Työajan lyhentäminen työllisyyspoliittisena toimenpiteenä
Mäntymäki, Niina (2005)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään työajan lyhentämistä ja työn jakamista välineenä alentaa työttömyyttä. Työajan lyhentäminen työllisyyden parantamiseksi ja työttömyyden alentamiseksi on ollut esillä julkisessa keskustelussa ajoittain 1970-luvulta lähtien etenkin taloudellisten taantumien aikana. Työajat ovat lyhentyneet erityisesti Euroopassa viimeisten vuosikymmenten aikana, ja useissa maissa työaikoja onkin lyhennetty juuri korkean työttömyyden kukistamiseksi. Tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tarkoituksena on tutkia, tarjoaisiko yleinen työajan lyhentäminen tehokkaan ja käyttökelpoisen keinon Suomen kansainvälisesti korkean työttömyyden alentamiseksi tai hallituksen asettaman 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseksi. Selvää on, että jokin keino työttömyyden supistamiseksi on löydettävä mahdollisimman pian.
Tutkielman teoreettinen viitekehys nojaa työn jakamisen teoriaan sekä eri kansantaloustieteen koulukuntien näkemyksiin työttömyydestä. Lisäksi esitellään keskeisimpiä työttömyyteen ja työaikoihin liittyviä käsitteitä ja määritelmiä. Työn jakamisen teoreettinen tutkimus on osoittanut, että työllisyysvaikutusten tutkiminen on tehtävä empiirisesti. Tutkielmassa vertaillaan ja analysoidaan kuutta empiiristä tutkimusta, joiden perusteella arvioidaan työajan lyhentämistä talouspoliittisena välineenä.
Osoittautuu, että työajan lyhentämistä ja työn jakamista käsittelevät tutkimukset ovat varsin heterogeenisiä, mikä vaikeuttaa tutkimustulosten yleistämistä ja yhtenäisten johtopäätösten tekemistä. Analysoitujen tutkimusten perusteella ei voida täysin varauksetta suositella työajan lyhentämistä työttömyyden alentamiseksi. Työllisyysvaikutukset vaihtelevat huomattavasti, ja toteutuessaankin ovat saattaneet olla odotettua vähäisempiä ja vain väliaikaisia. Organisaatioiden ja yksilöiden arkipäivän kokemukset työajan lyhentämisestä ovat pääasiassa positiivisia. Työllisyysvaikutusten sijaan työajan lyhentämistä ja työaikojen joustavoittamista voidaankin perustella positiivisilla työhyvinvointi- ja tuottavuusnäkökulmilla.
Tutkielman teoreettinen viitekehys nojaa työn jakamisen teoriaan sekä eri kansantaloustieteen koulukuntien näkemyksiin työttömyydestä. Lisäksi esitellään keskeisimpiä työttömyyteen ja työaikoihin liittyviä käsitteitä ja määritelmiä. Työn jakamisen teoreettinen tutkimus on osoittanut, että työllisyysvaikutusten tutkiminen on tehtävä empiirisesti. Tutkielmassa vertaillaan ja analysoidaan kuutta empiiristä tutkimusta, joiden perusteella arvioidaan työajan lyhentämistä talouspoliittisena välineenä.
Osoittautuu, että työajan lyhentämistä ja työn jakamista käsittelevät tutkimukset ovat varsin heterogeenisiä, mikä vaikeuttaa tutkimustulosten yleistämistä ja yhtenäisten johtopäätösten tekemistä. Analysoitujen tutkimusten perusteella ei voida täysin varauksetta suositella työajan lyhentämistä työttömyyden alentamiseksi. Työllisyysvaikutukset vaihtelevat huomattavasti, ja toteutuessaankin ovat saattaneet olla odotettua vähäisempiä ja vain väliaikaisia. Organisaatioiden ja yksilöiden arkipäivän kokemukset työajan lyhentämisestä ovat pääasiassa positiivisia. Työllisyysvaikutusten sijaan työajan lyhentämistä ja työaikojen joustavoittamista voidaankin perustella positiivisilla työhyvinvointi- ja tuottavuusnäkökulmilla.