Tuotteen hintaa koskeva sääntely
Turunen, Mia (2005)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkielman aiheena on tuotteiden hintaa koskeva sääntely. Suomessa tuotteiden hinnoittelu ei ole täysin yritysten itsensä päätettävissä vaan siihen vaikutetaan monin eri julkisoikeudellisin keinoin, monista eri syistä. Työn tavoitteena on selvittää mitkä lait ja viranomaisohjeet vaikuttavat hinnoitteluun ja miten ne siihen vaikuttavat. Käyn läpi muun muassa kuluttajansuojalakia ja kilpailunrajoituslakia hintasääntelyn kannalta. Myös kuluttaja-asiamiehen ohjeet alennusmyyntiin liittyen ovat hyvä esimerkki julkisen vallan vaikutuksesta hinnoitteluun. Vaikka nykyään pyritäänkin julkisenvallan harjoittaman sääntelyn vapauttamiseen, olemassa on edelleen joitakin niin sanottuja luonnollisia monopoleja kuten esimerkiksi rautatiet ja puhelinlangat. Lähdeaineistona tutkielmaan on käytetty lähinnä eri lakeja, hallituksen esityksiä ja viranomaisratkaisuja.
Tutkielma etenee niin, että ensimmäinen luku on johdantoluku. Toisessa luvussa käydään läpi sääntelyn historiaa ensimmäisestä maailman sodasta alkaen. Historia antaa tärkeän pohjan nykyiselle tilanteelle. Kolmannessa luvussa keskitytään kuluttajansuojalakiin ja siinä erityisesti alennushintailmoitteluun. Heikomman osapuolen eli tässä kuluttajan suojaaminen on yksi koko hintasääntelyn perusteista. Neljännessä luvussa kerrotaan kuluttaja-asiamiehen ohjeista liittyen nimenomaan alennusmyynteihin.
Viidennessä luvussa läpikäydään kilpailunrajoituslakia ja keskitytään erityisesti siinä oleviin hintayhteistyöhön liittyviin rajoitteisiin. Luvussa on tutkittu erilaisia kilpailijoiden välisiä yhteistyömuotoja, jotka tavalla tai toisella rajoittavat tarpeettomasti kilpailua ja saattavat samalla toisen kilpailijan ja jopa kuluttajan kohtuuttoman huonoon asemaan. Kuudes luku on otsikoltaan luonnolliset monopolit ja siinä tarkastellaan esimerkiksi rautateitä sekä satamia ja sitä miksi ne ovat edelleen monopoleja ja miten julkinen valta niitä kontrolloi. Seitsemäs luku on yhteenveto tutkielmasta.