Palveluntuottaja ja asiakas arvon yhteisluojina - Sisältömarkkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen kriittiset tekijät työnantajamielikuvamarkkinoinnin toimialalla
Salonen, Aino-Kaarina (2018)
Salonen, Aino-Kaarina
2018
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Töitä etsiessä haetaan tietoa internetistä samaan tapaan kuin ostopäätöstä tehdessä, ja löydetty sisältö saattaa hyvin vaikuttaa siihen, päättääkö ihminen edes hakea työpaikkaan. Kilpailu osaajista on viime vuosina kiristynyt, työnantajien onkin otettava uudenlaiset keinot käyttöön osaajia houkutellakseen ja kilpailijoista erottuakseen. Tämän myötä moni organisaatio on ryhtynyt hyödyntämään sisältömarkkinointia työnantajamielikuvan rakentamisen työkaluna.
Tästä on muodostunut kasvava liiketoiminnan ala, jossa asiakas ja palveluntuottaja usein yhdistävät voimansa tuottaakseen työnhakijoita houkuttelevaa sisältöä. Tämän case-tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa, mistä elementeistä onnistunut yhteistyö tällöin syntyy. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui sisältömarkkinoinnin ja palvelulähtöisestä ajattelutavasta johdetun arvon yhteisluonnin teorian ympärille. Aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla.
Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että sisältömarkkinoinnin koetaan olevan tehokas työnantajabrändin rakentamisen keino - kunhan sitä tehdään pitkäjänteisesti. Sisältömarkkinoinnin ydinhyödyn koettiin olevan sen tuloksellisuus: sisältö koetaan kannattavaksi investoinniksi kun se tavoittaa kohderyhmänsä ja saa kohderyhmän toimimaan halutulla tavalla. Kumppanin kanssa sisältömarkkinointia tehtäessä myös miellyttävällä yhteistyöllä on merkitystä asiakkaan kokemuksen kannalta, ja hyvä yhteistyö myös tuottaa parempia ratkaisuja. Tutkimuksen tuloksista selviää, että hyvän yhteistyön edellytyksinä on etenkin se, että asiakkaan ja tuottajan välinen dialogi toimii ja kumpikin tarjoaa toiselle riittävän pääsyn yhteistyön kannalta olennaiseen tietoon.