Siirtohinnoittelu ja verotus
Palmu, Pasi (2010)
2010
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Yli puolet maailmankaupasta käydään konserniyritysten sisäisenä kauppana. Konsernin sisäisen kaupan tulisi noudattaa samoja ehtoja, kuin riippumattomat yritykset olisivat noudattaneet samoissa liiketoimissa. Tätä periaatetta kutsutaan markkinaehtoperiaatteeksi. Markkinaehtoperiaatteen toteutumiseksi yritysten on siirtohinnoiteltava sisäiset liiketoimensa. Jotta verohallinnot voivat tehokkaasti valvoa siirtohinnoittelua, ovat siirtohinnoittelun dokumentointivaatimukset lisääntyneet maailmanlaajuisesti. Suomessa saatettiin voimaan siirtohinnoittelun dokumentointia koskevat säännökset, joiden on tarkoitus helpottaa siirtohinnoittelun valvontaa. Nämä kaikki lisäävät yritysten riskiä joutua siirtohinnoittelukiistan takia kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi. Tätä riskiä voidaan pienentää ennakkohinnoittelusopimuksen avulla. Sopimuksessa verottaja ja verovelvollinen sopivat tiettyjen liiketoimien siirtohinnoittelusta ennakolta. Sopimuksesta tekee erityisen hyvän se, että sopimuksessa voi olla osallisena useamman maan verottaja.
Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, tosin tutkielmassa on myös verosuunnittelullisia piirteitä. Siirtohinnoittelussa oikeuslähteinä toimivat paitsi laki, myös Euroopan unionin siirtohinnoittelufoorumin kannanotot ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeet. Tutkielmassa tarkastellaan myös muiden maiden käytäntöjä siirtohinnoittelussa. Tähän on syynä siirtohinnoittelun luonne kansainvälisenä verotuksena, jossa yhden maan toiminnalla ei vielä saada varmaa lopputulosta.
Tutkimuksessa huomasin, että suurin tekijä siirtohinnoitteluriskien pienentämiseen olisi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden leviäminen mahdollisimman laajalle. Suurimmat siirtohinnoitteluriskit syntyvät maissa, jotka eivät ole OECD:n jäseniä. Vallitsevassa tilanteessa tärkein keino vähentää siirtohinnoitteluriskejä on siirtohinnoitteludokumentoinnin huolellinen tekeminen. Ennakkohinnoittelusopimuksella siirtohinnoitteluriskejä voidaan poistaa tehokkaasti, mutta se edellyttää sopimuksen kohteena olevilta liiketoimilta tiettyjä kriteerejä. Kansallinen ennakkotietomenettely ei sovellu siirtohinnoitteluriskien poistamiseen kovin hyvin.
Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, tosin tutkielmassa on myös verosuunnittelullisia piirteitä. Siirtohinnoittelussa oikeuslähteinä toimivat paitsi laki, myös Euroopan unionin siirtohinnoittelufoorumin kannanotot ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeet. Tutkielmassa tarkastellaan myös muiden maiden käytäntöjä siirtohinnoittelussa. Tähän on syynä siirtohinnoittelun luonne kansainvälisenä verotuksena, jossa yhden maan toiminnalla ei vielä saada varmaa lopputulosta.
Tutkimuksessa huomasin, että suurin tekijä siirtohinnoitteluriskien pienentämiseen olisi OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden leviäminen mahdollisimman laajalle. Suurimmat siirtohinnoitteluriskit syntyvät maissa, jotka eivät ole OECD:n jäseniä. Vallitsevassa tilanteessa tärkein keino vähentää siirtohinnoitteluriskejä on siirtohinnoitteludokumentoinnin huolellinen tekeminen. Ennakkohinnoittelusopimuksella siirtohinnoitteluriskejä voidaan poistaa tehokkaasti, mutta se edellyttää sopimuksen kohteena olevilta liiketoimilta tiettyjä kriteerejä. Kansallinen ennakkotietomenettely ei sovellu siirtohinnoitteluriskien poistamiseen kovin hyvin.