Arvopaperivälittäjän velvollisuudet
Tynkkynen, Petra (2003)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Arvopaperimarkkinoiden merkitys on kasvanut viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Myös sijoittajien ja sijoituskohteiden määrä on lisääntynyt. Arvopaperivälitystä hoidetaan arvopaperivälittäjien avulla, joilla on markkinoilla keskeinen rooli. Jotta sijoittajat luottaisivat arvopaperimarkkinoiden tasapuoliseen ja puolueettomaan toimintaan, on arvopaperivälittäjille asetettu velvollisuuksia sekä markkinoita että asiakkaita kohtaan.
Arvopaperivälittäjille on säädetty velvollisuuksia arvopaperimarkkinalain 4 lukuun. AML 4 luku sisältää yleislausekkeen, joka kieltää välittäjää käyttämään toiminnassaan hyvän tavan vastaista menettelyä. Yleislausekkeen merkitys on tärkeä, koska kaikkia velvollisuuksia ei ole voitu kattavasti lakiin kirjata. Lisäksi välittäjälle on asetettu huolellisuus-, puolueettomuus-, selvitys-, sekä tiedonantovelvollisuus, joita välittäjän on aina toiminnassaan noudatettava.
Osa välittäjille asetetuista velvollisuuksista on tarkoitettu turvaamaan ensisijaisesti markkinoiden toimivuutta. Taustalla voidaan kuitenkin nähdä perimmäisenä tarkoituksena myös sijoittajien edun turvaaminen. Arvopaperivälittäjille on asetettu kurssi-manipulaation kielto, joka on kirjattu rikoslain 51 lukuun. Lisäksi välittäjille on asetettu ilmoitusvelvollisuus sekä rajoitettu lyhyen kaupankäynnin mahdollisuutta.
Välittäjien toimiessa markkinoilla keskeisessä roolissa, on mahdollista, että eri tahojen välille syntyy eturistiriitoja. Ristiriitoja voi syntyä muun muassa välittäjän, liikkeeseen-laskijan ja asiakkaan välille. Välittäjän tulisi pyrkiä eturistiriidan syntyessä laittamaan aina asiakkaan etu ensisijaiseksi tavoitteeksi. Eturistiriitojen lisäksi välittäjän rooliin voidaan nähdä liittyvän problematiikkaa johtuen siitä, että välittäjä saa toiminnastaan aina palkkion, vaikka asiakas joutuu kantamaan sijoitustoiminnasta aiheutuvan riskin siitä huolimatta oliko sijoitus kannattava vai ei.
Keskeisen aseman takia arvopaperivälittäjien toimintaa valvotaan usean eri tahon toimesta. Valvontaan osallistuu Rahoitustarkastuksen lisäksi Helsingin Pörssin kurinpitolautakunta sekä sijoittajien suojaa edistämään perustettu arvopaperimarkkinalautakunta.