Metsänomistajan verotus
Manninen, Joonas (2011)
Manninen, Joonas
2011
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkielmassa perehdytään puun myyntituloon perustuvaan metsäverotukseen eri omistusmuotojen näkökulmasta. Tavoitteena on tehdä huomioita metsäverotuksesta ja selvittää verojärjestelmää. Käsiteltävänä ovat menovaraus ja tuhovaraus, metsävähennys sekä muistiinpanovelvollisuus. Tämän lisäksi käsitellään metsäveropoliittisia tehtäviä ja tavoitteita, metsätalouden verottamisen perusteita, erityispiirteitä sekä perusongelmia ja verotuksen ohjausvaikutuksia niin metsänomistajiin kuin yhteiskuntaankin. Huomion kohteena ovat myös arvonlisäverollinen ja arvonlisäveroton toiminta sekä puutavaran hankintatyö. Metsätilan omistajanvaihdoksen pääpiirteet esitetään rajatusti. Lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty vero-oikeudellista kirjallisuutta ja artikkeleita, verohallinnon sisäistä koulutusmateriaalia, käsikirjoja, metsäalan julkaisuja sekä lainsäädäntöaineistoa.
Suomalainen metsänomistus on hajautunut laajaan yksityisomistajien joukkoon. Metsänomistajien verotukselle asetetaan muun muassa verokertymän kehityksen hallinnointiin liittyviä sekä kasvu-, jako-, suhdanne-, alue- ja elinkeinopoliittisia tavoitteita. Puun myyntitulojen verotus perustuu todellisiin tuloihin ja menoihin. Myyntitulo luetaan metsätuloverotuksessa tasasuhteisella verokannalla verotettavaksi pääomatuloksi. Keskeinen osa metsäverotusta ovat myös vähennykset, kuten metsävähennys, jolla verovelvollisella on oikeus vähentää omistusaikanaan enintään 60 prosenttia metsäkiinteistön kauppahinnasta. Metsätalouden pääomatulon hankkimisesta aiheutuneita kuluja voidaan kattaa menovarauksella. Metsätalous kuuluu myös arvonlisäverotuksen alaisiin aloihin ja liikevaihdon ylittäessä 8500 euroa metsätalouden harjoittajan on hakeuduttava arvonlisäverovelvolliseksi.