Yhteisön merkitys motivaatioon online- treenivalmennuksessa
Kekki, Maiju (2019)
Kekki, Maiju
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019091328161

Tiivistelmä
Yhteisöjen merkitys hyvinvoinnin ja urheilun parissa on korostunut. Kuluttajat hakevat tietoa, inspiraatiota ja motivaatiota muiden kuluttajien kautta. Vuorovaikutustilanteissa muodostuvat sosiaaliset tunteet ja kokemukset ovatkin merkittävässä roolissa yhteisöllisessä kuluttamisessa. Hyvinvoinnin ja liikunnan korostumisen myötä niihin liittyvät palvelut ovat olleet kasvussa viimeisten vuosien aikana. Kuluttajien lisääntynyt kiinnostus hyvinvointia kohtaan sekä teknologinen kehitys ovat luoneet kuluttajille uusia mahdollisuuksia vuorovaikutukselle, kuten esimerkiksi sen, että kommunikaatio on siirtynyt fyysisen läsnäolon sijaan enemmän verkkoon. Erilaisilla vuorovaikutustilanteilla on myös merkitystä kuluttajan henkilökohtaiseen motivaatioon.
Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten yhteisöllisyys nousee esille kuluttajien motivaatiota tarkastellessa. Tarkoituksena oli saada selville, minkälaisia yhteisöille ominaisia jaettuja käytäntöjä pystytään tunnistamaan, ja minkälaiset motivaatiotekijät nousevat esille näiden käytäntöjen sisällä. Tässä kohtaa tarkastelu rajattiin online-treeniyhteisöihin.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennettiin yhteisöjä, yhteisöllistä kuluttamista sekä motivaatiota käsittelevien tutkimusten ja kirjallisuuden pohjalta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jonka aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla.
Tutkimuksessa esitettyjen jaettujen käytäntöjen pohjalta voitiin tunnistaa lukuisia erilaisia kuluttajia motivoivia tekijöitä. Haastattelutulosten perusteella voidaan sanoa, että kuluttajat motivoituivat enemmän sisäisistä kuin ulkoisista tekijöistä.
Tutkimuksessa havaittiin, että yhteisöllä on merkitystä kuluttajan motivaatioon online-treeniyhteisöissä. Eniten motivoiviksi tekijöiksi tunnistettiin vertailu muihin kuluttajiin, aiheesta keskustelu sekä kannustaminen. Motivaatiota tukevien ja vahvistavien tekijöiden lisäksi tunnistettiin myös tekijöitä, jotka heikentävät kuluttajan motivaatiota. Jotta yhteisön merkitystä motivaation kannalta saadaan vahvistettua, tulee yhteisöissä keskittyä mahdollisimman luotettavan ja avoimen ilmapiirin muodostamiseen.