Sivullisen omaisuus ulosmittauksen kohteena
Hemminki, Katja (2008)
2008
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Ulosotossa ei pääsäännön mukaan saa ulosmitata sivullisen omaisuutta vaan nimiperiaatteen mukaisesti ulosmittaus saa kohdistua vain sen henkilön omaisuuteen, jonka nimissä omaisuus on. Velalliset ovat käyttäneet tätä nimiperiaatetta hyväkseen ja saattaneet omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin siirtämällä sitä sivullisen omistukseen. Velallinen ei ole kuitenkaan tarkoittanut siirtää omistusoikeutta sivulliselle muutoin kuin muodollisesti. Tosiasialliseksi omistajaksi on jäänyt edelleen velallinen. Tällaisesta järjestelystä, jossa oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta, käytetään nimitystä keinotekoinen järjestely. Keinotekoisiin järjestelyihin on reagoitu säätämällä ulosottolain 9:4:4–5. Nykyään säännös on ulosottokaaren 4:14:ssä. Säännöksen mukaan omaisuus voidaan ulosmitata velallisen veloista, vaikka sen väitetään kuuluvan sivulliselle. Menettelyn oikeutus on siinä, että sivullisella ja velallisella ei katsota olevan tuossa tilanteessa erillistä intressiä vaan kysymyksessä on ainoastaan velallisen intressi.
Oikeuskäytännöstäkin on kuitenkin huomattavissa, että arvio järjestelyn keinotekoisuudesta voi toisinaan olla väärä. Sivullinen saattaakin ihan aidosti omistaa omaisuuden, johon ulosmittaus kohdistuu. Sivullisen kannalta on siis tärkeää, että hän voi jotenkin puolustautua tuossa tilanteessa. Sivullisen asema ja hänen käytössään olevat oikeussuojakeinot ovat tutkimuksen kohteena pääkappaleessa kaksi.
Keinotekoista järjestelyä koskeva ulosottolain säännös on ilmaisultaan väljä eikä siitä suoraan käy ilmi, milloin voidaan puhua keinotekoisesta järjestelystä. Herääkin kysymys, mitkä ovat keinotekoisen järjestelyn kriteerit käytännössä? Tyhjentävää vastausta tähän kysymykseen ei luonnollisesti voida saada, koska oikeuskäytäntö "elää" ja jatkuvasti ilmaantuu uudenlaisia tilanteita. Pääkappaleessa kolme selvitetään kuitenkin, mitkä nämä kriteerit näyttäisivät olevan nykyisen oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen ja sen lisäksi on haastateltu ulosottoviranomaista.
Oikeuskäytännöstäkin on kuitenkin huomattavissa, että arvio järjestelyn keinotekoisuudesta voi toisinaan olla väärä. Sivullinen saattaakin ihan aidosti omistaa omaisuuden, johon ulosmittaus kohdistuu. Sivullisen kannalta on siis tärkeää, että hän voi jotenkin puolustautua tuossa tilanteessa. Sivullisen asema ja hänen käytössään olevat oikeussuojakeinot ovat tutkimuksen kohteena pääkappaleessa kaksi.
Keinotekoista järjestelyä koskeva ulosottolain säännös on ilmaisultaan väljä eikä siitä suoraan käy ilmi, milloin voidaan puhua keinotekoisesta järjestelystä. Herääkin kysymys, mitkä ovat keinotekoisen järjestelyn kriteerit käytännössä? Tyhjentävää vastausta tähän kysymykseen ei luonnollisesti voida saada, koska oikeuskäytäntö "elää" ja jatkuvasti ilmaantuu uudenlaisia tilanteita. Pääkappaleessa kolme selvitetään kuitenkin, mitkä nämä kriteerit näyttäisivät olevan nykyisen oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen ja sen lisäksi on haastateltu ulosottoviranomaista.