Toimituspolitiikan toteutuminen julkisen organisaation asiakaslehdessä. Tarkastelussa Metsäneuvoja-lehti
Saarikoski, Johanna (2008)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Keski-Suomen metsäkeskuksen asiakaslehden Metsäneuvojan toimituspolitiikka on toteutunut. Tarkastelussa oli juttujen aiheet ja jutuissa esiintyvät puhujat. Metsäneuvojan piirteitä määrittää se, että kyse on samaan aikaan asiakaslehdestä, erikoisalan lehdestä sekä lehdestä, joka on osa julkisen organisaation viestintää. Toimituspolitiikalla määritellään, mitkä ovat lehden tavoitteet ja tehtävät sekä mitä aiheita siinä käsitellään ja miten. Metsäneuvojan toimituspolitiikan mukaan lehden tehtävänä on tiedottaa metsänhoitoasioista. Sen jutuissa tulee näkyä metsien käytön taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Toimituspolitiikassa viitataan myös metsäkeskusta koskevaan lakiin, ja toimituspolitiikan mukaan lehdessä on edistettävä alueellisen metsäohjelman tavoitteita. Lisäksi aiheiden käsittelyssä tulee olla tasapuolinen, riippumaton, ja aiheita on käsiteltävä asiantuntevasti.
Tarkasteltavana oli 641 Metsäneuvojan juttua vuosilta 1996–2006. Jutut analysoitiin määrällisen sisällön erittelyn menetelmin. Käytössä oli koodausrunko, joka muodostettiin aineiston alustavan tarkastelun avulla. Koodausrungon mukaisesti kaikista analysoiduista jutuista kirjattiin juttu-, aihe- ja puhujakohtaiset muuttujat. Juttukohtaisilla muuttujilla jutut yksilöitiin, aihekohtaisilla muuttujilla selvitettiin jutun ensisijainen aihe ja toissijaiset aiheet ja puhujakohtaisilla muuttujilla juttujen kirjoittajat ja lähteet.
Toimituspolitiikka toteutuu tutkituissa jutuissa osittain. Jutuissa ovat metsänhoidolliset aiheet esillä usein ja metsäluonnonhoidon aiheet melko usein mutta metsien sosiaaliseen käyttöön liittyviä aiheita on esillä vähän. Myöskään kaikki metsäohjelmien tavoitteet eivät ole jutuissa esillä. Juttujen kirjoittajina on pääasiassa metsäkeskuksen toimihenkilöitä, ja muita kirjoittajia on vähän. Lähteinä esiintyy kaikkia metsäalan eri osapuolia mutta eri toimijoiden käytössä lähteenä oli havaittavissa jonkin verran keskittymistä. Tutkimustulokset koskevat vain Metsäneuvojaa eivätkä ne sinänsä ole yleistettäviä. Tutkimuksen perusteella toimituspolitiikan toteutumiseen näyttäisi kuitenkin vaikuttavan se, miten tarkasti halutut aiheet on toimituspolitiikassa kuvattu, miten lähellä aiheet ovat organisaation toimintaa ja miten erityisiä aiheita halutaan olevan esillä. Erikoisalan organisaationa juttujen kirjoittajat näyttäisivät löytyvän omasta organisaatiosta. Lähteiden valintaan taas näyttäisi vaikuttavan jutun aihe sekä kirjoittajien jonkinlaiset rutiinit.