamiseksi. Lukijan tulee ymmärtää, millainen sanan merkitys on kyseessä olevassa tilanteessa, minkä vuoksi lukemiseen ja ymmärtämiseen vaikuttavat lukijan aiemmat tie- dot ja taidot. (Gunnarsson 1982: 263–267) 33 Taulukko 2. Kooste lakikielen yleispiirteistä lakikielen piirre esimerkki termistö todistustaakkanormi intertekstuaalisuus eli la- kien sisäinen ja lakien väli- nen viittaus ”– – esiopetuksessa olevalla oppilaalla tarkoitetaan 26 a §:n mukaiseen esiopetukseen osallistuvaa lasta (perusopetuslaki 1998/628: 1 §).” 1 - määritelmäpitoisuus ”Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tämän lain mu- kaan annettavasta tuesta (emt. 17 §).” persoonattomuus ja abstraktius ”Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään (Suomen perus- tuslaki 731/1999: 5 §).” moniselitteisyys ja syntaksi loma-termin eri merkitykset asevelvollisuuslaissa ja vuosilomalaissa vaikeaselkoisuus ”Rautatiepsykologilla on salassapitosäännösten estämättä oikeus saada kuljettajan suostumuksella tämän psykologista soveltuvuutta koskevat tarpeelliset tiedot tälle aiemmin tehdyistä psykologisista henkilöarvioin- neista (laki liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 301/2018: 9 §).” pitkä virkerakenne ”Liikkeenjohtotehtäviin määrätty henkilö ei täytä 3 §:n 3 kohdassa tar- koitettua hyvämaineisuuden vaatimusta, jos hänet on tuomittu viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana vankeusrangaistukseen tai viimeksi ku- luneiden kolmen vuoden aikana sakkorangaistukseen vakavasta työsuh- detta, elinkeinon harjoittamista, kirjanpitoa, velkasuhdetta, liikenteen harjoittamista taikka liikenneturvallisuutta koskevien säännösten tai määräysten rikkomisesta ja teko osoittaa hänen olevan ilmeisen sopima- ton toimimaan rataverkon haltijan liikkeenjohdosta vastaavana henkilönä (laki kaupunkiraideliikenteestä annetun lain muuttamisesta 325/2018: 4 §).” Säädöstekstin ymmärrettävyyttä voivat hankaloittaa lakitekstille tyypilliset piirteet, joita olen koonnut taulukkoon 2 ja joita tässä alaluvussa tarkastelen. Näitä piirteitä ovat esi- merkiksi termipitoisuus ja intertekstuaalisuus eli lain sisäiset tai lakien väliset viittaukset. Lakitekstien runsaat viittausmäärät muihin lakeihin johtuvat siitä, että laki on usein osa laajaa kokonaisuutta. Jokaista termiä ei siis voida määritellä laissa erikseen. Viittauksilla muihin lakeihin tai saman lain eri kohtiin voidaan lyhentää tekstiä mutta myös vaikeuttaa ymmärrettävyyttä. Viittaukset voivat tehdä tekstistä moniselitteisen, jos esimerkiksi lin- kin takaa löytyvää lakitekstiä muutettaisiin tai viittauksesta löytyvä termin määritelmä olisi epätarkka. (Mattila 2018: 124) Lain ymmärrettävyyteen vaikuttaa myös se, miten hyvin lukija tuntee oikeusjärjestyksen ja muut lait. Säädöksiä laadittaessa ei voida mää- ritellä kaikkia käsitteitä tai itsestäänselvyyksiä (OM 2018: 24.2). 34 Säädöskielelle on ominaista määritelmäpitoisuus. Määritelmien sisällyttäminen säädök- siin on keskeistä, jotta lain tulkinnoilla olisi yhtäläiset lähtökohdat. Tarkka määritelmä voi yhtäältä helpottaa tai toisaalta vaikeuttaa tekstin lukemista. Mitä tarkempi määritelmä on, sitä pidempi ja monimutkaisempi lauserakenteesta voi muodostua. (Mattila 2018: 122) Säädöskieli sisältää paljon tietoa, sillä säädöskielen lauseissa jokaisella sanalla voi olla ratkaiseva merkitys ymmärrettävyyteen ja tulkintaan. Voikin olla, että yhden termin poistaminen ei onnistu lauseen sisältöä muuttamatta. (Ema. 123) Säädöskieli on usein persoonatonta ja abstraktia. Abstraktit ilmaukset voivat olla säädös- kielessä välttämättömiä, jotta teksti ei jätä mahdollisuuksia kiertää lakia. Persoonatto- muus näkyy esimerkiksi tekstissä esiintyvinä rooleina. (Mattila 2018: 123) Säädösteksti sisältää tyypillisesti myös monimutkaisia lauserakenteita ja vaikeatajuista termistöä. Lau- serakenteiden monimutkaisuus voi johtua lakikielen perinteistä. Säädöskielen historia al- kaa ajalta, jolloin tekstit oli tarkoitettu vain ”eliittilukijoille” eikä tavallisille kansalaisille. (Mattila 2018: 127) Persoonattomuus voi toisaalta näkyä myös passiivin käyttönä, mikä voi vaikeuttaa sen ymmärtämistä, kuka tekstissä tekee ja mitä. Suuri osa lakitermistöstä on muodostettu yleiskielen pohjalta, mikä voi johtaa väärinkä- sityksiin, jos lakitermin määritelmä eroaa suuresti yleiskielen sanan merkityksestä. Tätä ilmiötä Mattila (2002: 156) kutsuu näennäisymmärtämiseksi: omasta mielestään lukija ymmärtää termipitoisen tekstin, mutta todellisuudessa hän saattaa käsittää merkityksen väärin. On myös paljon sellaista termistöä, joka on tuntematonta tavalliselle kansalaiselle. Laissa käytettävä termistö voi olla