Talousjohtajan sukupuolen vaikutus taloudellisen raportoinnin laatuun ja rahoituksen hintaan
Kasurinen, Timo (2019)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Vuosituhannen vaihteessa paljastuneet yritysten kirjanpitoskandaalit ovat kiinnittäneet viranomaisten ja lainsäätäjien huomion siihen, kuinka merkittävästi yrityksen talousjohtaja voi vaikuttaa yrityksen taloudelliseen raportointiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko talousjohtajan sukupuolella vaikutusta taloudellisen raportoinnin laatuun ja rahoituksen hintaan. Aikaisempien tutkimusten perusteella naiset ovat selvästi varovaisempia riskinotossa kuin miehet. Tutkimustulokset ovat yleisesti ottaen yhteneväisiä niin psykologian, laskentatoimen kuin rahoituksen tutkimuksissa.
Aikaisempien tutkimuksien mukaan taloudellisen raportoinnin laatu on yhteydessä johdon motiiveihin ja kannustimiin. Lukuisat laskentatoimen tutkimukset ovat antaneet myös viitteitä siitä, että yrityksen johdon sukupuolella saattaa olla vaikutusta päätöksenteossa. Tutkielman ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkastellaan, onko yrityksen talousjohtajan sukupuolella vaikutusta taloudellisen raportoinnin laatuun. Taloudellisen raportoinnin laatua mitataan DD-mallilla ja modifioidulla DD-mallilla. Tutkielmassa tarkastellaan myös, ottavatko lainanantajat huomioon talousjohtajan sukupuolen lainasopimuksissa. Aikaisempien tutkimuksien mukaan naistalousjohtajat noudattavat tunnollisemmin kirjanpidon varovaisuusperiaatetta ja todennäköisemmin pienentävät yrityksen riskitasoa. Tutkielmassa rahoituksen hinnan mittarina käytetään keskimääräistä vieraan pääoman korkoprosenttia.
Tutkimusmenetelmänä käytetään lineaarista regressioanalyysia. Tutkimusaineisto koostuu ajanjaksolla 2015–2017 EU:n alueella toimineista listatuista yhtiöstä. Tutkielman tulosten mukaan yrityksen talousjohtajan sukupuoli ei vaikuta taloudellisen raportoinnin laatuun, mutta vieraan pääoman korkoon sillä on vaikutusta. Mikäli yrityksen talousjohtaja on nainen, niin vieraan pääoman korko näyttäisi olevan pienempi kuin silloin, kun yrityksen talousjohtajana on mies. Tutkielman tulokset talousjohtajan sukupuolen vaikutuksesta taloudellisen raportoinnin laatuun ovat ristiriidassa yhdysvaltalaisaineistolla tehtyihin aikaisempiin tutkimuksiin. Talousjohtajan sukupuolen vaikutusta rahoituksen hintaan käsitteleviä tutkimuksia ei ole juurikaan vielä tehty, mutta valmistuneiden tutkimusten tulokset ovat yhteneväisiä tästä tutkielmasta saatujen tulosten kanssa.