Hae
Aineistot 1-10 / 3400
Tieteellinen kirjoittaminen tiedeyhteisössä
(VAKKI ry, 2020)
- book
Jäätynyt konflikti : Vähittäiskaupan keskittynyt kilpailutilanne Suomessa
(2021-01-15)
Lisensiaatintutkimus
Lisensiaatintutkimus
Kaupan kilpailutilanne Suomessa on pelkistynyt pääosin kahden kaupparyhmittymän väliseksi. Tilanne aiheuttaa muutoksia päivittäistavarakaupan kilpailullisiin rakenteisiin, sekä kaupan alihankkijoina toimivan teollisuuden ...
ESPON - analyysistä ennakointiin
(Vaasan yliopisto, 2015)
- book
Selvitys kaukolämmön jakelutariffin toiminnallisuudesta Turku Energian kaukolämpöjärjestelmässä
(2020-06-09)
Diplomityö
Diplomityö
Kaukolämpö on pitkään ollut Suomen yleisin lämmityskeino ja toiminta on ollut vakaata jo vuosikymmeniä. Energiateollisuudessa on tapahtunut kuitenkin suuria muutoksia, mistä johtuen energia-alan yhtiöiden tulee kyetä ...
Mikä meitä lihottaa : Ruoan terveysmerkitysten heijastuminen elintarvikkeiden kuluttajakäyttäytymiseen
(Vaasan yliopisto, 2018-08-14)
Monografiaväitöskirja
Monografiaväitöskirja
Jo kolmasosa maailman ihmisistä on lihavia tai liikalihavia. Yhtenä syynä ihmisten kasvavaan ylipainoon nähdään ruokaympäristön muutos, ja keinoja kuluttajien ruokavalintojen ja -päätösten tueksi tarvitaan. Tutkimuksen ...
Norsunluutornin purkajat : jaettu johtajuus ja kollektiivinen asiantuntijuus museossa
(Vaasan yliopisto, 2014)
Monografiaväitöskirja
Monografiaväitöskirja
Kokeellisen tuotekehityksen soveltuvuus huonekalualalle
(Vaasan yliopisto, 2011)
- book
Translation under negotiation : The textual interplay of translators and editors in contemporary Finnish Shakespeare translation
(Vaasan yliopisto, 2014)
Monografiaväitöskirja
Monografiaväitöskirja
Profitability of technical trading rules among cryptocurrencies with privacy function
(Elsevier, 2020-03-18)
- article
This paper studies simple moving average trading strategies employing daily price data on the ten most-traded cryptocurrencies that exhibit the ‘privacy function’. Investigating the 2016–2018 period, our results indicate ...
Extended Kalman filter-based approach for Nodal pricing in active distribution networks
(IEEE, 2020-05-08)
- article
This article presents an analytical approach based on Extended Kalman Filter (EKF) for nodal pricing in distribution networks containing private distributed generation (DG). An appropriate nodal pricing policy can direct ...