lainattua jostakin toisesta erikoiskielestä. Esimerkiksi Euroopan unionin maatalousdirektiivi voi sisältää vaikkapa teknologian tai agronomian alan termejä, mikä tarkoittaa sitä, että ymmärtääkseen lakitekstiä ja -termejä tulisi ym- märtää ja tuntea kaikki tekstissä käsiteltävät erikoisalat. (Mattila 2018: 127) Tästä syystä olisi hyvä, että esimerkiksi yleiskielestä lainatut termit määriteltäisiin laissa. Mattila (2018: 129) korostaa sitä, että laki- ja säädöskielet kuvaavat metafyysistä ilmiötä. Käsitteet ovat olemassa vain ajatusten tasolla ihmisen mielessä, eivätkä ne siten ole sa- manlaisia kaikkialla maailmassa. Lakikäsitteet ovat oikeusnormien kiteytyksiä, ja tästä 35 syystä eri valtioissa lainsäädännössä saattaa olla suuriakin käsitteellisiä eroja. Käsitteel- liset erot riippuvat siitä, miten paljon eri yhteisöt ovat olleet vuorovaikutuksessa keske- nään. (Mattila 2018: 129) Lakikieli voi olla epäymmärrettävää ja vaikeaselkoista tavalliselle kansalaiselle ja myös juristeille, minkä vuoksi säädöskieltä on yritetty yksinkertaistaa erilaisin hankkein (esim. Kotus 2019). Mattilan (2018: 127–128) mukaan lakikieltä on kuitenkin haastavaa muo- kata ymmärrettäväksi kaikille, sillä erikoiskielellä on vahvat perinteet. Mattilan (2018: 121) mukaan lakikieli on usein konservatiivista, mikä voi vaikeuttaa tekstin ymmärrettä- vyyttä. Esimerkkejä konservatiivisuudesta ovat vanhanaikainen termistö, monimutkaiset lauserakenteet sekä termistöön ja käsitteistöön liittyvät ongelmat. Mattilan (2018: 128) mukaan lakikielen kehittäminen kaikille kansalaisille ymmärrettäväksi pysyy aina uto- pistisena ideaalina. Laki- ja säädöskieliä ohjeistetaan erilaisilla kirjoitusoppailla. Oppaissa ohjataan kirjoitta- jaa parantamaan ymmärrettävyyttä virkkeiden pituuden ja rakenteen sekä sananvalintojen avulla. (Nordman 1992: 240) Esimerkkejä säädöskielen kirjoittajaoppaista ovat Oikeus- ministeriön (2018) ylläpitämä verkkopalvelu Lainlaatijan opas ja Valtioneuvoston kans- lian Svenskt lagspråk i Finland (2017), joissa ohjeistetaan muun muassa lakien säätä- mistä, lakien kääntämistä suomesta ruotsiksi ja oikean termistön käyttöä. Nordman (1992: 240) toteaa kuitenkin, että tekstien tuottajien voi olla hankala muuttaa totuttua kirjoitustyyliä kattavista ohjeistuksista huolimatta. Lainkirjoittajan oppaassa (OM 2018: 24.2) todetaan, että säädöskielen tulee olla yleiskie- listä. Oppaan mukaan säädösteksteissä tulisi käyttää yleisesti tunnettua sanastoa ja yksin- kertaisia virkkeitä. Oppaan mukaan laeissa ei käytetä latinankielisiä sanoja vaan suomen kieleen vakiintuneita latinaperäisiä sanoja. Oppaassa korostetaan, että uusia termejä käy- tettäessä tulee varmistua, että termit ovat kielellisesti oikein muodostettuja ja ymmärret- täviä. Toisaalta oppaassa todetaan, ettei lakikieltä sen erikoisluonteen vuoksi voida saada helposti ymmärrettäväksi kielellisin ratkaisuin. (Emt. 24.2) 36 2.3.3 Ymmärrettävyys Tässä alaluvussa pohdin ymmärrettävyyttä ensisijaisesti luetun ymmärtämisen mallien avulla, koska termit ovat käsitteidensä nimilappuja ja koska asevelvolliset saattavat muo- dostaa käsityksiä asevelvollisuuden käsitteistä pelkästään termejä kuuntelemalla tai luke- malla. Iisan (1997) mukaan tekstin yhtenä tehtävänä voi olla lukijaan vaikuttaminen tai tämän ohjaaminen. Merkitys ja ymmärrys rakentuvat lukijan mielessä, kun hän yhdistelee lukemaansa aiemmin kuulemaansa tai lukemaansa, minkä vuoksi tekstin ymmärrettävyys on yksilöllistä (Iisa 1997). Yleiskielessä ymmärrettävyyttä on käytetty selkeyden, helposti tajuttavan, käsitettävän ja havainnollisen synonyymina (Heikkinen 2012). Säädöstekstin ymmärrettävyys riippuu lukijan asemasta ja tilanteesta. Tekstin kirjoittaja voi olla asiantuntija, kun taas vastaan- ottaja tavallinen suomalainen. (Kankaanpää ym. 2012: 410) Kirjoittaja tuottaa tekstin aina jostakin näkökulmasta ja saattaa kuvitella, että lukijalla on samanlaiset tiedot kuin kirjoittajalla itsellään, mikä voi tehdä tekstistä lukijalle liian vaikeaselkoisen. Heikkisen (2005) mukaan ymmärrettävyys on yksilöllistä, ja esimerkiksi yksilön halu ymmärtää voi vaikuttaa ymmärtämisen helppouteen tai vaikeuteen. Sisällön ymmärrettävyyttä ei siis voida arvioida yksiselitteisesti tai kaiken kattavasti yksilöllisten tekijöiden vuoksi. Nyky-yhteiskunnassa on tarjolla paljon tietoa, minkä seurauksena sisällön ymmärrettä- vyys ja ymmärtäminen korostuvat (Kibui 2012: 13). Vastaavasti ihmisten käsityskyky ja lukutaito ovat heikentyneet (Lukukeskus 2017). Ne ovat oikeastaan koko yhteiskunnan toimivuuden peruspilareita, sillä kirjallisesti annetaan ohjeita esimerkiksi laitteen käy- töstä, toimimisesta turvatarkastuksessa tai kansalaisen oikeuksista ja velvollisuuksista yhteiskunnassa. