Asiakasraati osallistumisen keinona
Kuusela, Katrina (2019)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämä tutkimus tarkastelee kansalaisraatia deliberatiivisen demokratian toimintamallina ja vaikuttamiskeinona. Varhaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kansalaisraatitoiminnalla on onnistuttu saamaan hankaliinkin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ratkaisuja. Kansalaisraadin toimintamallia on kokeiltu myös Suomessa useammassa yhteydessä, ja tulokset ja kokemukset ovat olleet lupaavia.
Osallistumisen näkökulma on kuitenkin jäänyt aiemmassa tutkimuksessa melko vähälle. Tämä tutkimus pyrkii täyttämään tutkimustiedossa olevia aukkoja tarkastelemalla asiakasraatitoimintaa osallistumisen keinona. Tutkimustehtävänä on selvittää, minkälaiset tekijät vaikuttavat kansalaisten osallistumiseen. Tutkimus kysyy ensinnäkin, miten yksilöiden intressit ja motiivit vaikuttavat osallistumiseen. Toiseksi, tutkimus kysyy, miten deliberatiivinen demokratia näyttäytyy tutkimuskohteeksi valitun asiakasraadin toiminnassa.
Tapauksena tutkimuksessa on Tampereen kaupungin terveysaseman asiakasraati, joka noudattaa kansalaisraadin toimintaperiaatteita. Raati oli koottu satunnaisotannalla tietyn päivän asiakkaista. Kohde on tutkimuksen kannalta relevantti, sillä Tampereen kaupungin strategian tavoitteena on lisätä asukkaiden osallistumista palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.
Tutkimuksen metodologisena lähestymistapana on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluin, joita tehtiin kahdeksan terveysaseman asiakasraadin jäsenten kanssa. Aineiston analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten tarkastelussa keskitytään kolmeen aineistosta nousevaan teemaan: intressien muodostuminen, motivaation syntyyn vaikuttavat tekijät sekä deliberatiivisen demokratian ulottuvuudet. Tarkastelen näitä teemoja osallistumisen näkökulmasta analysoiden niitä muun muassa deliberatiivisen kriteeristön ulottuvuuksien kautta.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta ihmisten olevan kiinnostuneita osallistumisesta ja vaikuttamisesta. He kokevat toimintansa yhteiskunnallisesti hyödylliseksi. Tuloksissa deliberatiivinen keskustelu ja sen tuomat mahdollisuudet koetaan tärkeäksi. Tutkimuksessa asiakasraati koettiin paremmaksi osallistumisen keinoksi kuin perinteiset osallistumistavat. Vastaajien mielestä raatitoiminnassa oma näkökulma tulee kuulluksi, ja se mahdollistaa omien näkökantojen punnitsemisen ja tarkastelun. Asiakasraatitoiminnassa saadun tiedon lisääntymisen myötä myös ymmärrys asioista paranee. Deliberatiivinen demokratia ja raatitoiminta sen muotona tarjoavat monia mahdollisuuksia tulevaisuudessa perinteisten yhteiskunnallisten osallistumismuotojen rinnalle.