Impulsiivinen ostaminen verkkoympäristössä - Luonteen lujuus vai hetken houkutus?
Emelianov, Linda (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Me ihmiset teemme usein päätöksiä yhtäkkisen ja spontaanin halun saattelemana. Kauppareissuilla mukaamme tarttuu asioita, joita emme olleet alun perin suunnitelleet ostavamme. Näihin hetken mielijohteesta syntyviin ostopäätöksiin, eli impulssiostoihin, meitä ajavat niin ympäristön ulkoiset ärsykkeet kuin omat sisäiset tekijämmekin. Ostoympäristö on yhä etenevissä määrin laajentumassa myymälöistä verkkoon, sekä näiden ympäristöjen välisiin eri kombinaatioihin. Kuinka impulssiostoja näin ollen syntyy laajemmassa verkkoympäristössä, ja miten ihmisen sisäiset eli psykologiset tekijät näihin ajavat?
Itsehillintä on kyky, jonka avulla voimme säädellä omia sisäisiä tilojamme. Sen avulla voimme siis pyrkiä säätelemään myös spontaaneja halujamme. Näin ollen itsehillinnästä muodostuu tärkeä tekijä impulssien vastustamisessa. Tässä tutkimuksessa pyritään syventämään ymmärrystä siitä, kuinka kuluttajan ja kaupallisen ympäristön välinen vuorovaikutus muovaa impulsiivisen ostamisen ilmenemistä. Tutkimuksessa keskitytään eritoten verkkoympäristöön sekä itsehillinnän rooliin verkkoympäristössä. Tutkimuksessa testataan muun muassa sitä, vaikuttaako internetin eri käyttötarkoitukset verkkoympäristön impulssiostojen syntyyn sekä sitä, vaikuttaako yhä etevissä määrin yleistyvä puhelinriippuvuus itsehillintään ja impulssiostoihin. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen, ja se toteutettiin kokeellisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla.
Tutkimuksen tulokset vahvistavat sekä huonon itsehillinnän ja verkkoympäristön impulssiostojen, että puhelinriippuvuuden ja huonon itsehillinnän välisiä positiivisia suhteita. Eri käyttötarkoituksilla ei kuitenkaan todettu olevan vaikutusta verkkoympäristön impulssiostojen syntymiseen. Lisäksi tutkimukseen mukaan otetuilla yhdysvaikutuksilla ei todettu olevan merkitystä. Impulssiostot ovat siis merkittäviä myös verkkoympäristössä. Jatkossa mielenkiintoiseksi muodostuu kysymys siitä, kuinka yhä yleistyvä puhelinriippuvuus vaikuttaa impulsiiviseen ostokäyttäytymiseemme?