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei Kibuin (2012: 13) mukaan voi toimia ilman lukutaitoa ja ymmärtämiskykyä. Lukeminen ja ymmärtäminen ovat myös onnistu- neen viestinnän eli halutun viestin onnistuneen välittämisen kannalta keskeisiä tekijöitä. (Kibui 2012: 13). 37 Kibui (2012: 13–15) kuvaa lukemista lukijan, kirjoittajan ja tekstin väliseksi vuorovaiku- tukseksi. Lukijan kykyyn käsittää tekstiä vaikuttavat erilaiset tekijät, kuten lukijan hen- kilökohtaiset ominaisuudet, jotka vaikuttavat lukemisprosessiin ja lukemisen tulokseen. Tekstin ominaisuudet, kuten tekstisisältö, lauserakenne ja ulkoasu, voivat vaikuttaa luke- mistapahtumaan. (Emt. 13–15) Ymmärtäminen on lukemisen ydintä ja ajattelua tekstin merkitysten tulkitsemiseksi. Ym- märtäminen on ikään kuin kirjoittajan rakentaman ja tekstiin koodaaman viestin tulkitse- mista ja merkitysten rakentamista. (Kibui 2012: 15) Sanojen merkityksen ymmärtäminen on luetun ymmärtämisen kannalta keskeistä, sillä käytännössä kirjoittaja ei tulkitse tekstiä lukijalle valmiiksi vaan antaa vihjeitä, joista lukijan on vedettävä omat johtopäätöksensä. (Emt. 58) Kibuin (2012: 27) mukaan tuntemattomat tai tunnistamattomat sanat kuten termit voivat hidastaa lukemista, turhauttaa tai tehdä lukijan haluttomaksi jatkaa lukemista. Jos lukija ei tunnista sanoja automaattisesti, ymmärtämistä ei tapahdu tai se voi jäädä vaillinaiseksi. (Emt. 27) Kibuin (2012: 57) mukaan tekstin käsittäminen loogisesti on mahdotonta, jos lukija ei tunnista kaikkia sanoja, sillä teksti ja merkitykset koostuvat ja rakentuvat sa- noista. Lukijan tulee ymmärtää yksittäiset sanat ymmärtääkseen sanojen määrittelemät suhteet lauseissa ja virkkeissä. (Emt. 57) Ymmärrettävyyden rinnalla esiintyy usein ymmärrettävyyttä suppeampi käsite luetta- vuus. Nordman (1992: 239–240) toteaa, että luettavuus on käsitteenä kiistanalainen ja se määritellään usein eri tavoin. Luettavuudella voidaan viitata siihen, kuinka vaivattomasti teksti on luettavissa. Luettavuutta on arvioitu tutkimalla esimerkiksi sananvalintoja sekä virkkeiden pituutta ja rakennetta (emt. 240). Tähän menetelmään liittyy ongelmia siinä, ettei menetelmä huomioi lukijaa eikä sanojen tai virkkeiden merkityksiä. Vaikealukuinen teksti voi vaikeuttaa ymmärtämistä, mutta luettavakin teksti voi jäädä ymmärtämättä (Kankaanpää ym. 2012: 397). Kieli, sanat ja termit kuljettavat lukijan merkityksiin ja mahdollistavat tiedon, ajatusten ja näkökulmien jakamisen. Kun lukija ymmärtää sanat ja lauseet oikein, haluttu vaikutus 38 lukijassa saadaan aikaiseksi. Ymmärrettävyys on yksilöllistä, sillä tekstin ymmärrettä- vyys riippuu useasta tekijästä kuten siitä, miten lukija käsittää tekstissä käytetyn sanaston, millainen on lukijan kyky pitää luettu tieto mielessä ja yhdistää sitä aiemmin omaksu- maansa. Ymmärrys rakentuu siis tekstin ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta – tekstin ominaisuudet ovat vain osa luetun ymmärtämistä. Esimerkiksi kaksi eri henkilöä voivat tulkita saman lauseen eri tavoin. Lukija voi tulkita tekstin sisältöä eri tavalla, kuin kirjoit- taja oli alun perin tarkoittanut. Ymmärtäminen ja ymmärrettävyys ovat siis aina yksilöl- listä, mutta edellä esitettyyn teoreettiseen viitekehykseen perustuen keskeisiä vaatimuk- sia ymmärrettäville termeille ovat läpinäkyvyys, ristiriidattomuus ja sanojen ”tuttuus”, koska johdonmukaisten ja läpinäkyvien termien kautta lukijan on mahdollista saada oi- keanlainen käsitys käsiteestä. 39 3 TERMINOLOGISET TUTKIMUSMENETELMÄT Säädöskielen ymmärrettävyyttä voidaan arvioida terminologisilla menetelmillä esimer- kiksi analysoimalla lakikäsitteistöä ja -termistöä, termien ominaisuuksia ja termin ja kä- sitteen suhdetta sekä kehittämällä lakitermistöä analyysin ja arvioinnin tulosten perus- teella. Tässä luvussa muodostan tutkimuksen menetelmällistä viitekehystä, jonka avulla käsitteellisiä ja termistöllisiä ongelmia voidaan ehkäistä ja ratkoa. Käyn ensin läpi termi- nologisen tutkimuksen peruskäsitteitä (3.1), minkä jälkeen tarkastelen menetelmällistä viitekehystä. Menetelmällinen viitekehys koostuu käsiteanalyysista (3.2) ja termianalyy- sista (3.3 ja 3.4). Terminologialla tarkoitetaan erikoisalojen termejä tai terminologiaoppia eli oppia ter- mien ja käsitteiden rakenteesta. Terminologiaopin avulla ratkotaan erikoisalojen käsittei- den ja termistöjen rakenteeseen, käyttöön, kehittymiseen ja käsittelyyn liittyviä ongelmia. (TSK 2006: 30) Terminologiaoppia ja menetelmiä voidaan hyödyntää laajemmaltikin il- miöiden tutkimuksessa. Terminologisen analyysin keinoin