Henkilöstön innovatiivisuus kunnallishallinnossa: Tapaustutkimuksena Leppävirran kunta

Abstract

Yhteiskunnan muutoksesta on tullut pysyvä olotila. Tämä edellyttää organisaatiolta ja sen henkilöstöltä jatkuvaa uudistumista. Osaaminen vanhenee uusien ohjelmien, tehtävien ja käytänteiden tieltä ja ainoa keino säilyttää organisaation toimivuus, on kyky kehittää toimintaperiaatteita. Tämä edellyttää innovatiivista organisaatiota, jossa vallitsee avoin suhtautuminen uudistuksiin, organisaation ja koko henkilöstön halu toteuttaa muutosta ja henkilöstön mahdollisuudet toimia omien työtehtävien parantamiseksi.

Tämä työ on kehittämistutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää, miten kunnallishallinnon henkilöstö kokee työn innovatiivisuuden. Tutkielman kokonaisvaltaisena pyrkimyksenä on antaa tietoa itselleni, Leppävirran kunnalle ja jokaiselle tutkielmaa lukevalle pro gradu -työ, joka antaa katsauksen ja ideoita kunnallishallinnon henkilöstön innovatiivisuuteen ja sen parantamiseen.

Tämä työ on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin tapaustutkimuksena Leppävirran kuntaan. Työn empiriaosuuden materiaalia kerättiin henkilöhaastatteluiden avulla, jotka toteutettiin teemahaastatteluina. Tutkimukseen haastateltiin 15 Leppävirran kunnan esimies- tai asiantuntijatasolla työskentelevää työntekijää.

Teorian valossa julkishallintoa ei mielletä innovatiiviseksi organisaatioksi. Julkisen organisaation päätehtävänä on tuottaa laissa säädetyt peruspalvelut ja yleiseen toimialaan kuuluvat tehtävät. Henkilöstön kehittäminen ja innovatiivinen toiminta ei näin ollen voi olla organisaation toiminnan lähtökohtana. Lisäksi hierarkia, byrokratia, lainsäädäntö ja monet toimielimet eri päättäjineen luovat haasteen innovatiiviseen toimintaan. Henkilöstö voi suosia vakiintuneita käytänteitä ja organisaation uudistumiskyky on heikko.

Tutkimuksen empiriaosuus nosti aiheeseen kuitenkin yllättäviä näkökulmia. Teorian kautta muodostuneet hypoteesit eivät vahvistuneetkaan yksiselitteisesti. Julkishallinnon henkilöstö on lähtökohdiltaan melko innovatiivisia. Heillä on ideoita ja he pyrkivät kehittämään omia työmenetelmiään ja -tehtäviään. Innovatiivisuus koetaan tarpeelliseksi ja se nähdään jopa välttämättömänä nyky-yhteiskunnan kehityksessä. Henkilöstö suhtautuu uudistuksiin melko avoimesti ja heillä on vahvaa halua parantaa työskentelyään.

Sen sijaan innovatiivisuudesta ei julkishallinnossa juurikaan keskustella. Yhteisiä toimintaohjeita ei ole ja näin ollen suureena haasteena on saada koko henkilöstö sitoutumaan innovatiiviseen toimintaan ja työtehtävien kehittämiseen. Lisäksi tiedottamisen ja ajan puute luovat haasteet työskennellä innovatiivisesti. Innovatiivisuutta voitaisiin parantaa tiimien, poikkihallinnollinen yhteistyön, kouluttautumisen, palautteen antamisen ja informaation lisääminen avuilla.

Koska julkishallinto voidaan nähdä innovatiivisena organisaationa, olisi alan keskustelua lisättävä kansallisesti että kansainvälisesti. Tätä edesauttaisivat käsitteiden selkeä määrittely. Aihetta ei ole juurikaan tutkittu ja siitä löytyisi monia mielenkiintoisia tutkimuskysymyksiä, jotka odottavat vastauksia.