Liiketoiminnan henkilöstöriskit. Avainhenkilöriskin hallinta.
Pannula, Tiina (2002)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, hallitsevatko yritykset liiketoiminnassaan avaintyöntekijöiden työpanoksen menettämiseen liittyvää riskiä eli avainhenkilöriskiä. Pyrkimyksenä oli ensinnäkin kartoittaa, millaisten keinojen avulla keskeisten työnteki-jöiden vaihtuvuus minimoidaan. Toiseksi selvitettiin, miten avainhenkilön menetyksestä aiheutuvia seurauksia hallitaan ja suunnitellaanko näitä hallintakeinoja etukäteen. Avainhenkilöriskin lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin myös muita henkilöstöön liittyviä vahinko– ja liikeriskejä. Tutkimuksen viitekehyksen rakentamisessa ovat keskeisim-mässä roolissa olleet riskienhallinnan teoriat.
Tutkimuksen tavoitteena oli pohtia, miten henkilöstöriskejä voidaan tarkastella riski-määritelmän ja –mallien näkökulmasta ja millainen on avainhenkilöriskin olemus. Ta-voitteena oli myös mallintaa avainhenkilöriskin hallintaprosessin viitekehys ja kuvata vaiheittain tätä prosessia. Tämän kaksiosaisen (riskianalyysi ja riskienhallintamenetelmät) viitekehyksen keskeisin osa on riskienhallintamenetelmien kehittäminen. Ensinnä-kin siinä kehitettiin keinoja, joiden avulla avainhenkilöiden irtisanoutumista ennaltaeh-käistään ja toiseksi, eroteltiin ne suunnitellut menetelmät, joiden avulla hallitaan avain-henkilön lähdön aiheuttamia kielteisiä seurauksia. Edelleen tavoitteena oli empiirisen tutkimuksen avulla selvittää, hallitsevatko yritykset avainhenkilöriskiä, ja jos hallitse-vat, niin millä tavoin. Tutkimuskohteina olivat viisi eri toimialoilla operoivaa tunnettua suomalaista yritystä, joiden konsernitason henkilöstöjohtajia käytiin haastattelemassa tästä aihepiiristä.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kohdeyrityksissä hallittiin avainhenkilöriskejä, mutta yksikään case–tapauksista ei suorittanut sitä systemaattisesti erillisenä prosessina. Teoriaosuudessa kehitetystä avainhenkilöriskin hallintaprosessista osia kyllä toteutettiin, mutta lähinnä tämä hallinta oli sisäänrakennettu henkilöstöjohtamisen prosesseihin. Kokonaisvaltainen henkilöstöjohtaminen toimii ei ainoastaan avainhenkilöriskien, vaan myös muidenkin henkilöstöriskien ehkäisijänä ja varautujana.