voidaan analysoida erikois- alan käsitteitä, määritelmiä ja termejä (Nuopponen 1994: 18–20). Tästä syystä olen va- linnut käsite- ja termianalyysit tutkimusmenetelmiksi käsitteistön ja termistön analysoi- miseen. Käsiteanalyysilla selvitän kokonaiskuvan asevelvollisuustermistöstä. Termianalyysilla analysoin ja arvioin asevelvollisuuslakien termejä. Näillä menetelmillä pohdin vastausta tutkimustavoitteeseen, eli miten asevelvollisuuteen liittyvää termistöä ja käsitteistöä voi- taisiin kehittää paremmin nykyaikaiseen asevelvollisille suunnattuun viestintään sopi- vaksi. Ennen menetelmien tarkempaa pohdintaa tarkastelen terminologisen tutkimuksen peruskäsitteitä ja -lähtökohtia, jotka ovat relevantteja koko tutkimukselle. 40 3.1 Terminologisen tutkimuksen peruskäsitteet Käsitteiden, käsitepiirteiden ja -suhteiden selvittämiseen liittyy keskeisesti ilmiön tarkas- telu tetraedrimallin (kuvio 3) avulla. Kolmiulotteisen pyramidin kulmissa ovat termino- logian peruskäsitteet käsite, tarkoite, termi ja määritelmä. (Sanastotyön käsikirja 1989: 24) Tätä tetraedrimallia käytetään yleisesti terminologian oppaissa kuvaamaan alan kes- keisten käsitteiden välisiä suhteita. Kuvio 3. Terminologian tetraedrimalli (Sanastotyön käsikirja 1989: 24) Tässä tutkimuksessa selvitän kokonaiskuvaa asevelvollisuuskäsitteistöstä sekä käsitteis- töön ja termistöön liittyviä ongelmia. Haaralan (1981: 18–19) mukaan käsite on ihmisen mielessä oleva käsitys abstraktista tai konkreettisesta asiasta. Todellista kohdetta tai il- miötä kutsutaan joko yleistarkoitteeksi (todellinen olio- ja ilmiöjoukko) tai yksilötar- koitteeksi (yksilöllinen ilmiö). Tarkoitteella on havaittavia ominaisuuksia, jotka ovat sen käsitepiirteitä (Nuopponen 1994: 60). Käsitteen sisältö rakentuu käsitteen yksilöivistä eri käsitepiirteistä (TSK 2006: 10). Taulukko 3 on esimerkki varusmies-käsitteen käsite- piirteistä. Taulukko 3. Varusmies-käsitteen käsitepiirteitä varusmies suorittaa varusmiespal- velusta Suomen kansalainen asevelvollinen mies tai vapaaehtoista ase- palvelusta suorittava nainen 18–29- vuotias 41 Käsite voi olla joko yksilökäsite tai yleiskäsite (Nuopponen 1994: 58). Esimerkiksi yk- silökäsite Puolustusvoimat tarkoittaa Suomen maanpuolustuksesta vastaavia asevoimia. Yleiskäsite viittaa esimerkiksi ilmiöjoukkoon, jossa kukin ilmiö muistuttaa toistaan (emt. 58–60). Esimerkiksi yleiskäsitteellä armeija voidaan tarkoittaa minkä hyvänsä valtion asevoimia. Käsitteen alaan kuuluvat kaikki ne tarkoitteet, jotka lukeutuvat jonkin käsitteen piiriin. Esimerkiksi käsite maanpuolustusvelvollisuus kuuluu kansalaisvelvollisuus-käsitteen alaan, joka kattaa kaikki kansalaisvelvollisuudet ja on alaltaan huomattavasti laajempi kuin maanpuolustusvelvollisuus-käsite. Käsitteillä on yhteisiä ja erottavia käsitepiirteitä. Erottavat piirteet erottavat käsitteen alaan kuuluvat käsitteet toisistaan kuten kansalaisvelvollisuudet maanpuolustusvelvolli- suus ja oppivelvollisuus. Maanpuolustusvelvollisuus velvoittaa jokaista suomalaista osal- listumaan maanpuolustukseen tarvittaessa (Suomen perustuslaki 731/1999: 127 §) ja op- pivelvollisuus hankkimaan perussivistyksen (perusopetuslaki 628/1998: 25 §). Kuviossa 4 kuvaan käsitteen kansalaisvelvollisuus avulla käsitteen, erottavien käsitepiirteiden ja käsitteen alaan kuuluvien käsitteiden suhdetta toisiinsa. Kuvio 4. Käsitteen, käsitteen alaan kuuluvien käsitteiden ja käsitepiirteiden suhteet Tässä tutkimuksessa analysoidaan ja arvioidaan käsitteiden lisäksi termejä. Haaralan (1981: 15–18) mukaan termi on erikoisalan käsitteen vakiintunut nimitys, joka koostuu yhdestä tai useasta sanasta ja toimii käsitteen edustajana. Sager (1990: 72–79) täsmentää, että termillä erityisalan asiantuntija voi ilmaista asiansa ytimekkäästi ja ymmärrettävästi. 42 Haarala (1981: 16–18) jaottelee termejä niiden rakenteen mukaan johdostermeiksi, yh- dyssanatermeiksi ja sanaliittotermeiksi (Haarala 1981: 16–18). Sager (1990: 72–79) mai- nitsee myös lyhennetermit omaksi ryhmäkseen. Homonymia tarkoittaa usean termin identtistä ulkomuotoa, mutta termit viittaavat eri käsitteisiin eli sama termi vastaa useaa käsitettä. Synonymia tarkoittaa erimuotoisten ter- mien viittausta samaan käsitteeseen eli käsitteellistä samankaltaisuutta. (Haarala 1981: 39–41) Esimerkiksi varusmiespalvelus-termistä käytetään synonyymeinä termejä intti tai armeija. Mattilan (2018: 130) havaintojen perusteella lakikielessä synonymiaa esiintyy usein, koska lakitermeistä käytetään sekä omakielisiä että latinaperäisiä versioita rinnak- kain. Polysemia tarkoittaa termin monimerkityksisyyttä, eli termien ja käsitteiden välistä suhdetta, jonka