Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenne ja rahoitus kunnan keskusjohdon näkökulmasta. Tarkastelussa Laihia, Luumäki ja Paltamo.
Tuomela, Eija-Maria (2013)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen taustalla vaikuttavat 2010-luvun aluepolitiikkaa kuvaava kuntarakenneuudistus ja siinä ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen ja tuottaminen on kunnallisen itsehallinnon puitteissa eriytetty, ja ratkaisut sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiin ovat muodostuneet kuntakentän keskuudessa hyvin moninaisiksi. Järjestämistapojen erilaisuus on tuonut mukanaan joukon erilaisia ratkaisuja turvaamaan kuntalaisille lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Tutkimustehtävänä on vertailla kolmen kunnan kohdalla muodostuneita sosiaali- ja terveyspalveluiden organisatorisia eroavaisuuksia sekä hallinnon, päätöksenteon että rahoituksen kannalta. Tutkimuskunniksi valikoituivat Laihia, Luumäki ja Paltamo. Nämä kunnat edustavat alle 10 000 tuhannen asukkaan kuntia eri puolilla Suomea. Kunnat ovat melko yhteneviä elinkeinorakenteeltaan, mutta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen tapahtuu niissä hyvin eri tavoin.
Kunnallinen itsehallinto, rahoitusrakenne ja kunta-valtiosuhteen ohjauksellisuus muodostavat taustan tutkimukselle. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisen puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastatteluun valittiin kustakin kolmesta tutkimuskunnasta kolmesta neljään haastateltavaa, jotka edustivat sekä virkamies- että luottamushenkilötason näkemyksiä.
Keskeisenä havaintona huomattiin, että yhteistoimintaratkaisut ovat olleet monelle kunnalle välttämättömiä kuntien säilymisen vuoksi. Toisaalta yleisesti todetaan, että kunnallinen itsehallinto vaarantuu uusien hallinto-organisaatioiden myötä ja asioihin vaikuttaminen heikkenee. Yhteistoiminta-alueen hallinto- ja päätöksentekotavoista riippuen asioihin vaikuttaminen kunnan näkökulmasta on organisoitu joko hyvin tai huonosti. Näkemys on yhteydessä subjektiiviseen asemaan hallintoelimissä.
Valtion ohjaus sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentumisessa on huomattava. Valtio määrittää suuntaviivat ja luo toiminnan kehykset. Kuntien kokemus on, että valtio lisää tehtäviä, mutta ei anna resursseja niiden toteuttamiseksi. Toisaalta yhteistoiminta-alueet ovat estäneet monen liitoskunnan syntymisen antamalla toisenlaisen mahdollisuuden järjestää palvelut. Kunnissa koetaan kuitenkin, että valtion olisi tehtävä toimenpiteitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja rahoituksen selkiyttämiseksi.
Tutkimustehtävänä on vertailla kolmen kunnan kohdalla muodostuneita sosiaali- ja terveyspalveluiden organisatorisia eroavaisuuksia sekä hallinnon, päätöksenteon että rahoituksen kannalta. Tutkimuskunniksi valikoituivat Laihia, Luumäki ja Paltamo. Nämä kunnat edustavat alle 10 000 tuhannen asukkaan kuntia eri puolilla Suomea. Kunnat ovat melko yhteneviä elinkeinorakenteeltaan, mutta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen tapahtuu niissä hyvin eri tavoin.
Kunnallinen itsehallinto, rahoitusrakenne ja kunta-valtiosuhteen ohjauksellisuus muodostavat taustan tutkimukselle. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisen puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Haastatteluun valittiin kustakin kolmesta tutkimuskunnasta kolmesta neljään haastateltavaa, jotka edustivat sekä virkamies- että luottamushenkilötason näkemyksiä.
Keskeisenä havaintona huomattiin, että yhteistoimintaratkaisut ovat olleet monelle kunnalle välttämättömiä kuntien säilymisen vuoksi. Toisaalta yleisesti todetaan, että kunnallinen itsehallinto vaarantuu uusien hallinto-organisaatioiden myötä ja asioihin vaikuttaminen heikkenee. Yhteistoiminta-alueen hallinto- ja päätöksentekotavoista riippuen asioihin vaikuttaminen kunnan näkökulmasta on organisoitu joko hyvin tai huonosti. Näkemys on yhteydessä subjektiiviseen asemaan hallintoelimissä.
Valtion ohjaus sosiaali- ja terveyspalveluiden rakentumisessa on huomattava. Valtio määrittää suuntaviivat ja luo toiminnan kehykset. Kuntien kokemus on, että valtio lisää tehtäviä, mutta ei anna resursseja niiden toteuttamiseksi. Toisaalta yhteistoiminta-alueet ovat estäneet monen liitoskunnan syntymisen antamalla toisenlaisen mahdollisuuden järjestää palvelut. Kunnissa koetaan kuitenkin, että valtion olisi tehtävä toimenpiteitä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja rahoituksen selkiyttämiseksi.