Eettinen päätöksenteko kunnassa: Viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden päätöksenteko kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnassa
Peltola, Elina (2011)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutoiminnan järjestämisestä vastaavat pääasiassa lautakunnat. Niissä varsinaisina päätöksentekijöinä toimivat luottamushenkilöt sekä viranhaltijat. Päätöksenteko sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnassa on erityistä kunnan muihin päätöksentekoelimiin verrattuna, sillä lähes jokaisen päätöksen kohteena on ihminen. Tämän erityispiirteen vuoksi jokaiseen päätökseen liittyy eettinen näkökulma. Etiikkanäkökulma ja arvojen merkitys julkishallinnon päätöksenteossa ovatkin korostuneet viime vuosien aikana koko ajan enemmän. Tähän on vaikuttanut muun muassa julkisen sektorin suuret uudistukset sekä markkinasektorille tyypillisien toimintatapojen ja arvojen omaksuminen. Koska hallinnon korkean eettisen tason säilyttäminen ja kansalaisten luottamuksen ylläpitäminen ovat tärkeitä julkisen sektorin tavoitteita, uusien julkishallintoa muokkaavien markkinaperusteisten arvojen lisäksi tarvitaan päätöksenteon tueksi pehmeitä ja kestäviä toimintatapoja, periaatteita sekä arvoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, millaista on eettinen päätöksenteko sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnassa, ja miten päätöksenteon eettiset piirteet näkyvät luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden päätöksissä.
Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan hallinnollista päätöksentekoa sekä julkishallinnon lautakunnan päätöksentekijöiden etiikkaa ja arvoja. Päätöksentekijän ratkaisuihin lautakunnassa vaikuttavat lainsäädännön lisäksi omat arvot, etiikkanäkemys ja motiivit sekä organisaation laatimat ohjeistukset. Päätöksiä tekevät luottamushenkilöt ja viranhaltijat muodostavat ratkaisunsa usein eri perustein, johtuen erilaisista asemista kunnallishallinnossa. Luottamushenkilön päätehtävänä on tehdä päätöksiä viranhaltijan esitysten perusteella kuntalaisten etujen mukaisesti. Viranhaltija puolestaan toimii ratkaisuesitysten tekijänä ja päätösten toteuttajana molempien, kuntalaisen ja kuntaorganisaation parasta ajatellen. Tavoitteena luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on mahdollisimman hyvien päätösten tekeminen.
Tämän tutkimuksen tulokset pohjautuvat empiriaan, joka on kerätty teemahaastattelun avulla yhteensä 13 luottamushenkilöltä ja viranhaltijalta. Tuloksista käy ilmi, että sosiaali- ja terveydenhuollon lautakunnan päätöksenteko on haastavaa lautakunnan päätösten moninaisuuden vuoksi. Päätökset tulee tehdä paitsi lainsäädännön puitteissa myös siten, että ne ottavat huomioon taloudelliset resurssit ja yhteiskunnassa vallalla olevat arvot. Tulosten mukaan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden päätöksenteon perusteissa on eroja. Seikat, joihin yksilö lopulta päätöksensä perustaa, riippuvat päätöksentekijän asemasta päätöksentekoprosessissa. Luottamushenkilöt muodostavat päätöksensä pääsääntöisesti viranhaltijan esityksen pohjalta tukeutuen vankasti omiin sekä oman poliittisen ryhmän arvoihin ja periaatteisiin. Päätökset perustuvat siis suurimmaksi osaksi valmiiksi mietittyihin ratkaisuehdotuksiin sekä poliittisiin ideologisiin arvoihin ja periaatteisiin. Oma asioiden pohdinta jää usein taka-alalle. Viranhaltijat puolestaan muodostavat päätöksensä yleensä ainoastaan oman pohdinnan kautta. Heillä päätökset saavat perustansa pääasiassa lainsäädännöstä, kunnan määrittelemistä toimintaohjeista ja taloudellisista resursseista sekä ammatillisesta etiikkanäkemyksestä.