Osallistuminen kaavoitukseen
Leppänen, Johanna (2005)
Kuvaus
Kokotekstiversiota ei ole saatavissa.
Tiivistelmä
Yksilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdolli- suudet turvataan perustuslaissa, kuntalaissa ja julkisuuslainsäädännössä, joissa painotetaan vi- ranomaisten toiminnan avoimuutta, yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa viranomaisten toimintaan ja ilmaista mielipiteen- sä. Yksilöiden osallistumis- ja vaikuttamismah- dollisuuksia toteuttaa myös rakennuslain korvan- nut maankäyttö- ja rakennuslaki, jonka tavoit- teeksi asetettiin avoimen ja vuorovaikutteisen toimintatavan vahvistaminen alueiden käytön suun- nittelussa. Osallistumisen kannalta tärkeä uudis- tus rakennuslainsäädännön uudistuksessa on MRL:n 63 §:n osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka avulla turvataan kaavoitusprosessissa osal- listuminen ja vaikuttaminen asioiden valmistelus- sa, suunnittelun vuorovaikutteisuus ja laatu, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedot- taminen käsiteltävinä olevissa asioissa. Maan- käyttö- ja rakennuslakiin otettiin mukaan myös uusi osallisen käsite, joka kattaa, maanomista- jien ja niiden, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa vaikuttaa, lisäksi yhteisöt ja viranomaiset, joiden toimialaa suun- nittelussa käsitellään sekä kunnan jäsenet. Tutkimuksessa tarkastellaan,kuinka maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset osalliset voivat osallistua ja vaikuttaa kaavoitukseen sen eri vaiheissa, ja miten maankäyttö- ja rakennuslaissa turvataan tämä osallistumismahdollisuus elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon, eli kaavoitusproses- siin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös osallisten kokemuksia osallistumisesta, Århusin tavoittei- den toteutumista, koskien sopimuksen tavoitteita vuorovaikutteisuudesta ja osallistumismahdolli- suuksista, maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä julkisuuden, tiedottamisen ja maankäyttösopi- musten merkitystä osallistumiseen vaikuttavina tekijöinä.
Tutkimuksessa lähdetään aluksi tarkastelemaan välillistä ja välitöntä osallistumismahdolli- suutta perustuslaissa ja kuntalaissa. Tämän jälkeen huomio kohdistetaan kaavoitusprosessin läpikäymiseen siten, että tarkastellaan osallis- ten mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa siihen suoran osallistumisen keinoin. Lopuksi tarkastel- laan vielä osallistumiseen vaikuttavia tekijöitä, julkisuutta, tiedottamista ja maankäyttösopimuk- sia. Tutkimuksessa tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslakia ja sen kaavoitusmenettelyä ja vuorovaikutusta koskevia säännöksiä ja niiden sisältöä. Tutkimuksen voidaan katsoa olevan oikeusdogmaattista eli voimassaolevien normien systematisointia ja tulkintaa. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa voimassa olevasta oikeudesta, lainvalmisteluaineistosta ja oikeuskirjallisuu- desta. Osallisten osallistumismahdollisuuksia pyritään selventämään lisäksi oikeustapausten avulla ja osallisten omilla kokemuksilla osallis- tumisesta kaavoitusprosessiin.
Osalliset voivat osallistua ja vaikuttaa kaavoi- tukseen sen useassa eri vaiheessa mielipiteen ilmaisun, muistutusten tekemisen ja kaavapäätök- sistä valittamisen avulla. Kunnilla on kuitenkin valta päättää, mitä mielipiteitä se huomioi pää- töksenteossa. Osa osallisista on kokenut osallis- tumismahdollisuutensa heikkoina ja osa on ollut tyytyväisiä. Osallisten joukon laajentamisella parannettiin yhteisöjen mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa kaavoitukseen. Maankäyttö- ja raken- nuslaki pyrkii turvaamaan osallisten mahdollisuu- den osallistua ja vaikuttaa kaavoitukseen moni- puolisesti ja riittävästi. Riittävällä ja hyvällä julkisuudella ja tiedottamisella kunnan toimin- nassa edistetään osallistumista. Maankäyttösopi- muksilla ei saisi syrjäyttää kaavoitusmenettelyä ja siihen osallistumista. Usein kuitenkin maan- käyttösopimuksilla vähennetään osallisten vaikut- tamismahdollisuuksia alueen kaavoitukseen.