Yksityisoikeudellisten saatavien perintä
Jaakkola, Erika (2007)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Luottoa myöntäessään luotonantaja ei voi tietää velallisen maksukyvyn tulevista muutoksista eikä siitä, onko velallisella aikomustakaan maksaa velkaansa takaisin. Mikäli velallinen ei suorita saatavaa eräpäivään mennessä, velkojalla on käytössään runsaasti erilaisia keinoja saatavansa perimiseksi. Velallisen suojaamiseksi näitä keinoja on kuitenkin lainsäädännöllä rajoitettu.
Tutkielmassa selvitetään, miten perintäprosessi käytännössä etenee ja miten lainsäädäntö siihen vaikuttaa. Tutkielmassa tarkastellaan vapaaehtoisen ja oikeudellisen perinnän vaiheita sekä niiden sisältöä. Tutkielmassa selvitetään, miten velkoja saa nopeimmin ja tehokkaimmin saatavansa perityksi. Perintää tarkastellaan velkojan näkökulmasta, sekä velkojan itsensä että perintätoimiston suorittamana. Tutkielmassa keskitytään sopimussuhteisiin perustuvien saatavien eli yksityisoikeudellisten saatavien perintään.
Perintäprosessi aloitetaan vapaaehtoiseen suoritukseen tähtäävällä saatavan perinnällä. Jo vapaaehtoinen perintä kotiuttaa suuren osan saatavista. Velalliselle ja usein myös velkojalle on edullisinta päästä sopimukseen saatavan suorittamisesta jo vapaaehtoisen perinnän aikana. Mikäli saatavaa ei kuitenkaan suoriteta vapaaehtoisen perinnän aikana, voidaan hakea tuomioistuimelta täytäntöönpanokelpoinen tuomio, jonka yhteydessä velalliselle tulee myös maksuhäiriömerkintä. Saatuaan täytäntöönpanoperusteen velkoja voi hakea saatavaansa ulosoton kautta. Viime kädessä ulosotolla taataan sopimusvelvoitteiden noudattaminen.