Monimuotoinen henkilöstö - tulevaisuuden mahdollisuus?
Mäenpää, Kaisa (2004)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisena yritykset näkevät henkilöstönsä monimuotoisuustilanteen tällä hetkellä ja tulevaisuudessa, mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstön monimuotoisuuteen ja kuinka monimuotoisuus vaikuttaa yritysten henkilöstöjohtamiseen. Monimuotoisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sitä, että organisaatiossa työskentelee kansallisuudeltaan, kulttuuriltaan, uskonnoltaan, kieleltään, sukupuoleltaan, iältään sekä elämäntilanteeltaan ja koulutustaustaltaan erilaisia ihmisiä. Lisäksi vajaakuntoiset työntekijät luovat monimuotoisuutta organisaatiossa. Tutkimus-menetelmänä oli kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka avulla tutkittiin monimuotoisuut-ta neljässä kohdeyrityksessä. Tutkimusmateriaali kerättiin teemahaastatteluilla.
Monimuotoisuuden johtaminen on erilaisten työntekijöiden yksilöllistä huomioimista organisaatiossa ja työntekijöiden tasavertainen kohtelu voidaankin nähdä osana yrityksen yhteiskuntavastuuta. Yrityksissä voidaan kuitenkin vapaasti arvioida, kuinka paljon lainsäädäntö, sidosryhmät, työmarkkinoiden muutokset ja kansainvälinen kilpailu vaikuttavat monimuotoisen henkilöstön huomioimiseen yrityksen toiminnassa. Tutkimustulosten mukaan varsinkin eläköitymisen aiheuttamat muutokset työ-markkinoilla ovat tärkeä syy, miksi yritykset ottavat selvää monimuotoisen henkilöstön mahdollisuuksista. Suurimpina monimuotoisuuden etuina yritykset pitivät työvoiman riittävyyden varmistumista, uusien ajatusten syntymistä ja työilmapiirin parantumista. Haasteina pidettiin viestinnän vaikeutumista, koulutustarpeen lisääntymistä sekä kulttuurierojen tuntemuksen puutetta.
Kaikissa tutkimukseen osallistuneissa organisaatioissa oli kokemuksia monimuotoisuu-desta, mutta pääasiassa niiden henkilöstö oli homogeenistä. Tulevaisuudessa monimuo-toisuuden ennustettiin lisääntyvän. Erilaisten ihmisten sopeutumiseen yrityksissä uskottiin, vaikka ennakkoluulojen olemassaolo tunnustettiin. Monimuotoisen henkilöstön uskottiin vaikuttavan eniten yritysten rekrytointiin sekä kehittämiseen ja koulutukseen, mutta sen havaittiin vaikuttavan myös muihin henkilöstöjohtamisen alueisiin. Tutkimuksen kohdeyritykset olivat osallistuneet monimuotoisuutta käsittelevään koulutusohjelmaan, jonka toivottiin käynnistävän projekteja yrityksissä.