Oikeusturva ja perusteluvelvollisuus
Emaus, Riitta (2003)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
PeL 21 § ja EIS 6(1) artikla asettavat vaatimukset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että Suomessa jokaisella on oikeus saada oikeutta tai velvollisuutta koskeva asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jokaisella on lisäksi muutoksenhakuoikeus ensi asteen viranomaisen päätökseen sekä pääsääntöisesti myös ensi asteen tuomioistuimen ratkaisuun. Käsittelyn tulee olla myös asianmukaista ja viivytyksetöntä. Oikeusturvan takeina toimivat oikeus suulliseen käsittelyyn, käsittelyn julkisuus ja oikeus perusteltuun päätökseen.
Tutkimuksessa selvitetään PeL 21.2 §:stä ilmenevän perusteluvelvollisuuden käytännön toteutumista tuomioistuimissa. Tutkimusongelma on muotoiltu seuraavasti: miten perusteluvelvollisuus osana yksilön oikeusturvaa on toteutunut tuomioistuinten lainkäyttöratkaisuissa perusoikeusuudistuksen jälkeen? Kysymykseen vastaaminen edellyttää sen selvittämistä 1) minkälainen lainkäyttöratkaisu on perusteltava 2) miten tuomion tai päätöksen perusteluosasta ilmenevä perustelu on tehtävä, että se täyttäisi sille asetetut normatiiviset vaatimukset sekä 3) miten perustelu on tosiasiallisesti tehty, mihin pyritään vastaamaan tutkimalla laillisuusvalvojien perustelua koskevia kanteluratkaisuja perusoikeusuudistuksen jälkeiseltä ajalta.
PeL 21.2 §:n mukaan perusteluvelvollisuuden asiallisesta sisällöstä säännellään lailla. Suomessa lainkäyttö jaetaan menettelyllisesti kolmeen päälajiin, jotka ovat siviili-, rikos- ja hallintoprosessi, joiden perusteluvelvollisuudesta säännellään omissa laeissaan. Tuomioistuimissa menettelysäännösten valinta perustuu käsiteltävän asian luonteeseen. Perusteluvelvollisuutta koskevat säännökset ilmenevät siviiliasioissa OK:sta, rikosasioissa ROL:sta ja hallintoasioissa HLL:sta.
Tutkimuksessa on käsitelty vain EIS 6(1) artiklasta ilmenevät oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat määräykset ja EIT:n oikeuskäytäntöä, koska EIS:n valvontajärjestelmät ovat yksilön kannalta pidemmälle kehittyneempiä kuin KP-sopimuksen. Yksityinen ihminen voi kotimaiset oikeuskeinot käytettyään valittaa väitetyistä ihmisoikeuksien loukkauksista Euroopan neuvoston pääsihteerille, josta asia voi edetä EIT:een valtiota sitovan ratkaisun antamista varten. Koska yleiset hallintotuomioistuimet käsittelevät myös EY-oikeuteen kuuluvia asioita, on tutkimuksessa selvitetty myös jonkin verran EY-oikeutta ja sen vaatimuksia tuomioistuimen perusteluvelvollisuudelle.
Oikeustieteellisesti kysymyksessä on oikeusdogmaattinen tutkimus. Pelkästään oikeusdogmaattisella tutkimuksella, jonka tavoitteena on oikeuslähdeoppiin tukeutuen selvittää, mitä tutkittavassa säännöksessä on käsketty, kielletty tai sallittu, ei asetettuun tutkimuskysymykseen voi vastata, mistä syystä asiaa on tutkittava myös empiirisesti.
Tutkimuksessa selvisi, että yleisten tuomioistuinten puolella puutteita on pääasiallisesti KO:n lainkäyttöratkaisuissa. Yleisiin hallintotuomioistuimiin kohdistuvia kanteluratkaisuja ei perusoikeusuudistuksen jälkeiseltä ajalta löytynyt. Mikäli ylimpien oikeuksien hylättyjen valituslupapäätösten sekä menetettyä määräaikaa koskevien päätösten perustelutapaan halutaan muutoksia, olisi asia hoidettava lainsäädäntöä muuttamalla.
Tutkimuksessa selvitetään PeL 21.2 §:stä ilmenevän perusteluvelvollisuuden käytännön toteutumista tuomioistuimissa. Tutkimusongelma on muotoiltu seuraavasti: miten perusteluvelvollisuus osana yksilön oikeusturvaa on toteutunut tuomioistuinten lainkäyttöratkaisuissa perusoikeusuudistuksen jälkeen? Kysymykseen vastaaminen edellyttää sen selvittämistä 1) minkälainen lainkäyttöratkaisu on perusteltava 2) miten tuomion tai päätöksen perusteluosasta ilmenevä perustelu on tehtävä, että se täyttäisi sille asetetut normatiiviset vaatimukset sekä 3) miten perustelu on tosiasiallisesti tehty, mihin pyritään vastaamaan tutkimalla laillisuusvalvojien perustelua koskevia kanteluratkaisuja perusoikeusuudistuksen jälkeiseltä ajalta.
PeL 21.2 §:n mukaan perusteluvelvollisuuden asiallisesta sisällöstä säännellään lailla. Suomessa lainkäyttö jaetaan menettelyllisesti kolmeen päälajiin, jotka ovat siviili-, rikos- ja hallintoprosessi, joiden perusteluvelvollisuudesta säännellään omissa laeissaan. Tuomioistuimissa menettelysäännösten valinta perustuu käsiteltävän asian luonteeseen. Perusteluvelvollisuutta koskevat säännökset ilmenevät siviiliasioissa OK:sta, rikosasioissa ROL:sta ja hallintoasioissa HLL:sta.
Tutkimuksessa on käsitelty vain EIS 6(1) artiklasta ilmenevät oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat määräykset ja EIT:n oikeuskäytäntöä, koska EIS:n valvontajärjestelmät ovat yksilön kannalta pidemmälle kehittyneempiä kuin KP-sopimuksen. Yksityinen ihminen voi kotimaiset oikeuskeinot käytettyään valittaa väitetyistä ihmisoikeuksien loukkauksista Euroopan neuvoston pääsihteerille, josta asia voi edetä EIT:een valtiota sitovan ratkaisun antamista varten. Koska yleiset hallintotuomioistuimet käsittelevät myös EY-oikeuteen kuuluvia asioita, on tutkimuksessa selvitetty myös jonkin verran EY-oikeutta ja sen vaatimuksia tuomioistuimen perusteluvelvollisuudelle.
Oikeustieteellisesti kysymyksessä on oikeusdogmaattinen tutkimus. Pelkästään oikeusdogmaattisella tutkimuksella, jonka tavoitteena on oikeuslähdeoppiin tukeutuen selvittää, mitä tutkittavassa säännöksessä on käsketty, kielletty tai sallittu, ei asetettuun tutkimuskysymykseen voi vastata, mistä syystä asiaa on tutkittava myös empiirisesti.
Tutkimuksessa selvisi, että yleisten tuomioistuinten puolella puutteita on pääasiallisesti KO:n lainkäyttöratkaisuissa. Yleisiin hallintotuomioistuimiin kohdistuvia kanteluratkaisuja ei perusoikeusuudistuksen jälkeiseltä ajalta löytynyt. Mikäli ylimpien oikeuksien hylättyjen valituslupapäätösten sekä menetettyä määräaikaa koskevien päätösten perustelutapaan halutaan muutoksia, olisi asia hoidettava lainsäädäntöä muuttamalla.