Ammatillinen johtaminen: Kehittäminen, innovaatiot ja verkostot osana kuntajohtamista
Tuisku, Juuso (2019)
Tuisku, Juuso
2019
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Yhteiskunnan yleinen kompleksisoituminen ja pirstaloituminen vaikuttavat suuresti kuntaan, mikä vaatii kuntaa kehittämään ja uudistamaan palveluitaan ja toimintatapojaan palveluiden tuottamisessa. Verkostot nähdään tärkeänä yhteistyö- ja tuottajakumppanina uusien ja uudistettujen palveluiden syntymisessä, kehittämisessä ja toteuttamisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kuntajohtajat kokevat ammatillisen johtamisen 2010-luvun lopun kuntasektorilla. Haluan tutkimuksessani selvittää, miten kehittäminen, innovaatiotoiminta ja verkostot näkyvät ammatillisessa kuntajohtamisessa.
Ammatillista johtamista lähestytään tässä pro gradu -työssä kehittämisen, innovatiivisuuden ja verkostojen kautta. Kehittämisellä pyritään ennakoivasti vastaamaan tuleviin muutoksiin ennaltaehkäisevästi tai vastaamaan jo tapahtuvaan muutoksen uudistamalla ja muuttamalla palveluita, toimintoja ja prosesseja. Tutkimuksen pääpaino on tarkastella kehittämistä järjestelmä-, asiakas- ja työntekijälähtöisesti. Innovaatio voidaan määritellä jonkin uuden tai merkittävän muutoksen käyttöönotolla toiminnassa tai palveluissa, mikä lisää toiminnan tai palvelun arvoa. Verkostot syntyvät usein samojen tai samankaltaisten ongelmien kanssa painivien organisaatioiden ympärille. Hallintotieteissä verkostot määritellään usein joukoksi tai ryhmäksi yhdessä työskenteleviä erillisiä organisaatiota, jotka pyrkivät saavuttamaan jotain, jota ne eivät yksistään pystyisi saavuttamaan.
Tutkimuksen empiriaosuus toteutettiin haastattelemalla kahtatoista kunnan- ja kaupunginjohtajaa Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnista. Tutkimuksen aineisto on kerätty puolistrukturoituna lomakehaastatteluna, jossa vastauksia ei sidottu vastausvaihtoehtoihin, vaan haastateltavat saivat avoimesti vastata esitettyihin kysymyksiin. Tutkimuksen aineiston analysoinnissa on käytetty abduktiivista, teoriaohjaavaa analyysia. Teoriaohjaava analyysi ei perustu suoraan teoriaan, vaan teoria toimii analyysin apuna; analyysin sisällöllinen muoto rakentuu kerätyn ja analysoidun aineiston pohjalta.
Jatkuva kehittäminen nähdään erittäin tärkeänä osana ammatillista kuntajohtamista, jonka tavoitteena on luoda joustava ja nopeasti reagoiva vastaus muutokseen. Palveluiden kehittäminen ja uusien ratkaisujen hakeminen paikallisista vahvuuksista käsin koetaan tarkoituksenmukaisimpana keinona vastata muutokseen. Innovatiivisuuden ja innovaatioita mahdollistavan ympäristön luominen ja kehittäminen korostuvat ammatillisessa kuntajohtamisessa. Innovaatioilla haetaan kilpailuetua ja paikallisia ratkaisuja. Suurin etu, jonka verkostot tarjoavat kuntajohtajille ja erityisesti kuntaorganisaatioille ovat toiminnan ja kehittämisen yhteistyökumppanit ja yhteistyön kautta tapahtuvat kustannusten jakautuminen. Kuntajohtajat ja heidän ammatillinen johtamistyönsä hyötyvät erityisesti verkostojen tarjoamasta kollektiivisesta tiedosta, älystä ja oppimisesta. Tutkimushaastatteluista on havaittavissa, että kuntien halua kehittää ja syventää yhteistyötä, osallistumista ja vuorovaikutusta paikallisten yhteisöjen, yritysten ja yksittäisten kuntalaisten kanssa. Verkostoilla on yhä kasvavampi merkitys tulevaisuuden kuntajohtamisessa, jonka nähdään kehittyvän yhä verkostoriippuvaisemmaksi ja verkostokeskeisemmäksi.