Pääomarakenteen muutokset talouskriisin aikana 2008-2009: Espanja, Puola ja Ruotsi
Tölö, Akseli (2015)
Tölö, Akseli
2015
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Pääomarakenteen muodostamiseen liittyvät päätökset ovat yksi tärkeimmistä yrityksen johdon tekemistä valinnoista. Modigliani ja Miller (1958) väittävät, ettei pääomarakenteella ole vaikutusta yrityksen arvon kannalta. Väitöksen taustalla on olettamuksia, jotka eivät toteudu oikeassa rahoitusmaailmassa. Tutkimuksen jäljiltä on kehitetty uusia teorioita pääomarakenteeseen liittyen, mutta vakiintunutta teoriaa ei ole syntynyt. Tämä avaa mahdollisuuden tutkia pääomarakenteissa tapahtuvia muutoksia.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka viimeisin talouskriisi vuosina 2008-2009 on vaikuttanut yrityksien pääomarakenteisiin. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa talouskriisin vaikutuksista yrityksien rahoitusrakenteeseen maissa, joissa aihetta ei ole tutkittu. Tutkimuksen kohdemaat ovat Espanja, Puola ja Ruotsi.
Tutkimuksen aineisto sisältää julkisia osakeyhtiöitä Espanjasta, Puolasta ja Ruotsista. Aineisto on vuosittaista aikaperiodilta 2005-2012. Tutkimukseen hyväksytään yritykset, joilta löytyvät tarvittavat muuttujat jokaiselta vuodelta. Lopullinen aineisto koostuu 54 yrityksestä Espanjasta, 41 yrityksestä Puolasta sekä 89 yrityksestä Ruotsista. Tutkimuksen menetelmänä käytetään kiinteiden vaikutusten mallia (fixed effects model). Tutkittaessa talouskriisin vaikutuksia malli sisältää kaksi dummy –muuttujaa, toinen vuosille 2008-2009 ja toinen vuosille 2010-2012. Lisäksi aineisto jaetaan kahteen osaan aggressiivisiin ja konservatiivisiin, jotta havaitaan eroja yrityksien välillä, joilla on ennen kriisiä (vuonna 2007) ollut paljon velkaa tai vähän velkaa.
Tuloksista huomataan, että talouskriisin vaikutukset ovat olleet vahvimmat Espanjassa. Kriisin aikana espanjalaisten yrityksien velkaantuneisuus kasvoi ja jatkoi kasvuaan kriisin jälkeen. Puolalaisiin sekä ruotsalaisiin yrityksiin talouskriisi ei sen sijaan vaikuttanut. Kuitenkin kriisin jälkeen puolalaisten yrityksien velkaantuneisuus laski merkitsevästi. Tuloksista huomataan, että aggressiivisten ja konservatiivisten yrityksien käyttäytyminen eroaa Espanjassa sekä Puolassa. Espanjassa talouskriisi vaikutti huomattavasti vahvemmin aggressiivisiin yrityksiin kuin konservatiivisiin. Puolassa aggressiivisten yrityksien velkaantuneisuus laski talouskriisin jälkeen, kun konservatiivisiin yrityksiin kriisi ei vaikuttanut. Tulosten mukaan ruotsalaisten yrityksien pääomarakenteisiin kriisillä ei ole ollut vaikutusta.