Suomalaisen ja espanjalaisen naistenlehden aiheet ja yhteiskunnalliset diskurssit. Vertailussa Olivia ja Marie Claire
Autio, Salli (2009)
Autio, Salli
2009
Kuvaus
Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, ohjaako naistenlehti mediana yhteiskunnallisia diskursseja tietynlaisiksi vai onko erimaalaisten naistenlehtien diskursseissa nähtävissä eroja. Diskurssi voidaan lyhyesti määritellä puhetavaksi. Naistenlehden yhteiskunnallista roolia tarkastellaan erilaisiin kulttuureihin sijoittuvissa suomalaisessa Oliviassa ja Espanjan Marie Clairessa. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat, millaisista aiheista lehdet koostuvat, esiintyykö lehdissä yhteiskunnallisia aiheita ja millaisin diskurssein niitä käsitellään. Tutkimuksen teoreettinen lähtökohta on sosiaalisessa konstruktionismissa. Sen mukaan kielellinen ja sosiaalinen vuorovaikutus rakentavat todellisuutta koko ajan.
Marie Claire on kansainväliseen formaattiin pohjautuva 25–35-vuotiaille naisille suunnattu aikakauslehti ja Olivia suomalainen noin 30-vuotiaiden naisten aikakauslehti. Tutkimusaineisto koostuu Olivian ja Espanjan Marie Clairen vuoden 2008 vuosikerroista. Tutkimusmenetelminä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja diskurssianalyysiä. Sisällönanalyysissä mukana on koko aineisto, yhteensä 22 lehteä. Sisällönluokittelun avulla tarkastellaan ja vertaillaan Olivian ja Espanjan Marie Clairen käsittelemiä aiheita. Tutkimuksen pääpaino on diskurssianalyysissä, jossa tutkitaan 35 jutun teksteistä, millaisia diskursseja lehdissä muodostuu yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyssä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Olivia ja Espanjan Marie Claire rakentuvat melko konventionaalisista naistenlehtien aiheista. Naistenlehtien sisällöt eivät siis vaikuta olevan kulttuurisidonnaisia. Vaikka lehdissä esiintyy suhteellisen vähän yhteiskunnallisia aiheita, jutuissa käsitellään useita yhteiskunnallisia kysymyksiä. Yhteiskunnallisten diskurssien esiintymisissä on eroja, mutta Oliviasta ja Marie Clairesta nousevat selkeästi samat neljä diskurssia; uhridiskurssi perustuu uhrin näkökulmaan ja kärsimykseen, mätä järjestelmä -diskurssi vallitsevan järjestelmän viallisuuteen, vastuudiskurssi velvollisuudentuntoon ja auttamiseen, ja selviytymisdiskurssi myönteisyyteen sekä eteenpäin pyrkimiseen. Tutkimuksen perusteella naistenlehti mediana näyttäisi vaikuttavan lehtien puhetapoihin kulttuurista kontekstia enemmän. Oletettavasti myös naistenlehdelle määritelty konsepti vaikuttaa olennaisesti lehden sisältöihin ja puhetapoihin.