Do successful CEOs gain more post-tenure outside directorships?
Rahikkala, Mikko (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää vaikuttaako yhtiön menestys toimitusjohtajan mahdollisuuksiin saada jäsenyyksiä muiden yhtiöiden hallituksista, kun ura toimitusjohtajana on ohi. Suurin osa toimitusjohtajista on kiinnostuneita toimimaan eri yhtiöiden hallituksissa uransa aikana, kuten myös kun rooli toimitusjohtajana on ohi. Toimitusjohtajan johtaman yhtiön heikko menestys saattaa kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti mahdollisuuksiin saada ulkopuolisia, itsenäisiä jäsenyyksiä hallituksista.
Tutkimus tarkastelee myös vaikuttaako toimitusjohtajan rooli oman yhtiön hallituksessa mahdollisuuksiin saada jäsenyyksiä muiden yhtiöiden hallituksista, kun toimitusjohtajuus on ohi. Toisin sanoen, onko hallituksen puheenjohtajana toimineella toimitusjohtajalla paremmat mahdollisuudet tulla valituksi muiden yhtiöiden hallituksiin. Lisäksi, tutkimus tarkastelee vaikuttaako toimitusjohtajuuden kesto todennäköisyyteen saada toimitusjohtajuuden jälkeisiä hallituspaikkoja.
Tutkimuksen jokaiselle yhtiölle lasketaan koko pääoman tuottoaste, oman pääoman tuottoaste sekä epänormaalit tuotot siltä ajalta, minkä kukin tutkimuksen toimitusjohtaja oli johdossa. Näin ollen nämä arvot mittaavat toimitusjohtajan menestystä. Näitä muuttujia verrataan kunkin entisen toimitusjohtajan saamiin ulkopuolisten yhtiöiden hallitusjäsenyyksien määrään. Sama tehdään myös toimitusjohtajuuden keston ja toimitusjohtajan kaksoisroolin suhteen.
Tutkimuksessa käytetystä kuudesta muuttujasta viidellä ei ole juurikaan merkitystä hallituspaikkojen määrään. Vain toimitusjohtajuuden kestolla on tilastollisesti merkittävä vaikutus. Sillä on selkeä negatiivinen korrelaatio hallituspaikkojen määrään. Toisin sanoen, mitä pidempi ura toimitusjohtajana, sitä vähemmän uran jälkeisiä jäsenyyksiä ulkopuolisista hallituksista.