Vanhuspolitiikka osana suomalaista hyvinvointivaltiota: Kunnat vanhuspoliittisina toimijoina ja vanhuspalvelujen järjestäjinä
Ala-Kokko, Satu (2004)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Vanhusväestön osuus Suomen väestöstä tulee kasvamaan huomattavasti lähitulevaisuudessa, minkä takia vanhuspolitiikan merkitys osana hyvinvointivaltiotamme korostuu. Vanhusten määrän kasvu tuo muka-naan muutoksia, joihin ei pystytä vastaamaan perinteisin keinoin. Vanhusten lisääntyvät ja erilaistuvat palvelutarpeet edellyttävät uusia ratkaisuja. Vanhuspolitiikan peruspiirteiden tarkastelu ja vanhuspolitii-kan kytkeminen laajempaan kontekstiin on edellytyksenä vanhuspolitiikan kehittämiselle siten, että sen avulla voidaan paremmin vastata uusiin haasteisiin. Tutkimuksen tavoitteena on luoda kokonaiskuva van-huspolitiikasta Suomessa. Tutkimuksen avulla pyritään vastaamaan erityisesti seuraaviin kysymyksiin: mikä merkitys sosiaalipolitiikalla ja hyvinvointivaltiolla on ollut vanhuspolitiikan synnyssä ja kehitykses-sä, mitä vanhuspolitiikka on sekä mikä on kuntien rooli vanhuspolitiikassa ja vanhuspalveluissa.
Tutkimuksessa korostuvat hyvinvointivaltiota ja vanhuspolitiikkaa käsittelevät teoriat. Kyseiset käsitteet liittyvät sosiaali- ja terveyshallinnolliseen viitekehykseen, mikä luo pohjan tutkimuksen hallintotieteelli-selle tarkastelulle. Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltio vanhuspolitiikkaa määrittelevinä tekijöinä sekä vanhuspolitiikka itsessään ovat tutkimuksen avainkäsitteitä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kuntien vanhustenhuollon palvelurakennetta ja mahdollisia palvelutuotantomalleja, jolloin keskeiseksi käsitteeksi muodostuu myös palvelutuotanto.
Tutkimus painottuu luonteeltaan teoreettisesti; kirjallisuuskatsauksen avulla pyritään vastaamaan edellä esitettyihin tutkimusongelmiin. Empirian luonne on lähinnä esimerkinomainen: sen avulla syvennetään tietoa kuntien vanhuspoliittisesta roolista. Tutkimusstrategiana on kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimusai-neisto perustuu KuntaSuomi 2004 -tutkimusohjelman puitteissa syksyllä 2002 toteutettuun strukturoituun kyselyyn. Kyselyn kohderyhmänä oli 99 kuntien vanhustenhuollosta vastaavaa viranhaltijaa. Vastauspro-sentiksi muodostui 77 % (n=76). Aineisto käsiteltiin SPSS-ohjelman avulla.
Sekä vanhuspoliittinen että hyvinvointivaltiollinen kehitys saivat alkunsa teollistumisen tuomien muutos-ten myötä. Suomessa alettiin vähitellen toteuttaa pohjoismaista hyvinvointimallia, jonka tavoitteena on universaalin palvelu- ja etuusjärjestelmän avulla huolehtia kaikkien kansalaisten perusturvasta ja hyvin-voinnista. Vanhuspolitiikka kehittyi yksittäisten sosiaalipoliittisten ratkaisujen tuloksena, vuorovaikutuk-sessa hyvinvointivaltiokehityksen kanssa Vanhusten asema yhteiskunnassa muuttui ja vastuu vanhusten hyvinvoinnista ja huolenpidosta siirtyi julkiselle sektorille eli valtiolle ja kunnille.
