Vakuuttamisen keinot puoluejohtajien blogeissa kuntavaaleissa 2012
Rintala, Lauri (2014)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Suomessa järjestettiin kuntavaalit 28. lokakuuta 2012. Aina vaalien lähestyessä puolueet käyvät kovaa kamppailua äänistä, ja etenkin puolueiden puheenjohtajat nousevat mediassa esille lausunnoillaan. Puoluejohtajien vastuulla on paljon, sillä useat äänestäjät yhdistävät heidät suoraan tiettyyn puolueeseen ja sen edustamaan aatteesseen. Tämän vuoksi puoluejohtajien blogit voidaan nähdä arvokkaana vaalikampanjointikanavana. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten puoluejohtajien blogien argumentointia ja ulkoasua. Analyysi keskittyy puoluejohtajien blogiteksteissä käyttämiin vakuuttamisen keinoihin. Lisäksi tutkimus kartoittaa puoluejohtajien argumentoinnin välisiä eroja ja sitä kuinka he tuovat julkisuuskuvaansa blogeissaan esille.
Tutkimuksen aineisto koostuu jokaisen puoluejohtajan tutkimusaikana julkaisemasta blogista Aineisto analyysin perusteella on muodostettu erilaisia vakuuttamisen keinojen ryhmiä. Ryhmiin on kerätty kaikki puoluejohtajien blogeissa esiintyneet vakuuttamisen keinot. Analyysimenetelmänä käytettiin retorista analyysiä
Tutkimus osoitti, että puoluejohtajat suosivat erilaisia vakuuttamisen keinoja blogeissaan. Mikään tietty vakuuttamisen keino ei erottunut joukosta suurella määrällä. Voidaan kuitenkin todeta, että neljä kahdeksasta puoluejohtajasta suosi paatos-ilmauksia teksteissään eniten. Tähän joukkoon mahtui vaalien selkeä voittaja, mutta myös selkeitä häviäjiä. Blogeja eniten kirjoittaneella ja vaalit voittaneella Timo Soinilla suosituin yksittäinen vakuuttamisen keino oli yhteisöllisyyden korostaminen. Yleensä asiantuntijuuden korostaminen vakuuttamisen keinona on poliitikoille luontevaa. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, etteivät puoluejohtajat käyttäneet tätä vakuuttamisen keinoa blogeissaan kovinkaan paljon. Ulkoasut blogeissa olivat hillittyjä ja puoluejohtajien pukeutuminen blogien yhteydessä olevissa kuvissa oli odotettavaa. Kuitenkin arkista pukeutumista esiintyi Paavo Arhinmäen, Päivi Räsäsen ja Ville Niinistön kuvissa.