”Pelkästä tietoturvallisuudesta ei välttämättä enää seuraa kyberturvallisuutta”. Käsiteanalyysi kyberturvallisuudesta
Holmgren, Piia (2016)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kyberturvallisuuden alan käsitteistöä ja termistöä. Alan käsitteistö ei ole vielä täysin vakiintunutta, jonka vuoksi joillekin käsitteille esiintyy usein eri nimityksiä ja samoja nimityksiä käytetään eri käsitteistä. Tutkimusaineistoksi valittiin suomalaisia alan asiantuntijoiden laatimia tekstejä ja selvityksiä, viranomaisten strategia-asiakirjoja sekä eri tiedotusvälineiden julkaisemia artikkeleita vuosilta 2013–2016. Tutkimusmenetelmänä oli käsiteanalyysi, jonka avulla aineistosta etsittiin alan käsitteistöä ja selvitettiin niiden suhdetta kyberturvallisuuden käsitteeseen.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin ero kyberturvallisuuden ja tietoturvallisuuden käsitteiden välillä. Kyberturvallisuudella tarkoitetaan digitaalisen maailman turvallisuutta, kun taas tietoturvallisuus on kaiken tiedon turvaamista. Tämän jälkeen tutkimuksessa selvitettiin, millaisia käsitteitä kyberturvallisuuteen liittyy. Kyberturvallisuuteen liittyvät käsitteet jaettiin kybermaailmaan, toimijoihin, kyberuhkiin ja kyberturvallisuusstrategian käsitteiden alle. Tutkimuksen lopputuloksena koostettiin alan käsitteistöstä yhtenäinen graafinen esitys, jossa käsitteiden väliset suhteet on eriteltynä.
Tutkimuksessa selvisi myös, että kyberturvallisuuden alan käsitteistö ja termistö on muodostunut eri erikoisalojen, kuten internetkulttuurin, viranomaisten ja poliisien, käytössä olevista käsitteistä ja termeistä. Tämän vuoksi esimerkiksi tiedotusvälineissä käsitteistä saatetaan käyttää erilaisia nimityksiä. Tutkimuksen teon aikana vuosina 2013–2016 kyberturvallisuuteen liittyvien käsitteiden käyttö on kuitenkin lisääntynyt sekä osa käsitteistä ja termeistä ovat vakiintuneet käyttöön. Vakiintumisen myötä alan käsitteistö ja termistö tulevat yhtenäistymään.