mukaan yksi termi edustaa kahta tai useampaa käsitettä, joilla on yhteisiä käsitepiirteitä (Haarala 1981: 40–41). Esimerkiksi termi loma viittaa eri käsitteisiin va- rusmiespalveluksessa ja kouluympäristössä. Polysemia on Mattilan (2018: 130) mukaan lakikielissä yleinen ilmiö. Määritelmä on käsitteen kielellinen kuvaus. Perustana määritelmälle on kirjoittajan va- litsema näkökulma. Näkökulmasta riippuen määritelmä voi olla hyvin erilainen. Määri- telmällä rajataan käsitteen sisältö ja ala. Se myös erottaa käsitteen muista käsitteistä ja yhdenmukaistaa käsitteen käyttöä. Määritelmällä nivotaan yhteen käsite ja sitä kuvaavat termit. (Haarala 1981: 43) Terminologinen määritelmä muodostuu yläkäsitteen nimeämi- sestä ja käsitepiirteiden kuvauksista, joilla käsite erotetaan muista (Nuopponen ja Pilke 2016: 49–57). Terminologinen määritelmä poikkeaa laeissa olevista määritelmistä, koska laeissa käsitteet määritellään tyhjentävästi. Laki- ja säädöskieleen liittyviä määritelmiä käsittelen tarkemmin luvussa 2.3.2. 3.2 Systemaattinen käsiteanalyysi Terminologisen analyysin menetelmistä käsiteanalyysilla tutkitaan jonkin erikoisalan käsitteitä (Nuopponen & Pilke 2016: 18). Käsiteanalyysin lähtökohtana tässä tutkimuk- 43 sessa on Nuopposen (1994) kehittämä terminologiseen tutkimukseen pohjautuva syste- maattinen käsiteanalyysi. Se on tarkoitettu laajan erikoisalan käsitteistön analysoimi- seen, selvittämiseen ja kehittämiseen, koska käsiteanalyysilla saadaan tietoa käsitteiden piirteistä ja niiden välisistä suhteista. Käsiteanalyysilla saadaan tietoa käsitteistä, minkä pohjalta voidaan arvioida termien ja käsitteiden suhdetta kriittisesti. Systemaattinen kä- siteanalyysi on tämän tutkimuksen keskeinen menetelmä, jonka avulla kootaan käsitteitä ja termejä tarkempaan analyysiin ja arviointiin. Nuopponen (1994) on kehittänyt käsiteanalyysia ja käsitejärjestelmää havainnollistavan satelliittimallin eli käsitekartan väitöskirjatutkimuksessaan ja tutkimuksissa tämän jäl- keen. Systemaattisessa käsiteanalyysissa huomioidaan terminologian teorioiden lisäksi erityisesti käsitteiden ja käsitejärjestelmien analysointi, sillä tällainen analysointi voidaan nähdä kaiken inhimillisen toiminnan lähtökohtana. (Nuopponen 1998: 1) Käsiteanalyysin perusajatus on, ettei yksikään käsite ole tyhjiössä, vaan jokainen käsite liittyy tavalla tai toisella muihin sitä lähellä oleviin käsitteisiin (Nuopponen 2011: 14). Tässä tutkimuksessa toteutettavan käsiteanalyysin ensimmäinen vaihe on käsitteiden ke- ruu, jossa kokoan yhteen asevelvollisuuskäsitteet ja -termit tutkimusaineistosta. Poimin käsitteet manuaalisesti ja luetteloin poimitut termit taulukko-ohjelmalla. Seuraavassa vai- heessa toteutan käsitepiirreanalyysin, jolla selvitän ja selkiytän käsitteen ja lähikäsittei- den suhdetta sekä kokoan käsitteen piirteitä kuvaavia yksityiskohtia. Käsitettä on siis lä- hes mahdotonta analysoida ottamatta huomioon lähikäsitteitä. Käsitepiirreanalyysissa voidaan tarkastella mitä hyvänsä käsitteitä toisistaan erottavaa piirrettä, esimerkiksi käsitteiden rakennetta, materiaalia, ilmentymistapaa, muotoa, tilaa, asemaa, syytä, seurausta tai väriä. Käsitepiirteiden avulla käsite voidaan identifioida jo- honkin ryhmään kuuluvaksi. (Nuopponen 1994: 61) Käsitepiirreanalyysin yhteydessä määrittelen käsitteitä. Määritelmällä sidon käsiteen ja termin yhteen. Määrittelyn avulla voidaan pohtia käsitteen, termin, tarkoitteen ja määri- telmän välistä suhdetta ymmärrettävyyden näkökulmasta. Taulukossa 4 tarkastelen eri velvollisuuksien käsitepiirteitä. 44 Taulukko 4. Esimerkki käsitepiirreanalyysista käsitepiirre- tyyppi oppi- velvollisuus maanpuolustus- velvollisuus asevelvollisuus verovelvollisuus suorittaja miehet ja naiset miehet ja naiset miehet, 18–60-vuotiaat miehet, naiset ja yritykset: jokainen oikeushenkilö ja luonnollinen hen- kilö velvollisuus hankkia perus- sivistys osallistua isänmaan puolustukseen tarvit- taessa kouluttautua maan- puolustuksen tehtä- viin maksaa veroja hankituista tuloista peruste perusopetus- laki Suomen perustuslaki asevelvollisuuslaki, perustuslaki tuloverolaki yläkäsite kansalais- velvollisuus kansalaisvelvollisuus maanpuolustus- velvollisuus, kansa- laisvelvollisuus kansalais- velvollisuus Käsiteanalyysin lopputuloksena koostan käsitejärjestelmän, joka on usean käsitteen ja niiden välisten suhteiden muodostama kokonaisuus. Sen avulla selvitän ja selvennän ase- velvollisuuslakien käsitetietoa. Käsitejärjestelmää havainnollistan satelliittimallilla eli käsitejärjestelmän graafisella esityksellä. Satelliittimallilla tutkittavasta aiheesta saan laa- jan kokonaiskuvan, koska se osoittaa