Verkostot yksilön ja yhteisön hyötynä: Asiantuntijoiden näkemyksiä verkostoista saaduista hyödyistä
Nurmela, Anna (2015)
Nurmela, Anna
2015
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Verkostot ja verkostoituminen ovat olleet pitkään pinnalla niin yhteiskunnassa, yritysmaailmassa kuin muissakin organisaatioissa. Myös yksilöt ovat verkostoituneet työnsä kautta ja vapaa-ajallaan. Verkostoitumisen syyt ovat moninaisia, mutta yksi keskeisimmistä on verkostomaisen toimintatavan joustavuus, avoimuus ja vastavuoroisuuteen perustuva yhteistyö verrattuna hierarkkiseen tai markkinalähtöiseen toimintatapaan. Verkostojen kautta tavoiteltavat hyödyt riippuvat verkoston ja sen toiminnan tavoitteesta.
Esimeriksi tuotantoverkostot tuottavat tietoa, tuotteita tai palveluita. Kehittämisverkostoissa puolestaan luodaan uutta tietoa tai innovaatioita.
Verkostomaista yhteistyötä on kutsuttu useilla nimillä ja sitä on määritelty monin tavoin. Verkostoitumisen keskeiset edellytykset ovat avoimuus, sitoutuminen ja luottamus. Verkostoituminen on dynaaminen prosessi, joka ei aina etene suoraviivaisesti vaiheesta toiseen. Verkoston toiminnan ja yhteistyön onnistumisessa keskeistä on luottamuksen syntyminen, toisten osallistujien ja heidän osaamisensa tunteminen sekä sitoutuminen yhteiseen päämäärän ja toimintaan. Tavoitteellisessa verkostossa on tärkeää panostaa verkoston varsinaisen tehtävän lisäksi myös verkoston oman toiminnan kehittämiseen.
Tällä tutkimuksella halutaan selvittää, mitä verkostoituminen on ja mitä hyötyä verkostoyhteistyöstä on asiantuntijalle ja organisaatiolle. Empiirisen aineiston kautta selvitetään, millaisia verkostoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Asiakkuus ja vaikuttavuus -yksikön henkilöstöllä on, millaista hyötyä verkostoista on asiantuntijan työssä sekä asiantuntijoiden näkemystä siitä, mitä hyötyä asiantuntijoiden verkostoyhteistyöstä on työyhteisölle ja miten sitä voisi hyödyntää työyhteisössä vielä paremmin. Tutkimuksen tarkastelukulmana ovat ensisijaisesti sosiaaliset verkostot ja niistä saadut hyödyt. Näkökulmat nousevat pääosin sosiaalisten verkostojen keskeisimpien teorioiden sekä sosiaalisen pääoman teorioiden kautta. Verkostoitumista tarkastellaan teorian pohjalta verkostoitumisen ja ryhmäytymisen prosessimallien kautta. Keskeisiä käsitteitä ovat verkostot, verkostoituminen ja sosiaalinen pääoma. Tutkimusote on laadullinen. Teoreettinen viitekehys on koostettu alan artikkeleista ja teoksista. Empiirinen aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Asiakkuus ja vaikuttavuus -yksikön henkilöstöltä (n=30). Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen mukaan asiantuntijat kuuluivat aktiivisesti kahteen tai useampaan verkostoon. Keskeisimmiksi verkostoista saaduiksi hyödyiksi asiantuntijat nostivat tiedon saamisen, oman osaamisen kehittymisen, uudet verkostokontaktit sekä moniammatillisen ymmärryksen lisääntymisen. Näiden lisäksi hyötynä nähtiin tiedon lisääntyminen, avun saaminen muilta verkoston jäseniltä sekä verkoston kautta syntynyt luottamus ja arvostus. Organisaatio puolestaan hyötyy asiantuntijoiden verkostoista asiantuntijoiden kautta, asiantuntijan osaamisen ja toiminnan kehittymisen myötä. Jatkossa työyhteisössä tulisi hyödyntää paremmin verkostomaisia toimintamalleja ja työn organisoimistapoja. Lisäksi työyhteisössä tulisi ottaa mallia verkostojen tavasta luoda suhteita asiakkaisiin ja sidosryhmiin. Teoria tuki empiriasta nousseita hyö-tynäkökulmia niin yksilön, kuin yhteisönkin tasolla. Verkostot ja verkostomainen toimintatapa hyödyttävät sekä yksilöä että yhteisöä ja nämä hyödyt ovat kummallekin hyvin samankaltaisia.
