Verkkosivusto nuorisotiedotuksen välineenä. Nuorten näkemyksiä JIBBO-sivustosta
Puska, Mirka (2009)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Nuorille suunnatut tiedotuspalvelut ovat yksi ajankohtaisimmista nuorisotyön peruspalveluista. Tiedon jaolla pyritään helpottamaan nuorten yhteiskuntaan osallistumista ja elämässä pärjäämistä sekä toteuttamaan nuorten tiedonsaantioikeutta. Nykyisin tiedotuspalveluja löytyy myös verkosta.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten näkemyksiä verkkosivustosta nuorisotiedotuksen välineenä. Tutkimuskohteena toimi Seinäjoen seudun nuorille suunnattu JIBBO-sivusto. Internetkyselyllä kerättiin tietoa nuorten JIBBO-sivuston käytöstä sekä heidän näkemyksiään sivuston sisällöistä, toiminnallisuudesta, käytettävyydestä, ulkoasusta ja kehitystarpeista. Vastauksia saatiin 113 kappaletta. Suurin osa kerättiin koulukäyntien yhteydessä seudulla toimivien viiden lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilailta. Loput saatiin JIBBO-sivuston kautta vastanneilta nuorilta. Vastauksia analysoitiin pääasiassa kvantitatiivisesti.
Nuoret ovat pääosin tyytyväisiä JIBBO-sivustoon ja sen toimintaan. Sivustoa ei kuitenkaan käytetä vielä kovin aktiivisesti. Sitä käytetään eniten tiedonhakuun, mutta myös viihtymiseen ja tapahtuma- ja toimintakalenterin seuraamiseen. Tärkeimmiksi sisällöiksikin nuoret kokevat juuri tieto-osiot, viihteellisen osion sekä tapahtuma- ja toimintakalenterin. He löytävät JIBBO-sivustolta helposti hyödyllistä tietoa, joka on esitetty sopivassa muodossa. Sivustolle toivotaan silti lisää tietoa ja linkkejä muihin tietolähteisiin sekä viihteellistä sisältöä ja vuorovaikutteisia palveluja. Myös sivuston käytettävyyteen ja ulkoasuun nuoret ovat melko tyytyväisiä. Sivustolla liikkumiseen toivotaan kuitenkin helpotusta ja ulkoasua kehotetaan uudistamaan esimerkiksi värejä vaihtamalla.
Tutkimus osoittaa, että verkkosivusto sopii nuorisotiedotuksen välineeksi, ja sen avulla on mahdollista toteuttaa nuorisotiedotuksen tavoitteita. Onnistunut nuorisotiedotussivusto tarjoaa monipuolista sisältöä nuoria houkuttavassa muodossa. Nuoret kokevat sivuston tarpeellisiksi palveluiksi, josta saa tarvittaessa helposti hyödyllistä tietoa. Sivustolla nuoret arvostavat monipuolisen tietomäärän lisäksi viihteellistä sisältöä, vuorovaikutteisia palveluja, helppoa käytettävyyttä ja houkuttelevaa ulkoasua. Vaikka nuoret pitävät sisällöntuotantomahdollisuutta yleisesti tärkeänä, sisällöntuotanto nuorisotiedotussivustolle ei heitä juuri kiinnosta.