käsitteiden väliset suhteet. (Satelliittimallista Nuop- ponen 1994: 30) Käsitejärjestelmän visuaalinen esitys on systemaattisessa käsiteanalyy- sissa keskeisessä roolissa, sillä se auttaa hahmottamaan käsitteiden välisiä suhteita ja ym- märtämään terminologisen tutkimuksen löydöksiä. (Nuopponen 1998: 1) Tässä tutkimuk- sessa keskuskäsitteenä on asevelvollisuus, josta käsitejärjestelmä rakennetaan. Käsitesuhteet ovat käsitteiden välisiä suhteita, joita voidaan luokitella esimerkiksi hie- rarkkisen aseman, koostumuksen tai toiminnallisuuden perusteella. Käsitesuhteilla käsit- teet nivotaan yhteen, ja niistä muodostuu käsitejärjestelmiä. Käsitesuhteita voidaan ja- otella useilla perusteilla. Nuopponen (2018: 457–463) jakaa suhteet geneerisiin ja onto- logisiin käsitesuhteisiin. Annan esimerkkejä tutkimusaineiston käsitteiden suhteista ala- luvussa 4.2, jossa myös kokoan kokonaiskuvan käsitteistöstä. 45 Geneeriset käsitesuhteet kuvaavat käsitteiden välisiä suhteita esimerkiksi tyypin perus- teella. Geneeristen käsitesuhteiden mukaan käsitteet järjestetään ylä-, ala- ja rinnakkais- käsitteiksi. Käsitteiden välinen suhde on geneerinen, mikäli käsitteillä on yhteiset piirteet ja alakäsitteellä yksi erottava lisäpiirre. (Nuopponen 2018: 457–458) Ontologiset käsitesuhteet ovat tarkoitteissa ilmeneviin aikaan, paikkaan ja vaikutuksiin liittyviä käsitesuhteita, joille ei voida antaa kattavaa määritelmää, vaan käsitesuhteiden ilmeneminen riippuu kulloinkin tarkasteltavasta erikoisalasta. Hyödynnän asevelvolli- suuteen liittyvien käsitteiden ja termien analyysissa Nuopposen (2018: 462) jaottelemia ontologisia käsitesuhteita kontakti-, kausaali- ja toimintasuhteita. Kontaktisuhteet ovat ontologisia käsitesuhteita. Ne rakentuvat tarkoitteiden yhteyksiin, jotka voivat olla ajallisia tai paikallisia kuten arvoon, koostumukseen tai ajallisiin tapah- tumiin liittyviä. (Nuopponen 2018: 460–462) Hyödynnän erityisesti arvosuhteita, koos- tumussuhteita ja temporaalisia käsitesuhteita. Kausaaliset käsitesuhteet kuvaavat syyn ja seurauksen välistä suhdetta (Nuopponen 1994: 99–101). Kausaalisia käsitesuhteita analysoitaessa voidaan tarkastella muun mu- assa ilmiön aiheuttajaa tai syytä, kohdetta, suhteita, seurauksia, toimintaa, tilaa tai vasta- voimia. (Nuopponen 2011: 12) Kausaalisten käsitesuhteiden analysointi sopii yhteiskun- nallisten ilmiöiden ja tapahtumien analysoimiseen. Kausaalisten käsitesuhteiden kautta voidaan taustoittaa kattavasti laajaa erikoisalaa. Toimintasuhteisiksi käsitejärjestelmiksi Nuopponen (2018: 462) kuvaa sellaisia käsi- tejärjestelmiä, joiden avulla eritellään pääkäsitteeseen liittyvää toimintaa. Toimintasuh- teita analysoitaessa pyritään löytämään vastauksia kysymyksiin: Kuka suorittaa ja mitä? Missä? Millä välineillä? Mitä toiminnalla pyritään saavuttamaan? Käsitteiden välisten suhteiden ja käsitejärjestelmien selvittäminen ja analysointi on edel- lytys sille, että käsitteitä voidaan nimetä varmasti ja tyhjentävästi (Sager 1990: 56). Kä- siteanalyysilla voidaan siis luoda perusta termistön arvioinnille ja kehittämiselle. Hyö- dynnänkin käsitesuhteiden tarkastelua termien analysoinnissa. 46 3.3 Termin muodostaminen Asevelvollisuustermistön ongelmien selvittämisessä käytän menetelmänä termianalyy- sia, jolla analysoin esimerkiksi termien rakennetta, muotoa, alkuperää, nimeämisperus- teita sekä termin ja käsitteen välistä suhdetta. Termien analysoinnilla selvitetään termin erottuvuus muista termeistä, kielellinen moitteettomuus, produktiivisuus ja taloudellisuus (Isohella & Nuopponen 2016: 229). Tässä alaluvussa pohdin termien muodostumisen prosessia ja pohdin myös lakitermien muodostumisen erityispiirteitä. Tämän jälkeen käyn läpi termien ominaisuuksia ja niiden arviointia. Terminmuodostuksella tarkoitetaan prosessia, jolloin erikoisalan käsitteelle kehitetään nimitys. Termien muodostuksessa käytetään samoja keinoja kuin yleiskielten sanojen ke- hittämisessä, mutta termien muodostustavat valikoidaan toisin. Tavat ovat samat euroop- palaisissa kielissä, mutta niiden painotukset vaihtelevat kielen, inhimillisten tekijöiden ja terminmuodostuksen syiden mukaan. (Sanastotyön käsikirja 1989: 83) Termin muodostamista edeltää käsitteen ja käsitesuhteiden selvittäminen käsiteanalyysi- vaiheella. Muodostettavan termin tulee sopeutua moitteetta suomen kieleen. Termejä voi- daan muodostaa yleiskielen, kansankielen, toisen erikoisalan kielen tai vieraan kielen pohjalta. (Haarala 1981: 34–35) Keskeisimmät terminmuodostustavat ovat termittämi- nen, yhdistäminen, johtaminen, lainaaminen, lyhentäminen ja konversio (Sanasto- työn käsikirja 1989: 83). Termittäminen tarkoittaa