Ulkoisesta kontrollista sisäiseen kontrolliin: Opastava johtaminen - systemaattinen kirjallisuuskatsaus William Glasserin johtamismenetelmästä
Nevasaari, Mika (2015)
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -tutkielma on katsaus aihealueeseen, johon olen tutustunut työskennellessäni päihderiippuvuuteen sairastuneille tarkoitetussa kuntoutuslaitoksessa. Työssäni käytän asiakkaiden ohjaamisessa realiteettiterapiaa, joka pohjautuu psykiatri William Glasserin valinnan teoriaan. Tutustuessani valinnan teoriaan ja realiteettiterapiaan kävi ilmi, että niitä voidaan käyttää myös johtamisessa ja työyhteisön kehittämisessä. Tällöin puhutaan opastavasta johtamisesta (lead management). Tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, mitä opastava johtaminen on systemaattisen kirjallisuuskatsauksen näkökulmasta. Lisäksi olen pyrkinyt etsimään relevanttia näyttöä opastavasta johtamisesta ja selvittämään, miten se asettuu hallintotieteelliseen kontekstiin. Tavoitteena on ollut myös esitellä aihealuetta laajemmalle yleisölle tutkimustuloksista riippumatta. Tutkielman hypoteesi on, että valinnan teoria toimii opastavan johtamisen teoreettisena kivijalkana ja realiteettiterapia opastavan johtajan työkalupakkina.
Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu valinnan teoriaan, realiteettiterapiaan sekä opastavaan johtamiseen liittyvän terminologian tarkastelusta ja selittämisestä. Metodina tutkielmassa on käytetty systemaattista kirjallisuuskatsausta, jonka avulla opastavasta johtamisesta on kerätty tietoa ja löydetyn aineiston avulla tutkimuskysymyksiin on pyritty vastaamaan. Katsauksen tekemisessä olen edennyt hyödyntäen Arlene Finkin (2010) mallia systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta. Mallin mukaisesti tutkielman katsaus on aloitettu tutkimuskysymyksen asettamisella, tietokantojen ja hakutermien valinnalla sekä hakutulosten karsinnalla. Lopuksi tehtiin varsinainen katsaus analyysivaiheeseen valitusta 13 artikkelista sekä kolmesta kirjasta ja löydetyt tulokset kuvailtiin.
Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella opastavan johtamisen lähtökohtana on Glasserin valinnan teorian omaksuminen ja sen mukaisesti toimiminen. Lisäksi työntekijöiden ohjaamisessa tulee käyttää realiteettiterapian menetelmiä. Tutkielma osoitti, että opastava johtaminen näyttää muodostuvan kolmesta laajemmasta valinnan teoriaan liittyvästä teemasta: työpaikalla pyritään perustarpeiden tyydyttymiseen, keskitytään itsensä johtamiseen ja oman tekemisen arviointiin sekä käytetään esimiestyössä sisäistä kontrollia. Tutkielmassa teemoihin liittyvät ominaisuudet on selitetty, jonka lisäksi opastavaan johtamiseen liittyvät valinnan teorian termit on kuvailtu systemaattisen kirjallisuuskatsauksen löydösten perusteella. Hallintotieteisiin opastava johtaminen liittyy työhyvinvoinnin ja johtamisen kautta. Pohdittaessa johtamismenetelmän tieteellistä uskottavuutta tutkielma osoitti, että johtamiseen ja työhyvinvointiin liittyvää opastavaa johtamista on tutkittu varsin niukasti ja kirjallisuusviitteitä tästä aiheesta löydettiin vähän. Katsaukseen valitut artikkelit ja kirjat olivat kaikki lähtöisin vertaisarvioiduista lehdistä tai tunnetuiden kustantajien julkaisemia. Tämän tutkielman luotettavuus on pyritty varmistamaan metodin tarkalla määrittelyllä, suunnittelulla sekä toteutuksella. Lisäksi todettiin, että systemaattista kirjallisuuskatsausta voisi käyttää nykyistä enemmän hallintotieteissä erityisesti uusien aihealueiden esittelemisessä.