Sähkömarkkinat ja päästökauppa: Esimerkkinä Etelä-Pohjanmaan energiayhtiöt
Pollari, Lasse (2008)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen taustalla on kiinnostus ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista energia-alan toimintaan ja siitä miten tämä heijastuu alueellisella tasolla. Ilmastonmuutos luo paineita poliittisille ta-hoille pyrkiä tekemään ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Tästä syystä nämä päätökset koskettavat energia-alaa erittäin merkittävästi, sillä energian tuotanto on yksi merkittävimmistä kasvihuo-nekaasujen tuottajista fossiilisten polttoaineiden runsaan käytön takia. Tämä tutkimus käsittelee energia-alaa myös laajemmalta näkökannalta, sillä mukana on myös sähkömarkkinoiden yleistä tarkastelua ja Etelä-Pohjanmaan tilanteen tutkimista. Tutkimusongelmia tässä työssä voidaan katsoa olevan kolme: millaiset ovat sähkömarkkinat Suomessa, miten päästökauppa vaikuttaa energiayhtiöiden toimintaan ja millaisia ovat Etelä-Pohjanmaalla toimivat energiayhtiöt.
Teoria luodaan tutkimalla tutkimusongelmia ja löytämällä niihin vastauksia. Teoria muodostuu näistä kolmesta tutkimusongelmasta. Sähkömarkkinoista käsitellään erityisesti asiakkaiden käyttäytymistä osto-päätöksiä tehtäessä sekä sähköenergian hinnan muodostumista ja kehitystä. Näitä selvitetään etenkin tilastojen ja kuvioiden kautta. Päästökaupasta käsitellään sen vaikutuksia energiayhtiöiden toiminnan kustannuksiin ja strategiseen suunnitteluun. Päästökauppaa käsitellään myös mekanismina ja pohditaan sen toimivuutta. Teoriassa käsitellään päästökaupan perusteet ja sen toimintamekanismi ja vaikutukset etenkin energian hintaan. Käsiteltäessä Etelä-Pohjanmaalla toimivia energiayhtiöitä tarkastellaan niiden historiaa ja toimintaa sekä miten ne ovat selvinneet ja tulevat selviämään nopeasti muuttuvalla energia-alalla. Metodeina käytetään teoriaa muodostettaessa kirjallisuustutkimusta, jota täydennetään teemahaas-tattelun avulla hankitulla empiirisellä aineistolla. Kirjallisuusaineisto on pääosin suomalaisista viran-omaislähteistä hankittua. Työssä on käytetty paljon viranomaisten virallisia julkaisuja, mutta myös jonkin verran tietokirjallisuutta sekä suoraan eri internet-sivuilta saatua materiaalia.
Haastattelujen tuloksena saatiin aineistoa, josta voidaan tuoda esiin ainakin seuraavia merkittäviä asioita. Sähköä ostaessa pienkuluttajat kilpailuttavat sähkön toimittajaansa erittäin vähän, teollisuus jonkin verran riippuen sen toimialasta ja sähkön kulutuksesta. Asiakkaiden kiinnostus vihreään sähköön on myös vä-häistä, tässäkin teollisuus on aktiivisempaa. Sähköenergian hinta pohjoismaissa on edullisempaa kuin muualla Euroopassa lähinnä vesivoiman runsaan tuotantokapasiteetin takia. Sähkön hinta tulee kuitenkin tulevaisuudessa kohoamaan myös pohjoismaissa ja lähentymään eurooppalaista keskitasoa. Päästökauppa vaikuttaa energiayhtiöiden investointeihin siten, että entistä enemmän joudutaan miettimään vaihtoehtoi-sia energiamuotoja fossiilisille polttoaineille. Päästöoikeus taas itsessään nostaa sähkön hintaa etenkin tulevaisuudessa, kun ilmaisista päästöjaoista siirrytään entistä enemmän päästöoikeuksien huutokaup-paan. Etelä-Pohjanmaalla toimii melko monta pientä kunnallista energiayhtiötä, joita voidaan pitää oike-astaan sähkön jakelijoina. Niiden toiminta perustuu edulliseen sähköön jonka tarjonnalla katetaan lähinnä oman kunnan alueen asiakkaiden tarpeet. Todellista kilpailua asiakkaista pienten ja suurten energiayhtiöi-den välillä ei voida puhua vapaista markkinoista huolimatta.