Markkinaehtoinen siirtohinnoittelu Case Gasum
Suojanen, Otto (2016)
Suojanen, Otto
2016
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää siirtohinnoittelun periaatteet. Siirtohinnoittelussa keskitytään yhtiöiden sisäisiin transaktioihin ja niiden markkinaehtoisen hinnoittelun todentamiseen. Lopputuloksena muodostuu keino luoda kokonaiskuva yritysten siirtohinnoittelun nykytilasta sekä tulevaisuuden skenaarioista, jotka luovat pohjan yritysten siirtohinnoitteludokumentoinnille.
Teoreettinen viitekehys koostuu markkinaehtoisuuden ja etuyhteyssuhteen määrittämisestä, siirtohinnoittelun dokumentoinnista ja kansainvälisestä verokilpailusta. Teoriaosiossa on kattavasti käsitelty siirtohinnoittelun kansainväliset ja kansalliset ohjeet sekä niihin liittyvä termistö. Lisäksi teoriaosuus sisältää OECD:n pää- ja liiketoimivoittomenetelmät ja Suomessa vaadittavan dokumentoinnin perustan.
Tutkimustulokset osoittavat, että siirtohinnoitteluun on erittäin haastavaa tehdä kattavaa ohjeistusta, sillä eri yritykset kohderyhmänä aiheuttavat lukemattoman määrän erilaisia siirtohinnoittelun alaisia transaktioita, jotka ovat vaikeasti yleistettävissä. Suurimmassa osassa valtioista siirtohinnoitteluohjeistus on OECD:n ohjeistukseen pohjautuvaa, mutta suuria maakohtaisia erojakin on havaittavissa. Tutkimuksen kohdeyrityksessä Gasum Oy:ssä siirtohinnoittelu on verrattain nuori ilmiö, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa kohdeyrityksen siirtohinnoittelun markkinaehtoiseksi. Tutkimuksen perusteella kohdeyrityksen tulee vielä tehdä tarkennuksia terminaalimaksujen läpinäkyvyyteen sekä tarkastella sisäisten lainojen korkoja uudelleen.