Kansainvälisen tavarakuljetuksen arvonlisäverotus
Parkkali, Saara (2009)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tutkitaan kansainvälisiä tavarakuljetuksia harjoittavan suomalaisen yrityksen arvonlisäverokäytäntöä ja selvennetään sen yleisimmät sovellustilanteet. Jotta sovellustilanteita on mahdollista ymmärtää paremmin, tulee tuntea sen takana vaikuttava lainsäädäntö. Tämän takia
tutkimuksen alussa määritetään Suomen kansallisen arvonlisäverolain ja Euroopan yhteisön arvonlisäverodirektiivin välinen suhde, ja vasta tämän jälkeen perehdytään syvällisemmin logistiikkapalveluiden verotuskäytäntöön. Tutkimusta on havainnollistettu käytännönesimerkein ja
kuvion, jotka antavat selkeän kuvan muuten melko hankalastakin lainsäädännöstä.
Kansainvälisten tavarakuljetusten arvonlisäverotus on sovellusalaltaan hyvin laaja ja vaikeaselkoinen, sillä jokainen kuljetustapahtuma on aina yksilöllinen. EU-alueen lainsäädäntöä on pyritty selkeyttämään yksinkertaistamalla yleisimpiä kaupankäyntitilanteita, mutta muun muassa kuljetusketjun sisältämät lisäpalvelut tulee silti tulkita omana verotustapahtumana. Odotettu direktiiviuudistus astuu voimaan vuoden 2010 alusta muuttaen merkittävästi kansainvälisen kaupan pääsääntöjä. Tutkimus perustuu pitkälti vallitsevaan lainsäädäntöön, mutta tulevien muutoksien vaikutuksia tutkitaan lisäksi uudistuvien direktiivien ja hallituksen esitysten pohjalta.
Tutkimuksen huomionarvoisena tuloksena mainittakoon arvonlisäveron merkittävä rooli yritysten taloudelliseen asemaan ja sitä kautta kilpailukyvyn lisäksi kannattavuuteen. Liiketoiminnan kansainvälinen luonne edellyttää yritykseltä laajaa tietopohjaa kauppakumppanivaltion
arvonlisäverojärjestelmästä ja muusta liiketoimintaa velvoittavasta lainsäädännöstä. Huolellisella
arvonlisäverosuunnittelulla ja ennakoinnilla on mahdollista välttyä huomattaviltakin kustannusvaikutuksilta.