yleiskielen sanan lainaamista jonkin termin vartaloksi. (Sanas- totyön käsikirja 1989: 84) Esimerkki termittämisestä on yleiskielen sanan loma lainaami- nen asevelvollisten lomaa palveluksesta koskevaksi termiksi. Mattilan (2018: 131) mu- kaan lakitermejä muodostettaessa yleiskielen sanat voivat saada ”juridisen merkityksen” joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Suomen kielessä on yleistä muodostaa termejä yhdistämällä useita sanoja yhdyssanaksi tai sanaliitoksi (Sanastotyön käsikirja 1989: 87). Esimerkiksi termissä asevelvollisrekis- teri on yhdistetty yleiskielen sana rekisteri ja termi asevelvollinen. Metaforisia termejä 47 muodostetaan yhdistämällä sanaan esimerkiksi ilmiötä kuvaava vertauskuva tai jokin nä- kyvä ruumiinosa (Sager 1990: 71–72). Johdinten avulla sanoista voidaan muodostaa runsaasti uusia johdossanoja kuten teon vä- lineiden nimiä, tekijännimiä, tekoa ilmaisevia sanoja tai teon ja tuloksen nimiä (Sanasto- työn käsikirja 1989: 93–94). Esimerkiksi tekijää ilmaiseva johdostermi komentaja on muodostettu verbistä komentaa ja johtimesta -ja. Lainaaminen on yleinen olemassa olevan kieliresurssin käyttämisen muoto. Lainamuo- toja ovat sitaattilaina, erikoislaina tai yleislaina. Sitaattilainan kirjoitus- ja äänneasu ovat samanlaiset kuin lähtökielessä (esim. input). Erikoislainasanojen kirjoitus- ja äännemuo- dot ovat osaksi sopeutuneet suomeen (esim. modeemi). Yleislaina on täysin mukautunut suomen kieleen (esim. markka). Vierasperäisillä termeillä voi olla tekstin ymmärrettä- vyyttä heikentävä vaikutus, minkä vuoksi suomenkieliset termit ovat sanaston kehittämi- sessä etusijalla. Joskaan kaikkia vierasperäisiä termejä ei ole tarkoituksenmukaista aina suomentaa. Käännöslainat muistuttavat rakenteeltaan lähtökielistä sanaa (esim. su tasa- paino, ru jämnvikt, sa Gleichgewicht). Sana voidaan lainata myös toiselta erikoisalalta. (Sanastotyön käsikirja 1989: 94–95) Esimerkki toiselta erikoisalalta lainatusta termistä on opetuskieli, jolle asevelvollisuuslain konteksti antaa hieman erilaisen merkityksen kuin esimerkiksi perusopetuslaki. Yleinen lakitermien muodostuskeino on uudistermien kehittäminen. Uusia lakitermejä luodaan usein systemaattisella terminologiatyöllä Euroopan unionin tasolla. Aiemmin tärkein terminmuodostuksen keino on ollut jäljittely, eli termejä on lainattu muista kie- listä kuten latinasta. (Mattila 2018: 131) Termi voi olla lyhennetermi. Ne muodostetaan usein sanaliiton tai yhdyssanan ensimmäi- sistä kirjaimista, tavuista tai sanan osista. Lyhenteet voivat hankaloittaa tekstin ymmär- rettävyyttä, sillä ne eivät ole läpinäkyviä. (Sanastotyön käsikirja 1989: 97). Esimerkiksi puhekielessä käytetty asevelvollisuustermi HL on lyhennetty sanaliittotermistä henkilö- kohtainen loma. 48 Konversiotermi tarkoittaa tapaa muodostaa termi muuttamalla sanaluokkaa (Sanastotyön käsikirja 1989: 98). Konversiotermiä muodostettaessa hyödynnetään jo olemassa olevaa termiä. Esimerkiksi asevelvollisuus-termistä on muodostettu termi asevelvollinen, joka toimii sekä adjektiivina että substantiivina. 3.4 Termin ominaisuudet Tässä tutkimuksessa selvitän, miten asevelvollisuuteen liittyvää termistöä ja käsitteistöä voitaisiin kehittää paremmin nykyaikaiseen asevelvollisille suunnattuun viestintään sopi- vaksi. Yksi keino tavoitteen saavuttamisessa voisi olla lakitermistön kehittäminen, jotta tekstin ymmärrettävyys paranisi. Terminologian näkökulmasta lakien ymmärrettävyyttä voidaan tarkastella siitä lähtökohdasta, miten hyvin termi edustaa käsitettä eli kuinka lä- pinäkyvä ja johdonmukainen termi on (Sager 1990: 57). Terminologiassa ymmärrettä- vyydellä voidaan tarkoittaa sitä, miten hyvin termi onnistuu välittämään oikean käsityk- sen käsitteestä. Termin ymmärrettävyyttä säädöstekstissä voidaan lisätä esimerkiksi sel- ventämällä käsitettä ja käsitteiden välisiä suhteita esimerkiksi käsitteen määritelmällä (Mattila 2018: 122). Kankaanpään ym. (2012: 411–412) mukaan lain termeillä ja niiden ominaisuuksilla on keskeinen merkitys lakitekstin ymmärrettävyyteen. Heidän tutkimuksestaan käy ilmi, että asunto-osakeyhtiölain valmistelussa ei ole kiinnitetty huomiota termien kielelliseen sel- keyteen, termien yhtenäisyyteen eri lakien välillä ja että termityö ei ole ollut systemaat- tista. Lakien valmistelussa ei myöskään ole pyritty hankkiutumaan eroon tarpeettomista juridisista termeistä. (Ema. 2012: 411–412) Niin sanotulle hyvälle termille on hankalaa asettaa kiistattomia ja kaiken kattavia kritee- reitä, sillä termin ’hyvyys’ vaihtelee tekstikontekstista riippuen. Pitkä termi voi olla ’hyvä’, jos se kuvaa kattavasti ja tarkasti edustamaansa