Vanhuspolitiikka on vanhusväestön kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Sen keinoja ovat eläkepolitiikka, yleinen hyvinvointipolitiikka sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtio on ohjannut van-huspolitiikkaa luoden suuntaviivat myös kunnille, joilla on ollut päävastuu vanhuspolitiikan toteuttami-sesta ja palvelujen järjestämisestä. Tutkimuksessa analysoidun kyselyn mukaan kunnat tuottavat vanhuk-sille suunnatut palvelut enimmäkseen omien yksiköiden avulla ja kunnan vanhuspalveluista vastaavia viranhaltijoita pidetään merkittävimpinä vanhustenhuoltoon vaikuttavina tahoina. Tulevaisuuden moni-muotoistuvat tarpeet ja muuttuva yhteiskunnallinen tilanne vaativat kuitenkin siirtymistä pluralistiseen malliin, jossa useat toimijatahot ovat mukana palvelutuotannossa. Vanhuspolitiikka ja siihen liittyvä toi-minta tulee määritellä ja suunnitella uudelleen hyvinvointivaltion lähentyessä hyvinvointiyhteiskuntaa.
Tutkimuksessa korostuvat hyvinvointivaltiota ja vanhuspolitiikkaa käsittelevät teoriat. Kyseiset käsitteet liittyvät sosiaali- ja terveyshallinnolliseen viitekehykseen, mikä luo pohjan tutkimuksen hallintotieteelli-selle tarkastelulle. Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltio vanhuspolitiikkaa määrittelevinä tekijöinä sekä vanhuspolitiikka itsessään ovat tutkimuksen avainkäsitteitä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kuntien vanhustenhuollon palvelurakennetta ja mahdollisia palvelutuotantomalleja, jolloin keskeiseksi käsitteeksi muodostuu myös palvelutuotanto.
Tutkimus painottuu luonteeltaan teoreettisesti; kirjallisuuskatsauksen avulla pyritään vastaamaan edellä esitettyihin tutkimusongelmiin. Empirian luonne on lähinnä esimerkinomainen: sen avulla syvennetään tietoa kuntien vanhuspoliittisesta roolista. Tutkimusstrategiana on kvantitatiivinen tutkimus. Tutkimusai-neisto perustuu KuntaSuomi 2004 -tutkimusohjelman puitteissa syksyllä 2002 toteutettuun strukturoituun kyselyyn. Kyselyn kohderyhmänä oli 99 kuntien vanhustenhuollosta vastaavaa viranhaltijaa. Vastauspro-sentiksi muodostui 77 % (n=76). Aineisto käsiteltiin SPSS-ohjelman avulla.
Sekä vanhuspoliittinen että hyvinvointivaltiollinen kehitys saivat alkunsa teollistumisen tuomien muutos-ten myötä. Suomessa alettiin vähitellen toteuttaa pohjoismaista hyvinvointimallia, jonka tavoitteena on universaalin palvelu- ja etuusjärjestelmän avulla huolehtia kaikkien kansalaisten perusturvasta ja hyvin-voinnista. Vanhuspolitiikka kehittyi yksittäisten sosiaalipoliittisten ratkaisujen tuloksena, vuorovaikutuk-sessa hyvinvointivaltiokehityksen kanssa Vanhusten asema yhteiskunnassa muuttui ja vastuu vanhusten hyvinvoinnista ja huolenpidosta siirtyi julkiselle sektorille eli valtiolle ja kunnille.
Vanhuspolitiikka on vanhusväestön kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Sen keinoja ovat eläkepolitiikka, yleinen hyvinvointipolitiikka sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Valtio on ohjannut van-huspolitiikkaa luoden suuntaviivat myös kunnille, joilla on ollut päävastuu vanhuspolitiikan toteuttami-sesta ja palvelujen järjestämisestä. Tutkimuksessa analysoidun kyselyn mukaan kunnat tuottavat vanhuk-sille suunnatut palvelut enimmäkseen omien yksiköiden avulla ja kunnan vanhuspalveluista vastaavia viranhaltijoita pidetään merkittävimpinä vanhustenhuoltoon vaikuttavina tahoina. Tulevaisuuden moni-muotoistuvat tarpeet ja muuttuva yhteiskunnallinen tilanne vaativat kuitenkin siirtymistä pluralistiseen malliin, jossa useat toimijatahot ovat mukana palvelutuotannossa. Vanhuspolitiikka ja siihen liittyvä toi-minta tulee määritellä ja suunnitella uudelleen hyvinvointivaltion lähentyessä hyvinvointiyhteiskuntaa.