Naisyrittäjyysmentorointi − Toimivalla mentorointisuhteella tavoitteista tuloksiin?
Jaakkola, Eeva-Leena (2008)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Mentorointia ei nähdä enää pelkästään johdon kehitysmenetelmänä, vaan sitä sovelletaan yhä useammin myös muihin ammatillisen osaamisen kehitystarkoituksiin. Tarkoituksena on siirtää kokemukseen perustuvaa osaamista ja hiljaista tietoa eteenpäin. Nykyään mentorointia hyödynnetään myös yrittäjien osaamisen kehittämismenetelmänä, jossa sen tarkoituksena on edesauttaa uusien yrittäjien ammatillista kehittymistä.
Tämän tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli arvioida, millaisia vaikutuksia, muutoksia, yrittäjien välisestä mentorointiprosessista voi seurata. Tavoitteiden asettamisella on tärkeä merkitys muutokseen tähtäävässä toiminnassa, joten siksi haluttiin myös selvittää, millaisia tavoitteita mentorparit keskenään asettivat. Aineisto tutkimukseen kerättiin haastattelemalla kahdeksaa yrittäjää, jotka olivat osallistuneet Suomessa, eräällä paikkakunnalla järjestettyyn Naisyrittäjyyskeskus ry:n mallin mukaiseen mentorointiprojektiin. Kahdeksan projektiin osallistuneiden haastatteluista neljä suoritettiin aktoreille ja neljä heidän mentoreilleen. Haastattelun toteutettiin keväällä 2006. Tutkimusaineistoa lähestyttiin fenomenologisesta näkökulmasta: haastateltujen kertomat kokemukset ja niiden merkitys nousivat siis tärkeimmäksi tutkimuskohteeksi.
Tutkimus osoitti, etteivät alkuperäisessä tutkimusasetelmassa ensisijaiseksi tarkastelun kohteeksi asetetut tavoitteet ja muutokset olleet tämän aineiston perusteella merkittävässä asemassa mentorsuhteissa. Sen sijaan keskeisimmäksi havainnoksi nousivat mentorsuhde ja siihen vahvasti vaikuttaneet henkilökemiat. Myös motivaation ja sitoutumisen asteen vaikutus mentorprosessin läpiviemisessä korostuivat. Kerätyn tutkimusaineiston perusteella voidaan siis todeta, etteivät tavoitteet ja muutokset pääse tarkoituksensa mukaiseen merkitykseen mentorsuhteessa, jos mentorsuhde ei itsessään toimi.