Työsuojeluvalvonnan ja työterveyshuollon yhteistyön vahvistaminen. Mahdoton yhtälö?

Abstract

Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut selvittää miten työsuojelun tarkastaja, työterveyshoitaja ja työsuojeluvaltuutettu pyrkivät edistämään työpaikoilla työhyvinvointia. Tässä tutkimuksessa teoreettisen viitekehyksen antavat kolme pääkäsitettä, jotka ovat työhyvinvointi, organisaatiohumanismi ja koordinointi. Teoreettinen viitekehys perustetaan ajatukselle, että työsuojelu on linkki työpaikkojen työntekijöiden työhyvinvointiin, kuten myös työhyvinvoinnista huolta kantaviin henkilöihin työterveyshuollossa ja työpaikan yhteistoimintaorganisaatioissa. Työhyvinvointi nähdään tässä tutkimuksessa ilmiönä, joka liittyy organisaatiohumanismiin ja koordinointi menetelmänä, jolla hallitaan työpaikkojen ja työntekijöiden työhyvinvointiin liittyvää yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä sellaisena keinona, jolla on saavutettavissa organisaatiohumanismin asettama hyvän työelämän tavoite. Toimijoiden omat toiminnat työpaikkojen työhyvinvoinnin edistämisessä ovat yhdessä enemmän kuin yksittäisinä toimijoina. Teoreettisen ja empiirisen tarkastelun perusteella on pyritty löytämään vastaukset kahteen tutkimuskysymykseen eli siihen millaista hallinnollista koordinointia työhyvinvoinnin edistäminen edellyttää työsuojeluhallinnon, työterveyshuollon ja työpaikan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöltä ja millaiset työhyvinvointiasiat vaativat hallinnollisen koordinoinnin vahvistamista työsuojeluvalvonnan ja työterveyshuollon yhteistyössä. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 15 henkilöä.

Tämän tutkimuksen mukaan työsuojeluvalvonnan, työterveyshuollon ja työpaikan yhteistoimintaorganisaation välillä tehdään yhteistyötä varsin vähän. Vahvistetumpaa yhteistyötä työsuojeluvalvonnan ja työterveyshuollon välillä tarvitaan erityisesti työntekijän henkisen jaksamisen asioissa, häirintätapauksissa ja epäasiallisen kohtelun tilanteissa sekä työpaikan sisäilma-asioissa. Työntekijöiden työhyvinvoinnin kehittäminen yhteistyössä toimijoiden yhteistyössä, vaatii onnistuakseen selkeitä rakenteita ja eri toimijoiden vuorovaikutuksellisuuteen pyrkivää yhteistyötä. Tutkimuksen mukaan yhteistyön ongelmakohdat liittyvät erityisesti toimijoiden erilaisiin rooleihin, vaitioloasioihin sekä salassapitoasioihin. Yhteistyön rakentaminen edellyttää mahdollisuutta tehdä organisaatiorajat rikkovaa syvempää yhteistyötä. Eroavaisuudet eri toimijatahojen rooleissa, valtiovallan ohjeistuksissa ja toimintamalleissa ovat selkeitä ja toimijoiden tiedossa, lainsäädäntöön liittyviä asioita on pyrittävä ratkaisemaan, jotta keskinäistä yhteistyötä olisi mahdollista vahvistaa nykyisestä.

Hallinnollinen koordinaatio liittyy organisaatioiden yhteistoimintaan, kun tarkoitus on pystyä ennakoimaan mahdollisia ongelmia organisaatioiden yhteisillä rajapinnoilla ja rajapintojen hallinta edellyttää yhteisesti sovittuja sääntöjä. Tutkimus vahvisti, että osapuolet katsovat työpaikkojen työhyvinvoinnin tilannetta pelkästään omasta perinteisestä roolista käsin, eikä tällä tavoin työhyvinvointia lisätä työpaikoilla. Tulevaisuudessa eri toimijoiden on opittava tuntemaan toisensa paremmin ja katsottava yhteistä haastetta ja kokonaisuutta uudella tavalla. Työsuojelun sisällön muutoksissa on nyt avautumassa aivan uudenlainen mahdollisuus. Tulevaisuudessa nykyisten ajatustapojen koordinointi on tärkeässä ja merkittävässä avainroolissa, koska sen vie aikaa enemmän kuin hallinnollinen koordinointi.