Terveydenhuollon ulkoistaminen
Vikman, Juha-Tuomas (2008)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen kohteena on terveydenhuollon ulkoistaminen. Tutkimuksessa selvitetään ulkoistamisen vaikutusta palvelutuotantoon sekä ylläpitokustannuksiin. Suomessa terveydenhuollon järjestäminen on lailla säädetty julkisen vallan vastuulle. Tutkimuksen kannalta keskeisimpiä lakeja ovat perustuslaki, kansanterveyslaki sekä kuntalaki.
Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Oululaisen Coronaria Hoitoketju Oy:n kanssa. Tutkimuksessa on mukana kaksi julkishallinnon yksikköä, jotka ovat sopimussuhteessa Coronaria Hoitoketjun Oy:n kanssa. Tutkimuksessa ovat mukana Kuusamon kaupunki sekä Toholammin kunta.
Ulkoistamisen vaikutuksia palvelumääriin sekä ylläpitokustannuksiin tarkastellaan ennen-jälkeen -periaatteella. Tutkimusajankohdat ovat samanmittaisia jaksoja vuosilta 2005, 2006 sekä 2007. Kahden ensimmäisen jakson aikana terveyspalvelut tuotetaan normaalisti. Viimeisen jakson aikana palvelut ostetaan ulkoiselta palveluntuottajalta. Tutkimusjaksojen välillä ilmeneviä palvelumäärien ja kustannusten eroja analysoidaan kvantitatiivisin menetelmin.
Tutkimustulokset osoittavat, että ulkoistamisen myötä terveyspalveluiden tuottaminen on tehostunut. Hoitotoimenpiteiden määrä on Kuusamossa lisääntynyt noin 30 % ja Toholammilla noin 9 %. Lisäksi Kuusamon työterveyshuollon taloudellinen toteutuma oli jakson 2007 osalta merkittävästi ylijäämäinen. Kansainväliset tutkimustulokset ovat samansuuntaisia.