Perus- ja ihmisoikeusien valvonnan murros
Mäkinen, Päivi (2006)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Perus- ja ihmisoikeudet ovat kasvattaneet merkitystään 1990-luvulta lähtien. Liittyminen Euroopan neuvostoon ja sen myötä perusoikeusjärjestelmän uudistaminen sekä vuonna 2000 voimaan tullut Perustuslaki ovat kaikki omalta osaltaan vahvistaneet perus- ja ihmisoikeuksien asemaa lainsäädännössä ja päätöksenteossa. Tutkimuksen kohteena olevaan perus- ja ihmisoikeuksien valvontaan kiinnitettiin erityistä huomioita varsinkin perusoikeusuudistuksen yhteydessä, jolloin perustuslakiin silloiseen Hallitusmuotoon lisättiin sekä perustuslakivaliokunnalle että ylimmille lainvalvojille valvontatehtävä.
Valvonnan avulla varmistetaan, että kansalaisten ja viranomaisten noudatettavina olevat oikeussäännökset eivät ole ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa. Valvonta voidaan jakaa preventiiviseen eli ennakolliseen valvontaan ja repressiiviseen eli jälkikäteiseen valvontaan. Suomessa lakien perustuslainmukaisuuden valvonta on luonteeltaan preventiivistä. Perustuslakivaliokunnan keskeistä asemaa preventiivisen valvonnan osalta ei ole haluttu syrjäyttää, vaan sitä on päinvastoin vahvistettu lainsäädännöllä
.
Repressiivisellä valvonnalla halutaan palauttaa oikeussäännösten vastainen tilanne niiden vaatimuksia vastaaviksi. Tuomioistuimelle annettiin mahdollisuus perustuslakiuudistuksen yhteydessä tutkia lakien peruslainmukaisuutta. Perustuslain 106 §:n soveltaminen on kuitenkin mahdollista vain yksittäistapauksissa ja tilanteissa joissa laki on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Repressiivinen valvonta kuuluu myös ylimpien lainvalvojien tehtäviin. Ylimmät lainvalvojat ovat pitkänlinjan perus- ja ihmisoikeusvalvonnan toimijoita, joiden toimenkuvaa perusoikeusuudistuksen yhteydessä lisätty valvonta tehtävä ei juurikaan muuttanut.
Tutkimus tarkastelee perustuslakivaliokunnan, tuomioistuinten ja ylimpien lainvalvojien toteuttamaa perus- ja ihmisoikeusvalvontaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen metodeina ovat osittain lainoppi ja oikeushistoria. Lähdeaineisto koostuu oikeustieteellisestä kirjallisuudesta, lainvalmisteluaineistosta, oikeustapauksista ja ylimpien lainvalvojien vuosittaisista kertomuksista eduskunnalle. Tutkimuksessa tarkastellaan yleisellä tasolla valvonnan päälinjoja, peruslakivaliokunnan lausunnot ja tuomioistuinten ratkaisut toimivat esimerkkeinä valvonnassa tapahtuneista muutoksista.
Yhteenvetona perus- ja ihmisoikeusvalvonnasta voidaan sanoa että, siihen ovat vaikuttaneet kansallisten lainsäädäntöuudistusten lisäksi myöskin Suomen liittyminen Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin jäseneksi. Lainsäädännön harmonisoiminen vastaamaan kansainvälisiä sopimuksia on tehostanut valvonnan merkitystä ja asettanut Suomen perus- ja ihmisoikeuspolitiikan myös arvioinnin kohteeksi. Tulevai-suudessa mahdollinen Euroopan unionin perustuslaki ja siinä olevat perusoikeudet asettavat jälleen uusia vaatimuksia perus- ja ihmisoikeuskentälle.
Valvonnan avulla varmistetaan, että kansalaisten ja viranomaisten noudatettavina olevat oikeussäännökset eivät ole ristiriidassa perustuslain säännösten kanssa. Valvonta voidaan jakaa preventiiviseen eli ennakolliseen valvontaan ja repressiiviseen eli jälkikäteiseen valvontaan. Suomessa lakien perustuslainmukaisuuden valvonta on luonteeltaan preventiivistä. Perustuslakivaliokunnan keskeistä asemaa preventiivisen valvonnan osalta ei ole haluttu syrjäyttää, vaan sitä on päinvastoin vahvistettu lainsäädännöllä
.
Repressiivisellä valvonnalla halutaan palauttaa oikeussäännösten vastainen tilanne niiden vaatimuksia vastaaviksi. Tuomioistuimelle annettiin mahdollisuus perustuslakiuudistuksen yhteydessä tutkia lakien peruslainmukaisuutta. Perustuslain 106 §:n soveltaminen on kuitenkin mahdollista vain yksittäistapauksissa ja tilanteissa joissa laki on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Repressiivinen valvonta kuuluu myös ylimpien lainvalvojien tehtäviin. Ylimmät lainvalvojat ovat pitkänlinjan perus- ja ihmisoikeusvalvonnan toimijoita, joiden toimenkuvaa perusoikeusuudistuksen yhteydessä lisätty valvonta tehtävä ei juurikaan muuttanut.
Tutkimus tarkastelee perustuslakivaliokunnan, tuomioistuinten ja ylimpien lainvalvojien toteuttamaa perus- ja ihmisoikeusvalvontaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksen metodeina ovat osittain lainoppi ja oikeushistoria. Lähdeaineisto koostuu oikeustieteellisestä kirjallisuudesta, lainvalmisteluaineistosta, oikeustapauksista ja ylimpien lainvalvojien vuosittaisista kertomuksista eduskunnalle. Tutkimuksessa tarkastellaan yleisellä tasolla valvonnan päälinjoja, peruslakivaliokunnan lausunnot ja tuomioistuinten ratkaisut toimivat esimerkkeinä valvonnassa tapahtuneista muutoksista.
Yhteenvetona perus- ja ihmisoikeusvalvonnasta voidaan sanoa että, siihen ovat vaikuttaneet kansallisten lainsäädäntöuudistusten lisäksi myöskin Suomen liittyminen Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin jäseneksi. Lainsäädännön harmonisoiminen vastaamaan kansainvälisiä sopimuksia on tehostanut valvonnan merkitystä ja asettanut Suomen perus- ja ihmisoikeuspolitiikan myös arvioinnin kohteeksi. Tulevai-suudessa mahdollinen Euroopan unionin perustuslaki ja siinä olevat perusoikeudet asettavat jälleen uusia vaatimuksia perus- ja ihmisoikeuskentälle.