Tavoitteena paremmat työolot ja henkinen terveys: Työturvallisuuslain esittämät keinot ja niiden riittävyys
Lindén, Susan Annette (2019)
2019
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Työelämässä on käynnissä murros ja muutokset luovat uusia haasteita työhyvinvoinnille. Monet psykososiaaliset kuormitustekijät lisääntyvät ja uusia laadullisia kuormitustekijöitä ennustetaan syntyvän. Työturvallisuuslain (738/2002, TturvL) tarkoitukseksi on määritelty lain 1 §:n mukaan työympäristön ja työolosuhteiden parantaminen, työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä työtapaturmien, ammattitautien ja muiden työstä ja työympäristöstä johtuvien työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittojen ennaltaehkäisy ja torjunta. Taustalla on ajatus koko työuran turvatusta työkyvystä, etteivät työntekijät jättäytyisi liian aikaisin pois työelämästä. Henkisellä terveydellä tarkoitetaan laissa työn psykososiaalista terveyttä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisin keinoin työturvallisuuslaki suojelee työntekijää työn psykososiaalisilta haitoilta ja pohtia näiden keinojen riittävyyttä, erityisesti silmällä pitäen työelämän muutoksia. Tutkielmassa yhdistetään oikeusdogmaattinen ja oikeussosiologinen metodi. Psykososiaalisia vaatimuksia ja voimavaroja tarkastellaan myös työpsykologisesta näkökulmasta, mutta vain siinä laajuudessa, kuin se tutkielman aiheen kannalta on tarkoituksenmukaista.
Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan huolehtimaan psykososiaalisesta työsuojelusta, mutta työsuojelun valvonnassa ja muissa selvityksissä on havaittu, että lain velvoitteita ei työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden osalta usein ymmärretä, eikä niihin liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia siksi noudateta. Laissa työnantajalle on jätetty laaja harkintavalta henkiseen työsuojeluun liittyvien toimenpiteiden suhteen, eikä ole aina yksiselitteistä millaisia toimenpiteitä kussakin tilanteessa edellytetään.
Työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden osalta laki on paitsi yleisluonteinen ja vaikeasti tulkittava, ei sen suhteen myöskään ole säädetty alemmanasteisia säädöksiä, jotka helpottaisivat työnantajaa ymmärtämään mitä tältä tarkalleen edellytetään. Työn psykososiaalisia kuormitustekijöitä koskeva täsmällisempi määrittely on jätetty pitkälti oikeudellisesti sitomattoman informaatio-ohjauksen varaan, jossa työsuojeluviranomainen esittää täydentäen ja työturvallisuuslain perusteluja yksityiskohtaisemmin mitä työn psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan. Tutkielmassa esitetään myös, että työpsykologisessa tutkimuksessa korostetaan nykyisin työhyvinvointia edistävien seikkojen merkitystä, mutta kansallisessa laissa työn psykososiaalinen terveys pyritään turvaamaan ainoastaan kuormitustekijöitä ehkäisemällä ja torjumalla.
Julkisuudessa puhutaan paljon työpaikkojen vastuusta työhyvinvoinnin toteuttajana, mutta työhyvinvointi on pitkälti tulosta julkisesta politiikasta, jota toteutetaan mm. juridisen ohjauksen keinoin. Tutkielmassa pohditaan psykososiaalisen työsuojelun osalta selkeämmän sääntelyn ja asetuksen annon mahdollisuutta, esim. verraten Ruotsin henkistä työsuojelua koskeviin sääntelyratkaisuihin. Työntekijöiden terveyden suojelu pohjautuu lopulta perustuslain vaatimukseen työvoiman suojelusta. Se millaisen painoarvon henkinen työsuojelu lainsäädännössä saa on yhteiskunnan arvoja määrittävä kysymys.
Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan huolehtimaan psykososiaalisesta työsuojelusta, mutta työsuojelun valvonnassa ja muissa selvityksissä on havaittu, että lain velvoitteita ei työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden osalta usein ymmärretä, eikä niihin liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia siksi noudateta. Laissa työnantajalle on jätetty laaja harkintavalta henkiseen työsuojeluun liittyvien toimenpiteiden suhteen, eikä ole aina yksiselitteistä millaisia toimenpiteitä kussakin tilanteessa edellytetään.
Työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden osalta laki on paitsi yleisluonteinen ja vaikeasti tulkittava, ei sen suhteen myöskään ole säädetty alemmanasteisia säädöksiä, jotka helpottaisivat työnantajaa ymmärtämään mitä tältä tarkalleen edellytetään. Työn psykososiaalisia kuormitustekijöitä koskeva täsmällisempi määrittely on jätetty pitkälti oikeudellisesti sitomattoman informaatio-ohjauksen varaan, jossa työsuojeluviranomainen esittää täydentäen ja työturvallisuuslain perusteluja yksityiskohtaisemmin mitä työn psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan. Tutkielmassa esitetään myös, että työpsykologisessa tutkimuksessa korostetaan nykyisin työhyvinvointia edistävien seikkojen merkitystä, mutta kansallisessa laissa työn psykososiaalinen terveys pyritään turvaamaan ainoastaan kuormitustekijöitä ehkäisemällä ja torjumalla.
Julkisuudessa puhutaan paljon työpaikkojen vastuusta työhyvinvoinnin toteuttajana, mutta työhyvinvointi on pitkälti tulosta julkisesta politiikasta, jota toteutetaan mm. juridisen ohjauksen keinoin. Tutkielmassa pohditaan psykososiaalisen työsuojelun osalta selkeämmän sääntelyn ja asetuksen annon mahdollisuutta, esim. verraten Ruotsin henkistä työsuojelua koskeviin sääntelyratkaisuihin. Työntekijöiden terveyden suojelu pohjautuu lopulta perustuslain vaatimukseen työvoiman suojelusta. Se millaisen painoarvon henkinen työsuojelu lainsäädännössä saa on yhteiskunnan arvoja määrittävä kysymys.