Ympäristöverotuksesta
Nyman, Hannele (2003)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Ympäristöveroilla pyritään ohjaamaan mm. teollisuutta, maataloutta ja kuluttajia valitsemaan ympäristölle mahdollisimman haitattomia aineita, tuotteita ja menetelmiä. Ympäristöverotukseen kuuluvat toimet kohdistuvat esimerkiksi luonnonvarojen käyttöön, tuotantopanoksen ominaisuuksiin, tuotteen ominaisuuksiin ja päästöihin.
Ympäristöverot ovat taloudellisia ohjauskeinoja, joita Suomessa käytetään perinteisten hallinnollisten ohjauskeinojen ohessa. Ohjauskeinojen valintaan vaikuttavat toivotut ympäristönsuojelulliset tulokset sekä joissakin ympäristöveroissa veron tuottotavoitteet. Ympäristöverojen tulisi kuitenkin määräytyä ympäristösuojelullisten tavoitteiden mukaan. Jotta ympäristöverolla olisi toivottu vaikutus, sen tulee olla suuruudeltaan oikea. Veron tulee kohdistua mitattavissa oleviin ja tunnettuihin seikkoihin, jotka ovat toimijan hallittavissa.
Euroopan unioni on pyrkinyt yhtenäistämään jäsenvaltioidensa ympäristöverotuskäytäntöä. Unionin laajuisen energiaveron suunnitteluvaihe on ollut vaikea, eikä unionilla ole vielä toimivaa yhtenäistä ympäristöveroa. Uutena taloudellisena ohjauskeinona unioni on ottamassa käyttöön päästökauppajärjestelmän vuonna 2005. Päästökauppadirektiivi on osa Kioton ilmastosopimuksen täytäntöönpanoa, jolla pyritään toteutta-maan sovitut velvoitteet kasvihuonekaasujen vähentämisestä.
Ympäristöverojen tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointi on vaikeata. Toimivia arviointimenetelmiä ei juuri ole kehitelty. Ongelmana on myös ympäristöverolainsäädännön tavoitteiden epämääräisyys. Ympäristöverot ovat usein osa laajempaa toimenpidekokonaisuutta, johon voi kuulua erilaisia määräyksiä ja lupia. On vaikea tietää, ovatko saavutetut tulokset syntyneet ympäristöverojen ansiosta tai ympäristöveroista huolimatta.