Vaikuttavuustieto johtamisen tukena: Näkökulmana kuntoutus vanhuspalveluissa
Pekkanen, Katja (2018)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Iäkkäiden osuus Suomen väestöstä kasvaa nopeasti. On arvioitu, että 80 vuotta täyttäneiden osuus kaksinkertaistuu vuonna 2050 ja joka neljäs on täyttänyt 65 vuotta. Toimintakyvyn rajoitteet lisääntyvät iän myötä. On olennaista kohdentaa palveluja ryhmiin, joilla on eniten heikkenemistä ennakoivia riskejä. Ennaltaehkäisy on tärkeä varautumiskeino toimintakyvyn ylläpitämiseen, sillä terveempi ja toimintakykyisempi iäkäs tarvitsee vähemmän sosiaali- ja terveyspalveluja ja siten hillitsee hoitokustannusten kasvua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voiko johtamistyössä hyödyntää vaikuttavuustietoa palveluita kehitettäessä. Erityisesti tarkasteltiin vanhuspalveluiden johtamisessa kuntoutuksen näkökulmaa.
Palveluiden johtaminen vaatii strategiatyötä, joka vaikuttaa siihen, miten vaikuttaviksi toiminnot ja palvelut saadaan. Näin vaikuttavuustiedon avulla on mahdollista perustella ja verrata palveluja sekä kehittää toimintojen vaikuttavuutta. Terveydenhuollossa vaikuttavuustiedon avulla pyritään kohdentamaan rajalliset resurssit, jotta niillä saadaan aikaan mahdollisimman paljon terveyttä. Vaikuttavuustutkimusta onkin pidetty lopputulosten tutkimukseksi. Tämä näkemys on sosiaali- ja terveydenhuollossa oleellinen, jotta saadaan asiakkaille haluttu terveysvaikutus.
Tutkimusstrategia oli teoreettislähtöinen, laadullinen tutkimus. Keskeisimpänä aineistona oli systemaattinen kirjallisuuskatsaus tutkimuksista, joiden kohderyhmät ja interventiot liittyivät iäkkäiden vaikuttavaan kuntoutukseen ja sen hyödyntämiseen vanhuspalveluita johdettaessa (n=15). Saatu data analysoitiin sisällönanalyysilla.
Analyysin tuloksena voidaan todeta, että vaikuttava kuntoutus on hyvä huomioida vanhuspalveluita johdettaessa. Iäkkään kannalta kuntoutuksella voidaan saavuttaa positiivinen muutos terveydentilassa. Organisaation näkökulmasta puolestaan vaikuttava kuntoutus mahdollistaa päätöksentekoprosessissa uusien ulottuvuuksien huomioimisen palveluita kehitettäessä. Kuntoutuksen vaikuttavuutta arvioitaessa, lopputilamittareiden valinta riippuu asetuista tavoitteista. On hyvä huomioida, että mittareiden valinta on haastavaa.
Johtopäätöksenä vaikuttava kuntoutus on yksi strateginen ulottuvuus, jolla voidaan vastata tulevaisuuden haasteisiin, kuten kustannusten kasvuennusteeseen väestön ikääntyessä, ja siten on olennainen huomioitava vanhuspalveluita johdettaessa.