Kauhavan muuttoliike: Lähtö- ja tulomuuttoon vaikuttaneet tekijät
Portin, Janne (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Muuttoliikkeellä on merkittävä vaikutus alueen väestörakenteeseen ja talouteen. Väestön voimakas keskittyminen on jo pitkään kohdistunut suurimpiin kaupunkeihin ja keskuksiin, mikä on johtanut kun-tien entistä kovempaan kilpailuun samoista asukkaista. Kunnat hyödyntävät markkinointia ja kehittä-vät omaa imagoaan, jotta alue näyttäytyisi mahdollisimman vetovoimaisena. Muuttoliikemäärien li-säksi ja alueen kehityksen kannalta oleellinen kysymys on, minkälaisia ovat lähtömuuttajat ja tulo-muuttajat sekä eroavatko ne mahdollisesti merkittävästi toisistaan.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella Kauhavan muuttoliikettä ja saada selville mitkä teki-jät ovat vaikuttaneet sekä lähtömuuttoon että tulomuuttoon. Tekijöiden lisäksi tarkastellaan muuttajien taustamuuttujia ja tutkitaan, onko Kauhavan muuttoliike valikoivaa ja profiloidaan tyypillinen muutta-ja. Lähtö- ja tulomuuttoon vaikuttaneiden tekijöiden tarkastelun pohjana on käytetty työntö- ja veto-teoriaa. Muuttajien yksilöllisiä ominaisuuksia muuttoliikkeen selittäjänä on käytetty elinvaihemallia. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeen avulla, joka oli täytettävissä internetissä. Kohderyh-mänä olivat tarkasteluajanjaksona pysyvästi kotipaikkakuntaansa muuttaneet henkilöt, jotka olivat muuttohetkellä täysi-ikäisiä.
Vastausten perusteella lähtömuuttoon vaikutti eniten tekijät, jotka liittyivät itsenäistymisvaiheeseen, johon nuorien suurella osuudella lähtömuuttaneiden joukossa oli merkittävä vaikutus. Eniten lähtö-muuttoon vaikuttanut tekijä oli opiskelupaikan saaminen toisen kunnan alueelta, mutta muuttaminen vanhempien luota omaan asuntoon oli lähes yhtä merkittävä. Muita merkittäviä tekijöitä lähtömuutos-sa olivat työpaikan vaihtuminen, perhetilanteen muutos ja halu viettää kaupunkilaiselämää. Lähes puo-let lähtömuuttajista voisivat harkita paluumuuttoa, mutta esteenä monelle oli omaa koulutusta vastaa-vien työpaikkojen puute. Tämä ilmeni erityisesti korkeasti koulutettujen henkilöiden kohdalla.
Tulomuuttoon vaikuttaneiden tekijöiden jakauma oli hieman tasaisempi kuin lähtömuuttoon vaikutta-neiden tekijöiden. Tulomuutossa tekijät painottuivat yleisesti enemmän asumiseen liittyviin tekijöihin. Merkittävimmät tulomuuttoon vaikuttaneet tekijät olivat asuinalueen rauhallisuus ja viihtyisyys. Muita merkittäviä tekijöitä tulomuutossa merkittävyysjärjestyksessä olivat edulliset asunnot, perhetilanteen muutos ja lyhyet välimatkat sukulaisiin tai ystäviin, työpaikan vaihtuminen ja sopivan kokoiset asun-not.
Kauhavan muuttoliike nähtiin tutkimuksen perusteella olevan osittain valikoivaa, sillä lähtö- ja tulo-muuttajien ominaisuudet erosivat tiettyjen taustamuuttujien osalta varsin merkittävästi toisistaan. Muuttoliikkeen valikoivuus näyttäytyi selkeimmin ikäjakauman suhteen, sillä lähtömuuttajat olivat selvästi nuorempia kuin tulomuuttajat.