käsitettä. Samalla tavoin lyhyt ja ytimekäs termi voi olla ’huono’, mikäli termi ei kuvaa käsitettä ja se on esimerkiksi vain jonkin marginaalisen joukon tuntema. (Isohella & Nuopponen 2016: 229) 49 Hyvän termin periaatteina kirjallisuudessa pidetään läpinäkyvyyttä, johdonmukaisuutta, tarkoituksenmukaisuutta, erottuvuutta, lyhyyttä, soveltuvuutta johdosten muodostami- seen ja ääntämisen, kirjoittamisen ja taivutuksen helppoutta (Sanastotyön käsikirja 1989: 73–80). Nuopponen ja Pilke (2016: 65–79) lisäävät, että ihanteellisen termin tulisi olla käsitejärjestelmään sopiva ja käsitettä hyvin kuvaava. Isohella ja Nuopponen (2016) pohtivat artikkelissaan kirjallisuuden pohjalta ihanteellis- ten termien periaatteita ja koostavat termien arvioinnissa sovellettavaa menetelmää. He tarkastelevat käyttöliittymien termejä ja pohtivat, millaisia ominaisuuksia termeiltä vaa- ditaan, jotta termit parantaisivat käyttöliittymien käytettävyyttä. (Ema. 226–227) Poh- dinta on sovellettavissa muidenkin kuin vain käyttöliittymien termien arviointiin. Tästä syystä käytän jaotteluita, tutkimuskysymyksiä ja piirteitä termistön ominaisuuksien arvi- oinnin lähtökohtana ja arviointikriteereinä. Isohella ja Nuopponen (2016: 229–232) jaottelevat termin ominaisuuksien arvioinnin nel- jään alaryhmään: termin muodon ja rakenteen, käsitteen ja termin välisen suhteen, termin tarkoituksenmukaisuuden ja termin käyttökontekstin arvioimiseen. Nuopponen (2018) on jatkanut aiheen tutkimusta edellä mainitun jaottelun perustalta ja esittää konferenssiesi- telmässään sovellettavia tutkimuskysymyksiä, joilla termin ominaisuuksia voidaan arvi- oida. Asevelvollisuuslakien termien tutkimusta varten olen kehittänyt Nuopposen (2018) muodostamia kysymyksiä asevelvollisuuden erikoisalalle sopiviksi. Olen lisännyt kysy- myslistaan muun muassa pohdintojani termistön johdonmukaisuudesta ja yhtenäisyy- destä, käsitteiden määrittelystä ja intertekstuaalisuudesta. Kysymykset ja omat lisäykseni termin käyttöön liittyviin kysymyksiin olen merkinnyt kursiivilla taulukkoon 5. 50 Taulukko 5. Termien arviointikysymykset (Nuopponen 2018) muoto ja ra- kenne – Miten hyvin termi erottuu muista termeistä? – Millainen on termin läpinäkyvyyden ja pituuden välinen tasapaino? – Miten vaivattomasti termistä voidaan johtaa uusia termejä? – Miten termi on muodostettu ja miten hyvin termi noudattaa yleiskielen normeja? termin ja kä- sitteen välinen suhde – Ilmentääkö termi käsitteen pääpiirteitä? Voiko termin perusteella päätellä, mistä käsitteestä on kyse? – Kuvaako termi käsitettä? – Viittaako termi muihin käsitteisiin? – Miten termi heijastaa käsitteiden välisiä suhteita, termijärjestelmää ja käsitejärjestelmää? – Miten tarkkarajainen käsite on? – Onko termin suhde käsitteeseen ristiriitainen? – Onko termi läpinäkyvä? Sisältyykö termin rakenteeseen runsaasti termielementtejä? tarkoi- tuk- senmu- kai- suus – Miten hyvin termi sopii kohdeyleisölle? – Miten laajalti termi on käytössä alalla ja miten termin käyttöä on yhtenäistetty? – Miten termi sopii kieliyhteisöön? Onko termi linjassa kielipolitiikan kanssa? – Aiheuttaako termi hämmennystä kontekstissaan? Onko termin pituudelle asetettu rajoit- teita? – Miten hyvin termi täyttää tehtävänsä? – Onko termille tai uudelle termille tarvetta? termin käyttö – Huomioiko termivalinta kulttuuriset erot? – Miten hyvin termi edustaa ja ilmaisee sitä käsitettä, johon se viittaa? Onko termillä har- haanjohtavia konnotaatioita? – Miten tuttu termi on kohdeyleisölle? – Hyväksyvätkö tai välttävätkö käyttäjät termiä jonkin henkilökohtaisen tuntemuksen vuoksi? – Miten riippumaton termi on käyttöyhteydestä, eli miten itsenäisesti termiä voidaan käyt- tää? – Löytyykö laista yksiselitteinen/selvä määritelmä termille? – Onko termin käyttö (eri lakien välillä) johdonmukaista ja yhtenäistä? Viittaako termi (laissa) samaan käsitteeseen kuin mihin käyttäjät sillä viittaavat? – Onko laissa ymmärrettävyyttä vaikeuttavaa intertekstuaalisuutta? Termin muotoa ja rakennetta arvioin tarkastelemalla termin erottuvuutta, moitteetto- muutta, produktiivisuutta ja taloudellisuutta huomioiden termin pituus ja läpinäkyvyys. Termin suhdetta sen edustamaan käsitteeseen pohdin läpinäkyvyyden ja yksiselitteisyy- den kautta, eli miten hyvin käsite on pääteltävissä termin perusteella. Näin pystyn teke- mään johtopäätöksiä käsitteen keskeisistä ominaisuuksista. Pohdin myös, onko termin suhde käsitteeseen ristiriitainen eli sisältyykö termiin virheellistä tai harhaanjohtavaa tie- toa, kun termiä verrataan käsitteeseen. Asevelvollisuustermistön arvioinnissa keskityn li- säksi siihen, miten laissa määritellään käytettävää termistöä, k