Esimeriksi tuotantoverkostot tuottavat tietoa, tuotteita tai palveluita. Kehittämisverkostoissa puolestaan luodaan uutta tietoa tai innovaatioita.
Verkostomaista yhteistyötä on kutsuttu useilla nimillä ja sitä on määritelty monin tavoin. Verkostoitumisen keskeiset edellytykset ovat avoimuus, sitoutuminen ja luottamus. Verkostoituminen on dynaaminen prosessi, joka ei aina etene suoraviivaisesti vaiheesta toiseen. Verkoston toiminnan ja yhteistyön onnistumisessa keskeistä on luottamuksen syntyminen, toisten osallistujien ja heidän osaamisensa tunteminen sekä sitoutuminen yhteiseen päämäärän ja toimintaan. Tavoitteellisessa verkostossa on tärkeää panostaa verkoston varsinaisen tehtävän lisäksi myös verkoston oman toiminnan kehittämiseen.
Tällä tutkimuksella halutaan selvittää, mitä verkostoituminen on ja mitä hyötyä verkostoyhteistyöstä on asiantuntijalle ja organisaatiolle. Empiirisen aineiston kautta selvitetään, millaisia verkostoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Asiakkuus ja vaikuttavuus -yksikön henkilöstöllä on, millaista hyötyä verkostoista on asiantuntijan työssä sekä asiantuntijoiden näkemystä siitä, mitä hyötyä asiantuntijoiden verkostoyhteistyöstä on työyhteisölle ja miten sitä voisi hyödyntää työyhteisössä vielä paremmin. Tutkimuksen tarkastelukulmana ovat ensisijaisesti sosiaaliset verkostot ja niistä saadut hyödyt. Näkökulmat nousevat pääosin sosiaalisten verkostojen keskeisimpien teorioiden sekä sosiaalisen pääoman teorioiden kautta. Verkostoitumista tarkastellaan teorian pohjalta verkostoitumisen ja ryhmäytymisen prosessimallien kautta. Keskeisiä käsitteitä ovat verkostot, verkostoituminen ja sosiaalinen pääoma. Tutkimusote on laadullinen. Teoreettinen viitekehys on koostettu alan artikkeleista ja teoksista. Empiirinen aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Asiakkuus ja vaikuttavuus -yksikön henkilöstöltä (n=30). Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen mukaan asiantuntijat kuuluivat aktiivisesti kahteen tai useampaan verkostoon. Keskeisimmiksi verkostoista saaduiksi hyödyiksi asiantuntijat nostivat tiedon saamisen, oman osaamisen kehittymisen, uudet verkostokontaktit sekä moniammatillisen ymmärryksen lisääntymisen. Näiden lisäksi hyötynä nähtiin tiedon lisääntyminen, avun saaminen muilta verkoston jäseniltä sekä verkoston kautta syntynyt luottamus ja arvostus. Organisaatio puolestaan hyötyy asiantuntijoiden verkostoista asiantuntijoiden kautta, asiantuntijan osaamisen ja toiminnan kehittymisen myötä. Jatkossa työyhteisössä tulisi hyödyntää paremmin verkostomaisia toimintamalleja ja työn organisoimistapoja. Lisäksi työyhteisössä tulisi ottaa mallia verkostojen tavasta luoda suhteita asiakkaisiin ja sidosryhmiin. Teoria tuki empiriasta nousseita hyö-tynäkökulmia niin yksilön, kuin yhteisönkin tasolla. Verkostot ja verkostomainen toimintatapa hyödyttävät sekä yksilöä että yhteisöä ja nämä hyödyt ovat kummallekin hyvin samankaltaisia.