Ekonomien uramenestymistä selittävät tekijät uran alkuvaiheessa
Myllyniemi, Satu (2011)
Myllyniemi, Satu
2011
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Työmarkkinoiden jatkuva kehittyminen ja nopeat muutokset liiketoimintaympäristöissä asettavat haasteita ja muutospaineita organisaatioiden lisäksi myös työntekijöille. Käsitys urasta ja yksilön roolista organisaatiossa on muuttunut, sillä enää ei ole itsestään selvää, mihin, miksi ja miten työntekijä sitoutuu tai mikä työelämässä on organisaation rooli. Urat ovat muuttumassa rajattoman uran (boundaryless career) käsitteen myötä yksilöiden omiksi projekteiksi, joissa yksilöt vastaavat itse oman uransa suunnittelusta ja kehittämisestä. Uramenestys mitataan tällöin myös lähinnä subjektiivisesta näkökulmasta käsin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ekonomien uramenestystä selittäviä tekijöitä uran alkuvaiheessa. Lisäksi pyrittiin tutkimaan, onko yksilötason tai organisaatiotason tekijöillä merkitystä henkilön uramenestykseen. Tarkastelun kohteena oli myös, mitkä taustamuuttujat selittävät yksilön uramenestystä uran alkuvaiheessa. Teoreettinen viitekehys koostuu urasuunnitteluun, urajohtamiseen ja uramenestykseen liittyvästä teoriatiedosta sekä tämän tutkimuksen aihepiiriin liittyvistä aiemmista tutkimuksista.
Tutkimusmetodina käytettiin kvantitatiivista kyselytutkimusta. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui 199 Vaasan yliopistossa kauppatieteitä opiskelleista jo valmistuneista kauppatieteiden maistereista, jotka olivat työuransa alkuvaiheessa. He vastasivat urasuunnittelua ja urastrategioita testaaviin kysymyksiin. Tuloksia tulkittiin kvantitatiivisin menetelmin korrelaatio- ja regressioanalyysin avulla.
Tutkimustuloksista käy ilmi, että vahvimmin ekonomien uramenestystä uran alkuvaiheessa selittivät urastrategioiden käyttö sekä organisaation urasuunnittelun taso. Yksilön uramenestykseen vaikuttivat siten sekä yksilö- että organisaatiotason tekijät. Sen sijaan taustamuuttujilla, kuten sukupuolella, organisaatioasemalla tai työtilanteella, ei tässä tutkimuksessa nähty olevan yhteyttä yksilön uramenestykseen.