English Pronunciation of a Non-Native Singer The Case of Ville Valo
Savola, Juuli (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Englannin kieli yhdistetään yleisesti länsimaiseen populaarikulttuuriin ja popmusiikkiin. Sosiolingvisti Peter Trudgill tutki brittilaulajien ääntämistä 1980-luvulla ja huomasi brittilaulajien muokkaavan ääntämistään kuulostaakseen laulaessaan amerikkalaisilta. Ilmiötä hän selitti Le Pagen mallilla identifikaatiosta. Trudgillin tutkimus on ollut pohjana tälle tutkimukselle, jossa suomea äidinkielenään puhuvan laulajan, Ville Valon, ääntämistä on tarkasteltu HIM-yhtyeen englanninkielisillä albumeilla.
Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, onko Valon ääntämiselle tietty olemassa oleva malli, vai onko hänen ääntämisensä satunnaista. Malleiksi on oletettu britti- ja amerikanenglantia, jotka dominoivat eurooppalaista musiikkia. Myös erään Valon nimeltä mainitseman esikuvan, Ozzy Osbournen, ääntämistä on tarkasteltu mahdollisena mallina Valon ääntämiselle. Tutkimuksessa on käytetty pääosin Le Pagen teoriaa, jonka mukaan kielellisen mallin tunnistaminen, käytettävyys, muiden mallien vaikutus sekä puhujan kyky muuttaa käyttäytymistään tarvittaessa ja vastaanottaa uusia käyttäytymismalleja mahdollistaa johdonmukaisen kielellisen käyttäytymisen.
Aineistona on HIM-albumeilla Greatest Lovesongs Vol. 666, Razorblade Romance, Deep Shadows and Brilliant Highlights ja Love Metal esiintyvät 42 kappaletta. Tutkimuksessa on käytetty neljää ääntämyksellistä piirrettä, jotka eroavat toisistaan britti- ja amerikanenglannissa. Näiden perusteella on päätelty Valon ääntämismalli kullekin piirteelle ja tuloksia on verrattu myös Osbournen ääntämiseen.
Tutkimuksessa selvisi, että Valolla ei ole ainoastaan yhtä mallia, joka kattaisi hänen koko ääntämisensä, vaan kahden piirteen mallina on britti- ja kahden piirteen mallina amerikanenglanti. Kahden piirteen ääntämisessä Valo noudattaa miltei täydellisesti kunkin piirteen dominoivaa mallia, ja kahden piirteen ääntämisessä tapahtuu siirtymiä dominoivan ja heikomman mallin välillä. Tuloksista voidaan päätellä, että vaikka Valon ääntämiselle ei olekaan yhtä ainoaa mallia, hänen ääntämisensä on kuitenkin loogista ja hän on omaksunut kummankin mallin säännöt.