Kespro Oy:n kyky kohdata strategisesti tärkeimmän asiakassegmentin laatuodotukset
Mattila, Esa (2003)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, pystyykö Kespro Oy kohtaamaan omassa toiminnassaan strategisesti tärkeimmän asiakassegmenttinsä eli ruokaa valmistavien toimitusasiakkaiden laatuodotukset. Tutkimuksen kohteena on Kespro Oy:n johto sekä Kespro Oy:n Pohjois-Suomen toimitusasiakkaat. Tutkimusaineiston hankinnassa on käytetty sekä kvalitatiivisia haastatteluja, että kvantitatiivisia kysymyslomakkeita. Aineisto on kerätty samalla tavalla ja samassa järjestyksessä kummaltakin osapuolelta.
Tutkimustulosten mukaan Kespro Oy:n johto ja Pohjois-Suomen toimitusasiakkaat eivät näe Kespro Oy:n tarjoamaa laatua täysin samalla tavalla. Eroavaisuuksia ilmeni eritoten toiminnan laadun osa-alueiden suhteen. Kespro Oy:n johto ei ole mm. ollut aikaisemmin täysin tietoinen laskutuksen merkityksestä asiakkaidensa omalle toiminnalle. Nyt toteutettu tutkimus antaa merkittävää lisätietoa Kespro Oy:n johdolle myös muista asiakkaille tärkeistä laadun osa-alueista sekä siitä, miten asiakkaat ymmärtävät laatu -käsitteen.
Osapuolten näkemykset Kespro Oy:n imagosta ovat hyvin yhteneväiset. Kespro Oy nähdään yleisesti ottaen isona, nykyaikaisena ja luotettavana yhteistyökumppanina.
Tulevaisuuden tukipalveluista osapuolilla on osittain eriäviä näkemyksiä. Asiakkaat ilmaisivat vahvasti haluavansa Kespro Oy:n kehittävän logistisia palvelujaan. Kespro Oy taas näkee tulevaisuudessa asiakkaille tarjottavien tukipalvelujen painottuvan mm. koulutuspalvelujen tarjontaan sekä laajenevaan plussa-yhteistyöhön.