Argumentaatio ja retoriset vakuuttamiskeinot poliittisessa puheessa
Sarriola, Johanna (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkimuskohteenani ovat argumentaatio ja retoriset vakuuttamiskeinot poliittisessa puheessa. Poliittisen puheen vaikuttamiskenot ovat tärkeä tutkimuskohde, sillä niitä ei ole tutkittu Suomessa kovin paljon ainakaan tällaisessa aineistossa. Tutkimusaineistonani on kolmetoista eduskunnan täysistunnossa pidettyä puhetta. Puheista kahdeksan on Matti Vanhasen esittämiä ja viisi on Suvi-Anne Siimeksen pitämiä. Puheet on pidetty vuoden 2005 valtiopäivien aikana. Retorista tutkimusta on aikojen kuluessa tehty melko paljon monenlaisiin aineistoihin sovellettuna, mutta niiden lähestymistavat ja lähtökohdat ovat erilaisia kuin tässä tutkimuksessa.
Lähestyn näitä kielellisiä vaikuttamiskeinoja Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttilan ja Ilpo Halosen esittelemän argumentaatioanalyysin kautta. Tarkastelen puheiden pääväitteiden taustaoletuksia ja selvitän käytetyt argumenttirakenteet. Retorisia vakuuttamiskeinoja tarkastelen Arja Jokisen esittämän retoristen keinojen luettelon avulla soveltaen siihen myös muita lähteitä. Tutkimukseni tavoite on etsiä puheiden argumenttirakenteita sekä niitä retorisia keinoja, joilla pyritään lisäämään sanoman vakuuttavuutta. Tutkimuksen pääpaino on retoristen keinojen etsimisessä ja niiden käytön tarkastelussa. Argumenttirakenteiden selvittäminen tuo oman lisänsä tutkimukseen.
Tutkimuksessa ilmenee, että poliittisessa puheessa käytetään hyvin monenlaisia retorisia strategioita vakuuttavuuden lisäämiseksi; toisia vakuuttamiskeinoja käytetään selvästi useammin kuin toisia. Puhujan asema vaikuttaa omalta osaltaan käytettyihin vakuuttamiskeinoihin. Retorisista vakuuttamiskeinoista metaforia, erilaisia toistoja ja konsensuksella vahvistamista sekä mahdolliselta vasta-argumentilta suojautumista esiintyi analysoimissani puheissa runsaasti. Erilaisia argumenttirakenteita puheissa oli kolmenlaisia, joista käytetyimmät olivat argumentti hyvien seurausten nojalla ja argumentti tavoitteen nojalla.