Yrityksen työntekijöiden työnantajamielikuvat. Case: Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Varis, Marja (2004)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selventää työnantajamielikuvan käsitettä teoreettisen tarkastelun ja empiirisen tutkimuksen avulla, sekä tarkastella kohdeyrityksen sisäistä työnantajamielikuvaa, sen yhtenäisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tutkimuksen teoriaosassa oli tavoitteena tarkastella yrityksen työnantajamielikuvien kehittämisen mahdollisuuksia.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentui yhteisöviestintää, yrityskuvia ja mielikuvia käsittelevien tutkimusten ja kirjallisuuden varaan. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin Keskinäisessä Eläkevakuutusyhtiössä Ilmarisessa selainpohjaisena sähköpostikyselynä huhtikuussa 2003. Kaikille Ilmarisen työntekijöille lähetettyyn kyselyyn vastasi 57 prosenttia koko kohdeyrityksen henkilöstöstä. Kohdeyrityksen työnantajamielikuvasta pyrittiin saamaan mahdollisimman kattava käsitys, minkä vuoksi tutkimuksessa yhdisteltiin sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusotetta. Tutkimusmetodina käytettiin semanttisen differentiaalin -menetelmää, jota on yleisesti käytetty mielikuvien tutkimiseen, mutta vastaajille esitettiin myös muita mielipidekysymyksiä ja väittämiä, joissa tiedusteltiin vastaajien arvioita omasta työnantajastaan ja muun muassa vastaajien asenteita heitä henkilökohtaisesti työssä motivoivista tekijöistä. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti faktorianalyysin, ristiintaulukoinnin, keskiarvojen ja tilastollisten merkitsevyystestien avulla. Laadullinen tutkimusaineisto koostui kyselyn avointen kysymysten vastauksista, joille tutkimuksessa tehtiin sisällön analyysi.
Tutkimuksen mukaan työnantajamielikuviin kohdeyrityksessä vaikuttivat tunnistettavasti erilaiset vertailu-, tunne-, johtamis- ja työilmapiiritekijät. Kohdeyrityksestä piirtyi eri analyysien perusteella varsin ihmisläheisen ja inhimillisen työnantajan kuva. Ilmarisen työnantajamielikuvaan liitettyjä laadullisia ulottuvuuksia olivat luotettavuus, joustavuus, ammattimaisuus ja arvostus. Ilmarisen henkilöstön työnantajamielikuvat olivat suhteellisen yhtenäisiä. Pieniä eroavaisuuksia esiintyi eri prosessiyksiköiden, henkilöstöryhmien, eri koulutustaustan omaavien ja eri ajan Ilmarisessa työskennelleiden henkilöiden mielikuvien ja arvioiden välillä. Myös vastaajien erilaiset työhönsä liittämät motiivit vaikuttivat erilaisiin työnantaja-arvioihin.