Verkostot paikkaperustaisessa maaseudun kehittämisessä
Heikkinen, Benjamin (2016)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee paikkaperustaisen maaseudun kehittämisen verkostoja sekä niihin olennaisena osana kytkeytyvää sosiaalista pääomaa ja yhteistyötä. Aihetta lähestytään tarkastelemalla paikallisia kehittäjäverkostoja. Tutkimuksen case-alueina ovat neljän Leader-ryhmän toiminta-alueiden kehittäjäverkostot. Aisaparin, Joensuun seudun Leaderin, Linnaseudun ja Pohjoisimman Lapin Leaderin toiminta-alueiden kehittäjäverkostoja tarkastellaan organisaatiotasoisten verkostoanalyysien avulla.
Paikallisia kehittäjäverkostoja analysoidaan kahden näkökulman kautta. Ensimmäinen näkökulma liittyy keskeisimpien toimijoiden organisaatioryhmiin ja niiden merkityksen perustana oleviin tekijöihin. Toisena näkökulmana ovat organisaatioryhmät, joiden merkitys perustuu vahvimmin sosiaaliseen pääomaan. Kehittäjäverkostoihin kohdistuvien analyysien lisäksi tutkielmassa perehdytään toimijoiden välistä verkostoitumista edistäviin tekijöihin ja toisaalta alueilla koettuihin verkostoitumisen haasteisiin. Neljästä case-alueesta saatuja tuloksia vertaillaan keskenään mahdollisten erojen ja yhtäläisyyksien löytämiseksi.
Tarkasteltaessa Leader-ryhmien toiminta-alueiden kehittäjäverkostoja ovat paikkaperustainen kehittämistoiminta, erilaiset kumppanuudet ja verkostot keskeisiä tekijöitä, joihin pohjautuu tämän tutkimuksen teoreettinen asettelu. Tutkimuksessa käsitellään maaseudun kehittämisen paikkaperustaisia näkökulmia ja verkostoja sekä molempiin tärkeänä osana kuuluvaa sosiaalista pääomaa. Paikkaperustaisen kehittämisen osalta käsiteltävänä ovat endogeeninen ja neoendogeeninen kehittämisnäkökulma. Verkostot puolestaan muodostavat lähtökohdan hallinnalle ja kumppanuuksille, joiden kautta tutkimuksessa tarkastellaan verkostojen roolia paikkaperustaisessa kehittämisessä.
Kaikkien case-alueiden keskeisimpiä toimijoita olivat Leader-ryhmät, joiden merkitykset perustuivat hyvin samankaltaisiin tekijöihin, joskin painoarvoissa oli eroavaisuuksia. Kehittäjäverkostojen toiseksi keskeisimmät toimijat olivat kahdella alueella ELY-keskuksia ja vaihtelivat muiden alueiden osalta. Verkostot olivat muotoutuneet pitkälti kehittämisen resursseja omaavien ja niiden käytössä ohjeistavien tahojen ympärille, jolloin verkostoissa tapahtuva yhteistyökin oli runsasta näiden tahojen kanssa. Kyläyhdistyksien ja muiden yhdistyksien merkitys perustui kaikilla alueilla vahvimmin sosiaaliseen pääomaan. Myös muut merkityksen perustana olleet tekijät olivat kyseisillä ryhmillä samankaltaisia. Tiedon ja ideoiden merkitys korostui keskeisimpien toimijoiden ohella erityisesti sosiaalisen pääoman yhteydessä. Verkostoitumista edistävissä tekijöissä ja verkostoitumisen haasteissa oli havaittavissa alueilla toistuvia tekijöitä, mutta niiden korostamisessa oli eroja. Verkostoitumista edistävänä tekijänä korostuivat kaikilla alueilla etenkin yhteistyön eri muodot ja luottamus. Verkostoitumisen haasteissa kiire ja ajan riittämättömyys mainittiin puolestaan merkittävänä tekijänä kaikilla alueilla. Verkostojen toimijat kokivat useissa tapauksissa omalle toiminnalle tärkeät tekijät sosiaaliseen pääomaan liitettyjen piirteiden kautta.
Paikallisia kehittäjäverkostoja analysoidaan kahden näkökulman kautta. Ensimmäinen näkökulma liittyy keskeisimpien toimijoiden organisaatioryhmiin ja niiden merkityksen perustana oleviin tekijöihin. Toisena näkökulmana ovat organisaatioryhmät, joiden merkitys perustuu vahvimmin sosiaaliseen pääomaan. Kehittäjäverkostoihin kohdistuvien analyysien lisäksi tutkielmassa perehdytään toimijoiden välistä verkostoitumista edistäviin tekijöihin ja toisaalta alueilla koettuihin verkostoitumisen haasteisiin. Neljästä case-alueesta saatuja tuloksia vertaillaan keskenään mahdollisten erojen ja yhtäläisyyksien löytämiseksi.
Tarkasteltaessa Leader-ryhmien toiminta-alueiden kehittäjäverkostoja ovat paikkaperustainen kehittämistoiminta, erilaiset kumppanuudet ja verkostot keskeisiä tekijöitä, joihin pohjautuu tämän tutkimuksen teoreettinen asettelu. Tutkimuksessa käsitellään maaseudun kehittämisen paikkaperustaisia näkökulmia ja verkostoja sekä molempiin tärkeänä osana kuuluvaa sosiaalista pääomaa. Paikkaperustaisen kehittämisen osalta käsiteltävänä ovat endogeeninen ja neoendogeeninen kehittämisnäkökulma. Verkostot puolestaan muodostavat lähtökohdan hallinnalle ja kumppanuuksille, joiden kautta tutkimuksessa tarkastellaan verkostojen roolia paikkaperustaisessa kehittämisessä.
Kaikkien case-alueiden keskeisimpiä toimijoita olivat Leader-ryhmät, joiden merkitykset perustuivat hyvin samankaltaisiin tekijöihin, joskin painoarvoissa oli eroavaisuuksia. Kehittäjäverkostojen toiseksi keskeisimmät toimijat olivat kahdella alueella ELY-keskuksia ja vaihtelivat muiden alueiden osalta. Verkostot olivat muotoutuneet pitkälti kehittämisen resursseja omaavien ja niiden käytössä ohjeistavien tahojen ympärille, jolloin verkostoissa tapahtuva yhteistyökin oli runsasta näiden tahojen kanssa. Kyläyhdistyksien ja muiden yhdistyksien merkitys perustui kaikilla alueilla vahvimmin sosiaaliseen pääomaan. Myös muut merkityksen perustana olleet tekijät olivat kyseisillä ryhmillä samankaltaisia. Tiedon ja ideoiden merkitys korostui keskeisimpien toimijoiden ohella erityisesti sosiaalisen pääoman yhteydessä. Verkostoitumista edistävissä tekijöissä ja verkostoitumisen haasteissa oli havaittavissa alueilla toistuvia tekijöitä, mutta niiden korostamisessa oli eroja. Verkostoitumista edistävänä tekijänä korostuivat kaikilla alueilla etenkin yhteistyön eri muodot ja luottamus. Verkostoitumisen haasteissa kiire ja ajan riittämättömyys mainittiin puolestaan merkittävänä tekijänä kaikilla alueilla. Verkostojen toimijat kokivat useissa tapauksissa omalle toiminnalle tärkeät tekijät sosiaaliseen pääomaan liitettyjen piirteiden kautta.