Persoonallisuus, elämänhallinta ja opintomenestys - Johtamisen maisteriohjelmalaisten opinnoissaan kokemat esteet Vaasan yliopistossa
Raami, Minna (2005)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten yksilöiden opinnoissaan kokemia ongelmia. Tutkimusongelmana oli, vaikuttavatko persoonallisuus ja elämänhallinta opintomenestykseen ja erityisesti opinnoissa koettuihin esteisiin. Lisäksi selvitettiin sitä, onko persoonallisuuden ja elämänhallinnan tunteen välillä löydettävissä yhteyttä.
Tutkimusaineisto koostui 34 Vaasan yliopiston Johtamisen maisteriohjelmaan osallistuneesta henkilöstä. Vastaajien persoonallisuustyyppi oli saatavilla opintojen alussa täytetystä Myers-Briggs tyyppi-indikaattorista. Koettua elämänhallinnan tunnetta sekä opinnoissa koettuja esteitä selvitettiin kyselytutkimuksen avulla. Elämänhallinnan tunnetta tarkasteltiin Rotterin koetun kontrollin käsitteen pohjalta. Opinnoissa koettuja esteitä selvitettiin aikaisempien tutkimusten pohjalta siten, että esteet olivat jaoteltuina neljään osa-alueeseen: ajankäyttöön, opiskelumotivaatioon, stressiin ja muihin tekijöihin.
Tutkimustulokset eivät suurelta osin olleet tilastollisesti merkitseviä. Suuntaa-antavien tulosten mukaan selkeimmät erot voitiin havaita S- ja N- sekä T- ja F-tyyppien välillä, sillä N- ja F-tyypit kokivat kaikki tutkimuksessa tarkastellut opintojen kulkuun vaikuttavat osa-alueet T- ja S-tyyppejä ongelmallisempina. Stressin ongelmalliseksi kokemisen kohdalla ero T- ja F-tyyppien välillä oli tilastollisesti merkitsevä. Elämänhallinnan tunteen osalta eniten ongelmia kokivat sisäisen hallinnan tyypit, sillä he kokivat oman ajankäyttönsä ja opiskelumotivaationsa suuntaa-antavasti muita hallinnan ryhmiä ongelmallisempina. Persoonallisuuden ja elämänhallinnan tunteen välillä ei ollut löydettävissä tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä, mutta sisäisen hallinnan ryhmässä olivat yliedustettuina preferenssit E, S, T ja J. Vastaavasti ulkoisen hallinnan ryhmässä yliedustettuina olivat preferenssit I, N, F ja P. Tutkimuksessa tehtyjen päätelmien mukaan opinnoissa koettuihin esteisiin saattaisivat vaikuttaa enemmänkin yksilön persoonallisuuspreferenssit kuin koettu hallinnan tunne. Pienen aineiston vuoksi tutkimuksessa saatuihin tuloksiin on suhtauduttava varauksellisesti.